”The forest whispers my name, again and again…”
Brittiläisen Cradle of Filth -yhtyeen laulaja ja sanoittaja Dani Filth sanallisti tällä The Principle of Evil Made Flesh -levyn (1994) ikonisella säkeellään metsän keskeisen merkityksen black metal -estetiikalle. Cradle of Filth siirtyi pian pois varhaistuotantonsa black metal -ilmaisusta kohti orkestraalista äärimetallia, mutta metsä jatkoi kuiskimistaan etenkin pohjoismaisten toisen aallon black metal -yhtyeiden musiikissa.
Metsä on pimeyden, talven, yön, kuoleman, antikristillisen eetoksen ja muinaisten perinteiden ohella black metalin ytimessä. Metsä yhdistetään alakulttuurissa vapauteen, henkisyyteen, meditatiivisuuteen, introspektiivisuuteen ja kaaokseen, ja se on määrittänyt black metal -yhtyeiden estetiikkaa aina sanoituksista levyjen kansiin ja ryteikössä otettuihin bändikuviin.
”Metsässä on kaikki”, toteaa Hausjärven Erkylästä kotoisin olevan Havukruunu-yhtyeen sävellys- ja sanoitustyöstä vastaava Stefa. Black metal -genressä on vahva perinne käyttää pelkkää esiintyjänimeä, eikä oikeaa nimeä tuoda välttämättä julkisesti esiin.
”Metsässä näyttäytyy koko oleminen. Kun ihminen on läsnä metsässä, koko oleminen on läsnä hänessä. Tämä voi olla pelottava kokemus. Pidän sanasta metsäkaaos, se ilmaisee olennaisen.”
Stefa on saapunut Sipoonkorpeen kertomaan Voimalle suhteestaan metsään ja luontoon. Havukruunua on luonnehdittu folkvaikutteista black metalia soittavaksi yhtyeeksi, mutta Stefa toteaa heti haastattelun alussa suhtautuvansa genremäärittelyihin varauksella.
”Musiikkimme on korkeintaan black metalishia. Ihmiset ovat usein uskollisia genreille. Genret asettavat sääntöjä, joita bändien oletetaan noudattavan. Ymmärrän, että tämä on monille tärkeää, mutta itse olen liian levoton kyetäkseni asettumaan tiettyyn genreen.”
Stefa vertaa genrerajoista piittaamatonta musiikillista näkemystään maailmankatsomukselliseen avoimuuteensa. Hän ei halua sitoutua mihinkään ideologiaan tai uskomusjärjestelmään, vaan pyrkii ymmärtämään maailmaa monista eri näkökulmista. Tärkeintä on pysyä avoimena.
”Olen astia ja väylä kaikelle sille, mitä koen ja kuulen. En tiedä lainkaan, mitä elämässäni tai Havukruunun musiikissa tapahtuu, enkä pysty selittämään, mihin suuntaan minuuteni tai bändi ovat kehittymässä.”
Epäpyhä pyhä metsä
Stefa on kokenut lapsuudestaan saakka syvää yhteyttä luontoon. Hänen äitinsä vei häntä metsään marjastamaan, sienestämään ja vaeltelemaan, ja tutuksi tullut ympäristö muodosti vähitellen hänen maailmankatsomuksensa perustan.
”Metsä on kotini. Metsä on sisäisen maailmani peili ja tunteideni vertauskuva. Se on yhdyskäytävä näkymättömään maailmaan, todellisuuksien välimaasto, jossa näkyvä ja näkymätön limittyvät toisiinsa.”
”Metsässä näyttäytyy koko oleminen. Kun ihminen on läsnä metsässä, koko oleminen on läsnä hänessä.”
Stefan puheista välittyy sama kiinnostava yhdistelmä, joka tuntuu luonnehtivan laajemminkin black metal -kulttuurin suhdetta henkisyyteen: uskonnonvastaisesta asenteesta huolimatta black metalissa luontoon liitetään henkisiä merkityksiä. Stefa toteaa puhuvansa vain omasta puolestaan mutta huomauttaa, ettei organisoidussa uskonnollisuudessa ongelmana ole niinkään henkisyys vaan dogmaattiset uskomukset ja yhteisöllinen kontrolli. Hänelle itselleen henkisyydessä tärkeintä on yksilön ehdoton vapaus saada määrittää oma suhteensa maailmaan. Hän kokee olevansa lähempänä pyhää kuin monet kristityt, eikä halua suostua määräiltäväksi.
Äärimmäisyyksiä ja provokaatioita suosivalla black metal -kulttuurilla on omat synkät virtauksensa. Jotkut bändit ovat esittäneet äärioikeistolaisia näkemyksiä, ja eräät pääasiassa norjalaisten bändien jäsenet syyllistyivät 1990-luvulla kirkonpolttoihin, murhiin ja väkivallantekoihin.
Black metal -kulttuurin metsäsuhdetta tutkinut antropologi ja folkloristi Aila Mustamo toteaa, että kohuttu NSBM-ilmiö, eli National Socialist Black Metal, on todellinen mutta saamaansa mediahuomiota pienempi ilmiö.
