Kesällä 2005 ensimmäiset kaakkoisaasialaiset marjanpoimijat saapuivat Suomen metsiin. Suomalaiset suhtautuivat aluksi arasti uutisiin heidän saapumisestaan.

Miten tähän on tultu, kun globalisaatio tunkee jopa suomalaisuuden kaikkein pyhimpään, hillasoille ja mustikkamättäille?

Suomalainen media on alkanut viime vuosina havahtua ongelmiin thaimaalaisten marjanpoimijoiden työ- ja elinolosuhteissa. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on uutisoinut erilaisista väärinkäytöksistä: vuonna 2023 puhuttivat paimiolaistilalle tuotujen poimijoiden kohtelun epäselvyydet, ja viimeisen vuoden aikana on oikeudessa puitu kahtakin suurta ihmiskauppavyyhteä. Niissä thaimaalaisia oli viety useampaan paikkaan ympäri Suomea. Syyttäjän mukaan työntekijöitä huijattiin harhaanjohtavilla sopimuksilla ja majoitettiin ihmisarvoa loukkaavissa olosuhteissa.

Kaakkoisaasialaisen työvoiman epäilyttävä kohtelu ei rajoitu marjanpoimijoihin. Vuonna 2023 Yle raportoi, kuinka erilaiset konsultti- ja välitysfirmat houkuttelivat filippiiniläisiä opiskelijoita Suomeen lupauksilla varmasta työpaikasta ja hyvästä toimeentulosta hoiva-alalla, vaikkei työstä todellisuudessa ollut mitään takeita. Haastatellut maahantulijat kertoivat muuton aiheuttamista talousongelmista ja työllistymisen vaikeudesta. 

Ilmiössä ei ole mitään erityisen suomalaista. Britanniassa on uutisoitu maatiloille töihin tulleiden indonesialaisten kaltoinkohtelusta, Serbiassa ja Romaniassa puolestaan on puututtu vietnamilaisia työntekijöitä ympäri mannerta salakuljettaviin ihmiskauppajärjestöihin.

Petteri Orpon (kok.) hallitus, joka ei suinkaan suhtaudu maahanmuuttoon varauksettoman positiivisesti, on ohjelmassaan maininnut neljä maata, joista työhön tulijoita pyritään varta vasten houkuttelemaan. Näistä kaksi, Filippiinit ja Vietnam, sijaitsevat Kaakkois-Aasiassa.

Miksi globaali työvoima tulee Suomeen juuri Kaakkois-Aasiasta?

Juuret juontavat 1500-luvulle

Kaakkois-Aasia on suurin piirtein Intian, Kiinan ja Australian väliin jäävä valtava alue. Alueen valtiot ovat Kambodža, Laos, Malesia, Myanmar, Thaimaa, Vietnam, Brunei, Filippiinit, Itä-Timor, Indonesia ja Singapore. 

Alue muodostaa akselin, jonka ympärille maailmantalous ja etenkin lännen dominoima (post)kolonialistinen järjestys on rakentunut jo vuosisatojen ajan.

Alueen suhde Eurooppaan on täynnä kipukohtia alkaen 1500-luvulta, jolloin portugalilaiset saapuivat nykyisen Malesian alueelle etsimään kultaakin kalliimpia, suomalaisesta joulupöydästäkin tuttuja mausteita kuten mausteneilikkaa, jotka noihin aikoihin toimivat maailmankaupan moottoreina. Sama tavoite johdatti alankomaalaiset valloittamaan nykyisen Indonesian saariston 1600-luvulta alkaen.

1700-luvulla maustekaupan vetovoima hiipui, ja vähitellen siirtomaaisännät pakottivat suuren osan Kakkois-Aasiasta plantaasitalouteen.

Se heijasteli maailmanlaajuisia kehityskulkuja. Paikallisten luonnonantimien kaupan sijaan alueella alettiin viljellä globaaleja hyödykkeitä. Tällaisia tuotteita olivat aluksi kahvi ja myöhemmin 1800-luvulla muun muassa tee, tupakka ja kumi. Siinä missä maustekauppa oli eurooppalaisille tarkoittanut pääasiassa tärkeiden kauppapaikkojen valtaamista ja yksittäisiä sotaretkiä, plantaasijärjestelmän myötä paikallisia ihmisiä pakotettiin työhön ja maa-alueita pakkolunastettiin hyödyttämään siirtomaaisäntiä. 

