Vapaavuoro
Mikä liikuttaa taiteessa juuri nyt? Ajankohtaisia ja ikuisia aiheita.
Taiteen paikka on Todellisuuden tutkimuskeskuksen ja Voiman yhteinen taidemedia. Lue kaikki Taiteen paikan artikkelit: voima.fi/taiteenpaikka
Tänä kesänä olen ollut kyläilemässä Kontulassa, ensimmäistä kertaa.
Minulla ei ollut mitään suhdetta tähän itäiseen kaupunginosaan. Mielikuvani olivat luoneet media, joka piti paikkaa lähinnä ongelmapesäkkeenä. Kuitenkin Myllyteatteri ja Todellisuuden tutkimuskeskus pyysivät minua taiteilijaksi Helsingin kaupungin rahoittamaan hankkeeseen, jonka fokuksena olisi yhteisölähtöinen teos Kontulaan.
Vierastin kaupungin rahoittamia lähiöön kohdistuvia taidehankkeita. Niiden tavoitteet olivat näyttäytyneet minulle ennemmin kaupunkikuvan kiillotuksena kuin pyrkimyksenä tehdä taiteen kokemisesta tai tekemisestä saavutettavampaa. Ajattelin olevani täysin väärä ihminen taiteilijaksi minkäänlaista “myönteistä profiloitumista vahvistavaan” hankkeeseen, sillä olihan niin, että viimeisimmässä työssäni etuoikeutetut näyttelijäopiskelijat oksensivat puuroa ja mätkivät toisiaan teatraalisesti turpaan tekoveren tuhriessa yleisönkin. Ei minusta olisi kiillottamaan yhtään mitään.
Ennakkoluulojen purkaminen ja tutustuminen kun ottaa aina aikansa, ja aikaa (eli rahaa) ei oikeastaan ollut. Lopulta kuitenkin yhdessä tuottaja Eevi Tolvasen ja äänisuunnittelija Tuomas Norvion kanssa syntyi konsepti nimeltä Katveisto – interaktiivinen sonicmaps-verkkoalustaa hyödyntävä alati kehittyvä äänikartasto.
Vierastin kaupungin rahoittamia lähiöön kohdistuvia taidehankkeita.
Toisin sanoen: Katveisto on audiokävely, jossa kontulalainen kutsuu minut kylään. Teoksessa paikallinen asukas vie minut kävelylle tutustumaan paikkoihin, joihin heillä liittyy muistoja, tunteita, tarinoita. Tarinat äänitetään, merkitään kyseisiin lokaatioihin ja liitetään osaksi äänikartastoa. Kulkiessamme kuulokkeet päässä kuulemme Kontulaan sijoitettuja edellisten kävelyttäjien tarinoita ohittaessamme paikkoja, johon näillä edellisillä kävelijöillä liittyy jokin tunne, tarina tai muisto. Katveisto on siis eräänlainen taiteellinen kyläily ja tutustumisprosessi. Se rakentuu hajamieliselle arkipäivän havainnoinnille sekä teoksen ja ympäristön dialogille. Se on Kontulan vaikutuksille altis, sillä se on Kontula. Samalla teos kysyy, kuinka toisten tarinat ja muistot voivat muovata ja vahvistaa omaa kokemustamme paikoista.
Kyläilyt ovat maailmoja maailman sisällä
Kyläilyillä minut tutustutettiin kuolleiden koirien ja puolisoiden entisiin reitteihin, vietiin paikkoihin, jossa oli koettu ihastumisia ja onnistumisia. Minua haastettiin, ahdisteltiin, minulle laulettiin, kerrottiin sydänsuruista ja parhaista karaokepaikoista. Minut vietiin Hessun penkille, kahville, koirien tuhkapaikalle, Vitamin Baariin itkevän asiakkaan viereen. Tutustuin katutaiteilija Kontulan Casanovan teoksiin ja taiteelliseen ajatteluun. Sain kuulla, kuinka aina jätetään ihminen ihan yksin, kuinka asunnon ja avun saaminen on mahdotonta, mutta onneksi ostarilla on kavereita jotka jeesaa. Löysin yhteyspisteitä omaan lähiötaustaani. Hiljalleen aloin olla tuttu näky katukuvassa ja minua alettiin tervehtiä.