”NSBM on hyvin pieni osa black metal -kulttuuria, ja siitä puhutaan liikaa suhteessa sen merkitykseen. Fasismivaikutteita on toki sellaisessakin black metalissa, joka ei varsinaisesti ole NSBM:ää. Nationalistiset ja äärioikeistolaiset kytkökset eivät ole kuitenkaan nousseet juurikaan esiin black metalin metsäsuhteeseen keskittyvässä etnografisessa aineistossani.”
Havukruunukin on kertonut olevansa epäpoliittinen bändi.
Toiset maailmat
Mustamo tekee tällä hetkellä tutkimustaan Koneen säätiön myöntämän kolmivuotisen apurahan turvin. Hän keskittyy suomalaiseen black metal -musiikkiin ja on kerännyt tutkimustensa yhteydessä laajan haastatteluaineiston, josta piirtyy esiin tiettyjä yhteneväisiä piirteitä. Mustamo kertoo radikaalin vapauden ajatuksen olevan black metalin ytimessä.
”Black metalissa on usein kyse olemassaolon ja mielen pohtimisesta ja tarkkailusta”, Mustamo toteaa. ”Se on vahvasti meditatiivista ja suuntautunut pois jokapäiväisestä elämästä. Metsä on black metalissa paikka, jossa ihminen voi muodostaa yhteyden omaan kehoonsa ja mieleensä.”
Mustamo vahvistaa käsityksen, jonka mukaan black metalin uskontokritiikki kohdistuu henkisyyden sijaan pikemminkin yhteisölliseen vallankäyttöön. Metsään menemisen ja siellä oleskelemisen katsotaan vapauttavan ihmisen sosiaalisista odotuksista ja yhteisöllisistä sopeutumistarpeista.
Black metalissa kritisoidaan usein nimenomaan teollistuneiden maiden kaupungistumista ja luontoyhteyden katkeamista.
Mustamo kertoo, että metsätematiikka nousi black metalissa keskeiseen asemaan 1990-luvulla niin sanotun toisen aallon black metal -yhtyeiden tuotannossa. Siinä missä Venomin, Hellhammerin ja Celtic Frostin kaltaiset ensimmäisen aallon black metal -yhtyeet keskittyivät provokatiiviseen kapinallisuuteen, satanismiin ja okkultismiin, toisen aallon yhtyeet, kuten Mayhem, Immortal, Ulver, Emperor, Burzum, Satyricon, Dark Throne ja Enslaved, etsivät innoitusta romanttisista motiiveista. Tällaisia ovat esimerkiksi villit luonnonvoimat, kuolema, pimeys, talvi, yö ja muinainen menneisyys. Black metalin ensimmäisen aallon kapina löysi näin uudenlaisen metaforisen ilmauksen kesyttämättömistä luonnonvoimista.
”Hiking metal punks, forever!” kuten Darkthronen Fenriz laulaa bändin kappaleessa Hiking Metal Punks.
Mustamo huomauttaa, että etenkin norjalaiset black metal -artistit ovat olleet hyvin tietoisia 1800-luvun romantiikasta ja hakeneet innoitusta ajan kuvataiteesta.
Romantiikan aikakauden taiteessa korostettiin kahlitsemattomia luonnonvoimia, menneisyyttä, kansanperinteitä, tunteita, viettejä ja yksilön mielen syvyyksiä. Se nousi 1700-luvun lopulla vastavoimana järkeä korostavalle valistukselle ja oli erityisen voimakas Saksassa, Englannissa ja Ranskassa.
Osa bändeistä on puolestaan tukeutunut pakanallisiin perinteisiin ja animistisiin uskomuksiin.
”Metsän romantisointi liittyy moderniteettiin ja kaupungistumiseen”, Mustamo sanoo.
Black metalissa kritisoidaan usein nimenomaan teollistuneiden maiden kaupungistumista ja luontoyhteyden katkeamista.
”Tiiviissä luontoyhteydessä eläneillä ihmisillä ja kansoilla ei ollut samanlaista luontokäsitettä kuin meillä, sillä heillä ei ollut tarvetta nimetä välitöntä ympäristöään. Luonto eriytyi vasta moderniteetin myötä tarkoittamaan ihmistoiminnasta erillistä aluetta.”
”Maailma, johon olemme kasvaneet, on vitun tyhjä.”
Mustamon huomio black metalin ja romanttisen taiteen yhteydestä käy ilmeiseksi tarkastelemalla romantiikan ajan kirjallisuutta. Esimerkiksi ranskalaisen romantiikan edelläkävijä, kirjailija François-René de Chateaubriand (1768–1848) liittää koskemattomaan luontoon merkityksiä, jotka black metal -kulttuuri myöhemmin omaksui osaksi esteettistä ilmaisuaan. Romaanissaan Atala (Faros 2003, suom. Hannu Salmi) Chateaubriand kirjoittaa Pohjois-Amerikan ylevistä ja jylhistä maisemista, metsien villistä floorasta ja faunasta, elämän ja kuoleman rinnakkaiselosta, kulttuurista vapautumisesta sekä kosmisten voimien tunnosta.