On historian synkkää ironiaa, että siinä missä 1800-luvun lopulla Kaakkois-Aasian plantaaseille tuotiin halpatyövoimaa Kiinasta, muuttoliike on nyt vaihtanut suuntaa. Alueen huono-osaisia muuttaa ympäri maailmaa paremman elämän toivossa mutta usein myös ihmiskaupan ja erilaisten huijauksien uhreina. Kahden aikatason välillä on selviä yhtäläisyyksiä. Erilaiset välistä vetävät, valheita kaihtamattomat välittäjät, kätensä ihmiskaupasta pesevät työvoiman vastaanottajat sekä vieraaseen maahan joutuneet, kieltä osaamattomat ja siksi haavoittuvaiset työntekijät ovat yhtä lailla 1890-lukua kuin 2020-lukuakin.

Työvoiman liikkuvuudessa ei ole itsessään mitään pahaa, eikä nykyisenkaltainen Suomi tulisi ilman sitä toimeen. Suomessa on työhönsä tyytyväisiä thaimaalaisia marjanpoimijoita samoin kuin arvokasta työtä tekeviä filippiiniläisiä hoitajia, joiden kohdalla järjestelmä on toiminut.

Tai pitäisikö sanoa: joiden kohdalla globaalin järjestelmän yleiset taipumukset väärinkäytöksiin on saatu pidettyä kurissa? Reiluus on Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n sekä rikkaiden maiden tukien ja suojatullien muokkaamasta nykymaailmantaloudesta yhä kaukana.

Vierauden tuolle puolen

Ei ole sattumaa, että Paimion tapauksessa ongelmiin alettiin puuttua nimenomaan erään poimijan Suomessa vakituisesti asuvan siskon ja tämän puolison kiinnitettyä niihin huomiota. Myös Helsingin Sanomat nojasi raportoinnissaan Suomea tuntevien thaimaalaisten apuun.

Kaukaa tulijan asettaa heikompaan asemaan taloudellisen epätasa-arvon ja lupamenettelyiden arvaamattomuuden lisäksi myös kulttuurillinen vieraus, joka vaikeuttaa avun etsimistä – suomalaista järjestelmää työsuojeluineen, ammattiliittoineen ja lainsäädäntöineen on vaikea ymmärtää ilman kielitaitoa tai kulttuurista ymmärrystä. Samalla vieraus nostaa suomalaisten ja suomalaisten instituutioiden kynnystä puuttua tapauksiin.

Globaalin tason taloudellisen hyväksikäytön rakenteet nojaavatkin ihmisten välisiin vierauden kokemuksiin. Ne ovat välinpitämättömyydelle otollista maaperää.

Samalla epätasa-arvon rakenteet heijastelevat kolonialismin taakkaa.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö asiat voisi muuttua parempaan, tai että meidän Suomessa pitäisi jotenkin käpertyä itseemme ja marjametsiemme itseriittoisuuteen.

Globaalissa maailmassa myös Suomi muuttuu ja monimuotoistuu. Kaakkoisaasialaistaustaiset julkisuuden henkilöt, kuten pietarsaarelainen Runeberg-palkittu kirjailija Quynh Tran ja radiotoimittaja Sini ”Papananaama” Laitinen, ovat tulleet tunnetuiksi kulttuurin kentällä. 

Heidän kaltaisensa tekijät monipuolistavat osaltaan kuvaa suomalaisuudesta ja auttavat siten purkamaan vierauden tunteita eri taustoista olevia ihmisiä kohtaan.

Kovenevien arvojen aika vaatii meiltä lisää solidaarisuutta niitä kohtaan, joiden kokemusta yhteiskunnastamme määrittää eri tavoin ulkopuolisuus. Olipa kyse sitten kolonialismista tai alustataloudesta, vierastaminen pelaa lopulta niiden pussiin, jotka haluavat jakaa ihmisiä voittajiin ja häviäjiin, riistäjiin ja riistettäviin.

Kirjoittaja on Kaakkois-Aasiaan ja kolonialismin aikaiseen kaupunkikulttuuriin perehtynyt historioitsija.

Jutun kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla.