Oresteia on Aiskhyloksen 458 vuotta ennen ajanlaskumme alkua kantaesitetty trilogia. Se kertoo yhden suvun alkukantaisesta verikoston kierteestä, jonka katkaiseminen näyttäytyy jonkinlaisena opettavaisena ylistyksenä ateenalaiselle lailliselle järjestykselle.
Näytelmäsarjan alussa Argoksen kuningas Agamemnon palaa kotiin Troijan sodasta ja päätyy heidän yhteisen tyttärensä aiemmasta uhraamisesta kaunaa kantavan kuningatar Klytaimestran surmajuonen uhriksi. Trilogian toisessa osassa hallitsijaparin tytär Elektra tunnistaa veljensä Oresteen isänsä haudalle jättämästä hiuskiehkurasta, ja nämä päättävät yhdessä ryhtyä kostopuuhiin äitiään ja tämän uutta puolisoa vastaan.
Trilogian päätösosassa perisynti katkeaa sotataidon, viisauden ja valtioelämän jumalatar Athenen järjestämässä oikeudenkäynnissä, jossa koston enkeleinä häärivät jumalalliset raivottaret lopulta tyytyvät Oresteen äidinmurhastaan saamaan vapauttavaan tuomioon.
Tämän klassisen tragedian perustukselle on rakennettu Teatteri Telakan muodoltaan luovan esitystaiteellinen Salon Teija Ores. Siinä Antti Haikkalan, Kaisa Sarkkisen, Tommi Silvennoisen, Antti Tiensuun ja Laura Valkaman muodostama työryhmä on ottanut lähtökohdakseen yksilöiden kohtaamisen perustusten pöyhimisen. Esityksen kuhunkin näytökseen otetaan vain kaksi katsoja-osallistujaa, jotka tilaan saapuessaan huomaavat päätyvänsä pieteettisillä yksityiskohdilla täyteen varustellun parturi-kampaamon asiakastuoleihin.
Näyttämöratkaisussa on vaikea olla tunnistamatta piikikästä viittausta eri aloihin eri tavalla kohdennettuihin korona-aikaisiin kokoontumisrajoituksiin. Vielä tammikuussa Tampereelle nähtiin esitystaidetta myös museonäyttelyn formaattiin sovittuna.
Salon Teija Oreksen asiakkaat saavat jo aikaa varatessaan vastata seikkaperäiseen kyselykaavakkeeseen, joissa udellaan heidän käsityksiään muun muassa kostosta, tragediasta ja demokratiasta. Kun tätä aineistoa aikanaan pulpahtelee esiin parturiparin hellän huolenpidon keskellä, katsoja huomaa käyvänsä sisäistä vuoropuhelua omien ennakkonäkemystensä kanssa.
Oma merkityksensä on silläkin, miten katsoja käsittelynsä aikana näkee itsensä peilistä ja aistii kohtalotoverinsa parturituolien liikuttelun lomassa. Sympaattisella tavalla syvällinen esitys onkin ensi sijassa rituaalinen kokonaisuus, jossa katsojat saatellaan yhteisölliseen kohtaamiseen niin esittäjien kanssa kuin keskenään. Omia hiuksia taiteelle uhratuksi päätyy lopulta vain muuta kiehkura.
Avantgardistisesta muodostaan huolimatta kaiken keskeltä on tunnistettavissa myös klassinen draaman kaari. Oresteian suvun veristä kronikkaa avatessaan parturit teurastavat kuvaelmassa käyttämänsä vihannekset, hedelmät ja majat tehosekoittimessa. Lopputulos nautitaan yhdessä katarttisena sovinnon maljana.
Ajankohtaisten sotien ja kaiken muun ihmisten välisen torailun keskellä tällainen puhdistava hengähdystauko on enemmän kuin suositeltava kokemus.
Teatteri Telakka: Salon Teija Ores
Esityksiä 4.4. asti