Romantiikka ja black metal ovat molemmat kahlitsemattomien luonnonvoimien taidetta.
Kauas ihmisten maailmasta
Mustamon mukaan metsä edustaa monille black metal -estetiikkaan ja maailmankuvaan samastuville ihmisille urbaanista elämästä erillistä tilaa, johon mennään rauhoittumaan, inspiroitumaan ja mietiskelemään.
Metsä on myös Havukruunun Stefalle pakoreitti ulos ahdistavasta kulttuurista.
”Kulttuurimme on hirveän masentava”, hän sanoo. ”Muistan, kuinka olin muksuna juhlissa, joissa äijät katsoivat makkarissa formuloita turpa kiinni. Maailma, johon olemme kasvaneet, on vitun tyhjä. Se ei tarjoa mahdollisuuksia autenttiselle läsnäololle.”
Stefa tiivistää kulttuurikritiikkinsä Havukruunun kappaleen De Miseriis Fennorum sanoissa: ”Sun maailmas on niin vitun kaukainen, suojassa kodin sähkövalojen.” Teknologis-taloudellinen järjestelmä luo turvallisuutta, mutta vieraannuttaa samalla ihmisen omista voimistaan.
”Ihmiset pääsevät väärällä tavalla pois kaikesta”, Stefa sanoo. ”He kyhjöttävät kodeissaan, tuijottavat puhelinta, katsovat televisiota ja sulkevat korvansa omalta ääneltään. Jokainen tietää, mitä tämä tekee mielelle. Loputon häly tukahduttaa sisäisen äänen. En ihmettele lainkaan, miksi niin moni tuntee olonsa kurjaksi ja kokee tukahtuvansa.”
Luontoyhteytensä katkaissut moderni ihminen on ajautunut Stefan mielestä yliajattelun noidankehään. Kaiken älyllistävä ihminen ei tunnista ympärillään levittäytyvää todellisuutta omilta ajatuksiltaan.
”Tietoisuus on valitettava virhe ihmisen kehityksessä. Tunnen monta nuorta, herkkää matemaatikkoa, joiden mieli on rikkoutunut liiallisesta ajattelemisesta.”
Luontoyhteys on Stefalle vastavoima kulttuurin kivettävälle vaikutukselle.
”Luonto puhdistaa mieltä. Metsässä oleskelu toimii psyykkisen viemärinavaajan lailla. Se huuhtelee tietoisuuden putkistot. Mitä syvemmälle metsään menen, sitä kauemmas pääsen maailmasta ja sitä lähemmäs itseäni tulen.”
Stefa uskoo, että kulttuurin kivettämälle ihmiselle tekisikin parasta poistua luontoon, jota ihminen ei ole vielä järjestänyt mieleisekseen.
”Luonnonvaraisessa metsässä on kaaosta ja kuolemaa, eivätkä puut seiso suorissa riveissä. Metsässä vallitseva kaaos ei vastaa sitä tarinaa, mitä ihmisille on maailmasta kerrottu.”
Luonnon puolella
Stefalle pysyvyyttä kaoottiseen luontoon luo juurtuneisuus paikalliseen ympäristöön. Erityisen tärkeitä ovat hänen synnyinseutunsa Erkylän hämäläiset maisemat.
”Erkylän metsät ovat havupuuvaltaisia ja pimeitä. Kuusimetsien lisäksi siellä on paljon soita ja kankaita.”
Havukruunun uusimman levyn Tavastland nimestä huolimatta Stefa kokee, ettei yhtyeen ilmaisu ole sidottu vain Hämeeseen tai Erkylään vaan ilmaisee laajemmin jaettuja kokemuksia.
”Metsässä oleskelu toimii psyykkisen viemärinavaajan lailla. Se huuhtelee tietoisuuden putkistot.”
Eräs aikamme polttavimmista jaetuista kokemuksista on ilmastonmuutoksen ja lajikadon vääjäämättömältä vaikuttava eteneminen. Stefa kokee raivoa luonnonympäristöjen tuhoutumisesta, muttei pidä kollektiivista toimintaa itselleen mielekkäänä tapana toimia luonnon puolesta. Sen sijaan hän pyrkii järjestämään oman elämänsä siten, ettei vahingoita luontoa.
”Kukin ihminen voi tehdä vastapuolelle kiusaa omalla tavallaan. Samastun lapsuuteni sankariin Nuuskamuikkuseen, joka pitää itsepintaisesti kiinni vapaudestaan ja repii alas kieltotauluja. Luulen, että olen kasvanut osittain hänen vaikutuksestaan eräänlaiseksi anarkistiksi.”
Havukruunun tuotannossa tätä tinkimätöntä radikaalin yksilönvapauden asennetta ilmentää metaforisesti vetäytyminen metsän ja yön hämärään.
”Elävä, tietoinen ja hengittävä yö on portti pois tästä maailmasta ja sen odotuksista. Kun astun öiseen metsään, voin elää itseni näköistä elämää.”
Jutun kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla. Myös Aila Mustamon tutkimushanke on saanut Metsän puolella -apurahaa.