Kyläilyjen intiimiys oli ajoittain kirvelevää. Kyläily on herkkää puuhaa jokaiselle osapuolelle. Kylässä tutustutaan, vaihdetaan kuulumisia, suukkoja, salaisuuksia. Kylässä aloitetaan, lopetetaan, järjestäydytään, tunnustetaan, luodaan, luovutaan, opitaan, muututaan. Tämän väliaikaisen tapahtuman sisällä on oleminen hetkisen ajan hiukkasen tiheämpää. Kyläilyt ovat ikään kuin maailmoja maailman sisällä, kyläilyjä toisten todellisuuksissa.
Kyläilyjen intiimiys oli ajoittain kirvelevää.
Teatterissa ollaan jatkuvasti kylässä, ja juuri kyläilyssä piileekin koko taidemuodon potentiaali. Esityksessä tekijät kutsuvat kokijat kylään tekijöiden maailmaan, jossa tekijätkin itse asiassa ovat vain kyläilemässä, mutta ovat tulleet sen kanssa tutuiksi. Annettujen olosuhteiden ja rajatun ajan sisällä elävät ruumiit kohtaavat toisensa yhtä aikaa jossain toisaalla, toisten lakien, universumien ja aikojen todellisuudessa, mutta silti tässä ja nyt. Sitten jossain vaiheessa tämä ritualistinen vierailu ja sen aikana tapahtunut kokemusten ja aistimusten vuoropuhelu päättyy.
Onnistunut kyläily vaatii molemminpuolista vieraanvaraisuutta. Vieraanvaraisuus sisältää käsitteet vieras ja vara. Vieras voidaan mieltää jonain tuntemattomana, jopa uhkaavana. Toisaalta vieras on henkilö, joka otetaan vastaan ja josta pidetään tavalla tai toisella huolta. Käsitteen voisi siis tulkita siten, että meillä tulisi olla varaa kutsua tuntematon sisään. Mutta vieraanvaraisuus ei katso pääomaa. Se on tuhlailua, johon sisältyy ajatus, että jaettu ja yhdessä koettu tuottaa nautintoa. Vieraanvaraisuuden synonyymi on sydämellinen vastaanotto, ja jo antiikin kreikassa tätä molempia osapuolia koskettavaa sydämellistä vastaanottoa (filoxeniaa) pidettiin sivistyneen ihmisen hyveenä ja sen laiminlyönti saattoi johtaa jumalten vihamielisyyteen. Antiikin kreikkalainen filosofi Platon sen sanoi: vieras voi tuoda jotain älyllisesti arvokasta tai olla tuomatta, mutta ilman alun vieraanvaraisuutta emme koskaan saa tietää sitä. Vuoropuhelua ei voi käydä, ellei ensin kutsuta vierasta sisään ja osoiteta hänelle vieraanvaraisuutta.
Kuka kutsuu ja kenet?
Kontulan ostari oli ennen mustikkametsä, jota asutti metsän puut ja olennot. 1960–70-luvun taitteessa sen päälle rakennettiin noin 14 000 ihmisen lähiö. Nyt sitä haluavat taas kiinteistöjen omistajat myllätä. Asiasta järjestettiin ideakilpailu, joka muistutti ennemmin alemman sosiaaliluokan puhdistusta. Voittajaehdotuksen kerrotaan nimittäin olevan sellainen, ettei ostaria enää tunnista entisekseen.
