Perjantai 11.11.2022
Klo 14.10. Olen junalla matkalla Ouluun osallistuakseni Kulttuuri- mielipide- ja tiedelehtien liiton edustajana sarjakuvafestivaalien lehtipaneeliin. Juuri ennen Oulua keksin vieruskaverini olevan sarjakuvapiirtäjän näköinen. Osoittautuu, että hän onkin äänitaiteilija Kenneth Kovasin matkalla Oulun Kammottava ääni, sähköinen ääni -noisefestivaaleille. Päätän liittää tapahtuman ohjelmaani.
Klo 14.50. Käyn heittämässä reppuni hotelliin. Huoneeni ikkunasta näkyy lupaavasti Oulun teatteri.
Klo 16. Osallistun Kulttuurikeskus Valveella äskettäin edesmenneen sarjakuvataiteilija Keijo Ahlqvistin muistotilaisuuteen. Syvän inhimilliset puheet nostavat silmänurkkaani liikutuksen kyyneleet.
Klo 17. Suunnilleen kaikki muistotilaisuuden osallistujat löytyvät läheisestä MABD-galleriasta Zum Teufel -kustantamon julkistustilaisuudesta. Sarjakuvataiteilijat esiintyvät teostensa äärellä edukseen. Petri Hiltunen kertoo, kuinka hän estää mammuttimaisen Praedorinsa soveltamista roolipeleissä niin, ettei velhoja saa pelata, sillä niiden idea on olla ihmismielen tavoittamattomissa.
Klo 19. Olen Oulun teatterissa katsomassa Veikko Nuutisen kirjoittamaa ja Jukka Heinosen ohjaamaa Vanhempainiltaa. Isää esittävä Sami Lalou ja Tuula Väänänen lapsena panevat itsensä likoon urheasti, mutta minua häiritsee näytelmässä korostuva sovitus, jossa isän miesidentiteetti tuntuu horjuvan vanhemmuuden taakan alla. Pidän Kalle Nurmisen lavasteista, joiden legomeininki tuo etäisesti mieleeni ihailemani Rut Brykin palamosaiikit.
Klo 22.00. Harhailen jollain teollisuusalueella etsimässä Tukikohta-nimistä keikkapaikkaa ja noisefestareita. Paikan löydyttyäni älyän ostaa tiskiltä korvatulpat. Ensimmäinen hyvin kirskuva ja vihlova esitys tapahtuu pimeässä huoneessa. Toisessa esityksessä Ahola ja Silander –nimiset reippaat kaverit hakkaavat mikitettyä romua tuhannen päreiksi. Huomaan pitäväni noisesta enemmän performanssina kuin äänitaiteena. Puffetista löydän taiteilijan, jolta kuulen maineikkaan Kulttuuribingo-yhteisön monitaiteellisia kuulumisia.
Klo 0.30. Saamani vihje sarjakuvataitelijoiden siirtymisestä klassiseen Sarkka-ravintolaan laulamaan karaokea osoittautuu perättömäksi. Sarkan edessä juhlatuulella oleva nuorukainen kääntyy suuntaani nyrkki pystyssä ja hihkaisee ”haluukkona muksata!” Helsinkiläisenä säikähdän olevani vaarassa ajautua katutappeluun, mutta kyse onkin ystävällisestä kutsusta nyrkkitervehdykseen.
Lauantai 12.11.2022
Klo 12. Palaan Valveelle seuraamaan Sarjakuvafestivaalien ohjelmaa. Harmittelen, että Valveella ei juuri retken ajaksi näytä osuneen yhtään Jojon kiinnostavaa tanssi- tai esitystaideteosta. Käytävällä Ville Ranta kertoo, miten hän rakensi kehumani Sanna Marin –pilapiirroksensa tämän mediaesiintymisen maneereita hyödyntäen.
Klo klo 16. Kipitän läheiselle Pikisaarelle Mieskuoro Huutajien uusien esiintyjien harjoituksiin, joista olin saanut vihiä somen kautta. Jo alussa kuoronjohtaja Petri Sirviö panee kokelaat huutamaan Porilaista marssia. Jätän heille tuoreimman Voima-lehden uusien kappaleiden materiaaliksi.
Klo 17. Saavun juoksujalkaa takaisin sovittuun lehtipaneeliin ja havaitatsen, ettei lavalle ilmaannu sen enempää haastattelijaa kuin muita haastateltavia. Rekrytoin yleisön seasta kaveriksi lavalle yhden Kuti-lehden tekijän ja ruinaan mukaan Kaltion päätoimittajaa Paavo J. Heinosta, mutta häneen iskee ramppikuume. Tilaisuus menee silti hyvin, ja kaikilla on hauskaa.
Klo 19. Istun taas Oulun teatterin ensi-illassa, jossa esitetään teatterijohtaja Alma Lehmuskallion ohjaamaa musikaalifarssia Peter Pan menee pieleen. Huomaan, etten ole lainkaan kohderyhmää, mutta minua ilahduttavat yleisön innostus ja etenkin nuorimpien katsojien haltitoitunut eläytyminen.
Klo 22. Tapaan vielä sarjakuvaväkeä Oulun mainiossa Snooker Time -kulttuurikapakassa, johon on järjestetty Fingerpori-disko. Maestro Pertti Jarla joraa meille kaikille malliksi. Lähtiessäni koen annoskateutta, kun pöytään kannetaan valtavaa shottilautasta.
Klo 23:53. Juna lähtee kohti Helsinkiä. Harmittelen, sillä tätähän olisi voinut jatkaa vaikka koko viikon.