Pelimaailmassa ilmenevän toksisuuden syitä ei tiedetä. Teorioiden mukaan se saattaa johtua pelien saavutuksia painottavasta, meritokraattisesta luonteesta, pelifirmojen markkinointikikoista tai pelien kilpailullisuudesta ja pelaajien voitonhalusta yhdistettynä pelien mahdollistamaan anonymiteettiin.

The online disinhibition effect eli ”verkkoesteettömyys”, kuvaa ilmiötä, jossa internetin käyttäjät sanovat ja tekevät asioita kyberavaruudessa pidäkkeettömämmin kuin reaalimaailmassa. Ilmiön yksi kuudesta päätekijästä on dissosiatiivinen anonyymiys, jossa oma käytös eroaa omasta identiteetistä, koska verkossa voi toimia anonyymisti.

Ilmiö esiintyy pelikulttuurissa usein huonolaatuisena  käytöksenä (toxic disinhibition), joskin sitä esiintyy myös hyvälaatuisena käytöksenä (benign inhibition), kuten kiltteytenä ja avoimuutena.

Modernin maailman Dr. Ekit

Striimaajat ryskÄ ja Ruhonleikkaaja, ihmispitsa ja härskiturska tekevät Ylen kustantamaa Youtube-kanavaa Pavlovin Rotat. ”Parasta p*skaa verorahoilla”, kuuluu jyrsijänelikon slogan.

Alun perin pelaaville pojille suunnatun kanavan tähdet esiintyvät striimissä animoituina rottina nimimerkkien takana. ”Yritämme lähestyä asioita asioina ja koemme, etteivät naamamme olisi tuoneet ohjelmaan mitään lisäarvoa. Haluamme mieluummin olla veljellisiä rottia”, Ruhonleikkaaja toteaa.

Eevilstöömäisen mysteerin lisäksi naamio luo suojakilven. Pelivideoiden lisäksi Rotat vastaavat podcast-tyylisissä real talk -videoissaan nuoria askarruttaviin kysymyksiin muun muassa ihmissuhteista ja seksuaalisuudesta. Anonyyminä omien yksityisten kokemusten avaaminen on rennompaa. ”Olen kertonut siitä, miten olen paskantanut housuun ja halannut ensirakkauttani samaan aikaan. Sitä saa punastua kuinka paljon vaan, mutta tuo rottahahmo pysyy kylmän viileänä”, Ruhonleikkaaja nauraa.

Real talk -videoista saatu palaute lämmittää sydäntä, ja veljellinen kulma tuntuu antavan katsojille paljon.

”Vuosien saatossa olemme saaneet usealta tyypiltä palautetta, jossa mimmit kertovat kanavamme puhdistavan netin, nettipelien tai oman ikäistensä poikien perusteella saamaansa kuvaa pojista ja miehistä”, ryskÄ kertoo.

”Selkeästi on ollut tosi kova impakti. Meille on kommentoitu, että palautamme uskon vastakkaiseen sukupuoleen”, ryskÄ nauraa ja vakuuttaa, että kyseessä on suora lainaus.

Pehmeitä arvoja pelikulttuuriin

Ennen Pavlovin Rottia ryskÄ ja Ruhonleikkaaja tekivät Dragonslayer666-sarjan YouTube-kanavaa. Sarjan päähenkilö oli suosittu, mutta erittäin toksinen. ”Teimme samantyylistä juttua ilman tätä kaikkea keskustelua ja reflektointia”, ryskÄ kertoo.

RyskÄ on IGL (in game leader), eli pelinjohtaja, jonka rooliin kuuluu pelaajille rähjääminen, jonkin verran. Hänen käytöksensä juuret ovat 2000-luvun taitteessa alkaneesta pelihistoriasta. ”Jossain vaiheessa opin FPS-peleissä, että jos joku vittuilee, niin vittuilet takaisin ja haukut sen mutsia tai mitä ikinä.”

Nopeatempoisessa pelitilanteessa ei välttämättä ehdi tapahtua anteeksipyyntöön vaadittavaa reflektointia.

Hän ei usko pinttyneiden huonojen tapojen ratkeavan järkipuheella tapahtumahetkellä. Riidat ratkotaan usein vasta pelin jälkeen, mikä voi olla vaikeaa satunnaisten pelaajien kanssa. Nopeatempoisessa pelitilanteessa ei välttämättä ehdi tapahtua anteeksipyyntöön vaadittavaa reflektointia. ”Saatan myös ajatella, ettei suoraan anteeksi pyytäminen kuulu FPS-pelien etikettiin”, ryskÄ pohtii.

Kilpailullisessa pelissä ovat tunteet pinnalla. Panoksena saattaa olla rank, eli arvoaste, joka yleensä määrittelee millä tasolla pelaaja pelaa. ”Me ollaan ihmisiä. Meillä on tunteet. Ne kuohuu. Se on aivan normaalia”, Ruhonleikkaaja toteaa.