Uudistuksen pääfokuksena on asutuksen lisääminen ostarin alueelle. Tällä yritetään lisätä asukkaiden keskinäistä kontrollia, sillä Kontulan alueen asemakaavoittaja Laura Viljakaisen mukaan asuminen ostarilla liiketilojen yläpuolella vähentäisi todennäköisesti ongelmia. “Kun aluetta tiivistetään ja tuodaan sinne asumista, siitä tulee silmäpareja. Lisäksi on mahdollista avata yhteyksiä puistoon ja poistaa sokkeloita.“
En tosiaan muuttanut Kontulaa. Kyläilyni Katveistossa muuttivat minua.
Siis sen sijaan, että sosiaalipalveluihin panostettaisiin ja asukkaiden ahdinkoa helpotettaisiin, intressi on tuoda ostarille pääomaa ja häätää kaikki sitä uhkaava ja sen ulkopuolella oleva ulos.
Julkisissa tiloissa tapahtuviin kyläilyihin liittyy likimain aina kolonialistisen, rasistisen ja kapitalistisen kyläilylogiikan hierarkkiset suhteet, joita määrittää pääoma.
Kulttuurilaitoksien vieraanvaraisuutta voi itseasiassa tarkastella samojen linssien läpi. Kuka on tervetullut? Suomesta rasismin takia pois muuttanut toimittaja-kirjailija Abu-Hanna Umayya kuvaili suomalaisuutta eksklusiiviseksi syksyisessä Ylen Kulttuuricocktailissa, jossa käsiteltiin kulttuurialalla rehottavaa rasismia. Umayya kertoi, että mukaan pääsee vain olemalla samanlainen. Ei kuulosta vieraanvaraiselta.
“Aina ollu tääl”, räppäsi kontulalainen Hassan Maikal 3. syyskuuta 2023 järjestetyssä rasistista ja fasistista hallitusta vastustavassa Me emme vaikene – mielenosoituksessa. Biisi on vuonna 2021 julkaistulta albumilta Betonitarha, jonka biisit käsittelevät Kontulaa paikkana ja yhteisönä. Biisiä kuunnellessa en voi väistellä faktaa, että huolimatta Kontulan monikulttuurisuudesta Katveiston osallistujien diversiteetti on vielä kovin valkoinen ja suomenkielinen. Kuten minäkin. Onneksi Katveiston on määrä jatkua vuonna 2024. Diversiteettien laajentaminen on resurssien uudelleen ajattelua ja niiden suuntaamista hiljaisempien (lue: hiljennettyjen) äänten etsintään. Teatterissa tervetulotoivotus on yhtä kuin saavutettavuus, joka tarkoittaa erilaisia tekijöitä, kuten hinta, sijainti, kieli, esteettömyys, kuka tekee ja kenelle.
Maikalin fraasin “Aina ollu tääl” voi ajatella koskevan myös suhdettamme ei-inhimilliseen. Banaali fakta on, että me kaikki olemme täällä kylässä. Me olemme täällä kivien, kallioiden, metsien, merien, puiden vieraana. Ekokriisi on ihmisyyden kriisi. Kysymys vieraanvaraisuudesta on painokas kysymys koko ihmiskunnalle. Luodaksemme painetta meidän on järjestäydyttävä, siis kyläiltävä. Meidän on taiteilijoina, yksityishenkilöinä ja organisaatioina etsittävä keinoja kyläillä niin, että olemme vieraanvaraisia toisillemme. On annettava maailman asioiden muuttaa, koskettaa, häiritä ja ihmetyttää.
En tosiaan muuttanut Kontulaa. Kyläilyni Katveistossa muuttivat minua.
Kirjoittaja on teatteriohjaaja, joka esseen valmistelun lomassa organisoi järjestäytynyttä ja kutsumatonta kyläilyä eli valtausta Teatterikorkeakoulun torille hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan.
Kuuntele myös:
Minna Lund vierailee Voiman Teatterin politiikkaa -podcastissa.
