Teknologia ei pelasta
Blogissa Antti Kurko suuntaa katseen tulevaan ja tarkastelee teknologian vaikutuksia meihin niin yksilön, yhteiskunnan kuin koko planeetan tasolla.
Kirjoittaja tekee mediatutkimuksen maisteriopintoja Tampereen yliopistossa ja on erityisen kiinnostunut mediateknologioiden vaikutuksesta ihmisiin ja ympäristöön.
Nopea valojuova kirkkaalla tähtitaivaalla. Siellä se meni: tähdenlento!
Tähdenlentoja pidetään hyvinä enteinä. Siinä on aina myös jotain kiehtovaa, kun ikiaikaisen matkansa tehnyt kappale tuolta jostakin saapuu pariimme. Mutta tämä taika on, jos ei nyt kokonaan katoamassa, niin ainakin hiipumassa, sillä tähdenlento syntyy yhä useammin ilmakehässä palavan romun seurauksena.
Yhteiskuntamme rakenteet sekä sosiaalinen elämämme ovat äärimmäisen riippuvaisia satelliittien toiminnasta. Maata kiertää noin 4500 satelliittia, joiden avulla käytämme internetiä, karttasovelluksia tai keräämme säähavaintoja. Niiden lisäksi taivas on täynnä avaruusromua: vanhoja satelliitteja ja miljoonittain niistä irronneita kappaleita, joka muodostaa tuntemamme universumin laajimman jätemuodostelman. Nämä romut kiertävät maata jopa 35 000 kilometrin tuntivauhdilla. Tällaiset nopeudet tekevät maalihiutaleista luoteja ja muttereista tykinkuulia, jotka repivät kaiken tielle sattuneen palasiksi.
Tilannetta, jossa avaruusromun kappaleet alkavat törmäillä toisiinsa aiheuttaen lisää pientä romua ja yhä uusia törmäyksiä, kutsutaan Kesslerin syndroomaksi. Pahimmassa tapauksessa Kesslerin syndrooma voisi saavuttaa kriittisen pisteen, jossa osumat lisääntyisivät eksponentiaalisesti ja maapallon kiertoradalle muodostuisi romukuori, joka tuhoaisi nykyisen satelliittijärjestelmän ja estäisi meitä pääsemästä avaruuteen.
Vaikka Kesslerin syndrooma ei toteutuisikaan nykyolosuhteissa, niin tulevaisuudessa siitä voi tulla ongelma. Ongelmana on, että tällä hetkellä kukaan ei ota vastuuta planeettamme kiertoradasta, koska kukaan ei halua maksaa toisten roskien siivoamisesta.
Laukaisujen määrä kasvaa niin nopeasti, että romua syntyy avaruuteen enemmän kuin sieltä poistuu. Yhtenä syynä on kaupallisten toimijoiden tuleminen markkinoille. Tunnetuin näistä lienee miljardööri Elon Muskin omistama SpaceX -yhtiö, jonka suunnitelmissa on lisätä kiertoradalle lähivuosina jopa 43 000 yhtiön omaa satelliittia, joiden avulla luotaisiin muun muassa maailmanlaajuinen Starlink -internetverkosto. Tämä on aiheuttanut huolta esimerkiksi avaruusjärjestö Nasassa.
Hyvänä puolena uusissa satelliiteissa on se, että niiden koko on pienentynyt. Huonoa on se, että satelliitit tehdään halvoista ja heppoisista materiaaleista, jonka vuoksi ne ovat herkkiä avaruussäteilylle. Vastikään helmikuussa avaruusmyrsky tuhosi 40 SpaceX:n satellittia.
Törmäysriskin lisäksi satelliitit muodostavat myös ympäristöriskin palatessaan takaisin ilmakehään. Sama kitka joka suojaa meitä meteoreilta, sulattaa myös pääosin alumiinista valmistetut satelliitit. Höyrystyvästä alumiinista voi vapautua ilmakehään otsonikerrosta tuhoavia alumiinioksideja. Muskin 43 000 satelliittia vastaa noin kuutta tonnia metalliromua ja niiden ennustettu käyttöikä on vain viisi vuotta.
Geopoliittinen kamppailu ulottuu jo nyt avaruuteen asti, kun jokainen haluaa saada osuutensa rajallisesta kiertoradasta.
Myös sotatoimia on hiljattain testattu avaruudessa, kun Venäjä tuhosi ohjuksella vuoden 2021 marraskuussa vanhan satelliittinsa ja siinä samalla synnytti valtavasti uutta avaruusromua.
Tulevaisuudelta voimme ainakin odottaa lisää tähdenlentoja.