Pelaamisen tuoksinassa suollettu vihapuhe kuitenkin nostaa rottien karvat pystyyn, oli kyse tunnekuohusta tai ei. ”Kyse on ihan vääränlaisesta arvomaailmasta ja siitä, ettei haluta tai kyetä samaistumaan toiseen ihmiseen”, ryskÄ sanoo.

Pelikasvatus kitkee häirintää

Pitkän linjan peliharrastaja Essi Taino pelasi pääasiassa yksinpelejä nuoruudessaan. Kiinnostusta moninpelejä kohtaan löytyi, muttei uskallusta mennä peliporukoihin, jos paikalla ei ollut läheistä tuttavaa. Kaveriporukoiden kautta löytyi verkkopelaajia, mutta ”randomien” eli satunnaisten pelaajien kanssa hän ryhtyi pelaamaan kilpailullisia pelejä aktiivisesti vasta 29-vuotiaana.

Voice chateissa hän huomasi, että naisäänen kuullessaan randomit usein olettivat hänen olevan huono pelaaja. Aina piti esittää olevansa (tai olla) paljon parempi kuin kaikki muut. Huono ei saanut olla. Muuten tuli törkyä niskaan. Tainossa oli tuolloin perfektionistin vikaa, joten hän usein vaihtoi peliä tai lakkasi pelaamasta muiden kanssa. ”Ei sitä jaksa kokoaikaa todistella, että sulla on oikeus olla siellä”, hän huokaa.

Nykyään Taino on projektisuunnittelija Non toxic – syrjimätön pelikulttuuri -hankkeessa, jossa pelikulttuuria ja pelitoimintaa kehitetään kaikille avoimeksi ja turvalliseksi, vihapuheesta ja häirinnästä vapaaksi harrastukseksi.

Hankkeen selvityksen mukaan 90 prosenttia kilpapelaamista aktiivisesti harrastavista 15–29-vuotiaista nuorista on todistanut häirintää tai vihapuhetta. Useimmiten häiritsevä käytös ilmenee pelitaitojen haukkumisena tai nimittelynä, mutta misogynia, rasismi sekä homo- ja transvihamielisyys on yleistä. Yksilötasolla kokemukset vaikuttavat pelikokemukseen ja -valintoihin, joillakin mielenterveyteen ja hyvinvointiin.

Hankkeen tuottamia pelikasvatusmateriaaleja on jo paljon, mutta tehtävää löytyy edelleen. Tieto pitää juurruttaa arjen tasolle, varsinaisiin toimintoihin. Siihen tarvitaan kaikkia aikuisia ja kasvattajia, jotka työskentelevät nuorten kanssa. ”Kentällä on havaittavissa, että osa aikuisista, jotka tekevät pelitoiminnassa duunia – vanhan koulukunnan pelaajia, suurin osa miehiä – eivät näe ongelmaa niin merkittävänä, että he jaksaisivat tehdä asialle mitään”, Taino kertoo.

Henkilökohtaisella tasolla pelikulttuuri on Tainon mielestä menossa koko ajan parempaan suuntaan. Asioista puhutaan selkeästi ja niitä nostetaan esille. Vaikka kaikki muut paitsi miesoletetut saavat törkyä niskaansa, vaikenemisen kulttuurista ollaan pääsemässä yli. Mutta muutos on hidasta. ”Niin kauan kuin yhteiskunnassa on vihapuhetta tai syrjintää, sitä löytyy myös pelikulttuurista.”

Mokaaminen on ok

Ruhonleikkaaja uskoo yhden syyn toksisuudelle olevan videopelien kilpailullisuus sekä siihen kietoutuva äijäily. ”Ehkä semmoinen tietty äijien keskeinen naljailu on polarisoitunut sellaisen anonyymin naamarin takana”, Ruhonleikkaaja toteaa.

”Omasta kokemuksestani voin sanoa, että selkeästi ihmisellä on tarve painaa toisia alas, jos itsellä on epävarma olo. Peleissä toisen moka konkretisoituu ja visualisoituu – väitän, että jos ei ajattele ollenkaan, on tosi helppo vain mollata toisia ja ajatella, että se olisi jotenkin hyvä asia”, ryskÄ summaa.

”Mokaaminen on tosi ok, kunhan on jossain vaiheessa valmis reflektoimaan, että tämä kieli tai toimintatavat, joita olen käyttänyt tähän asti, eivät ole olleet ihan fresh”, Ruhonleikkaaja sanoo. ”Onhan meistä kaikki varmaan joskus mokaillut tai varmaan syvemminkin kehittynyt ihmisenä vuosien varrella. Mitä nopeammin hiffaa, että voisi itseasiassa olla mukavampi tyyppi, jos ei heittäisi vaikka rasistista tai naisvihamielistä läppää, sen parempi.”

Korjaus 19.6.2023 klo 16.37: Non toxic – syrjimätön pelikulttuuri -hanke ei ole uusi, vaan loppusuoralla oleva hanke.