Julius Kuusisaari
Olen Julle ja olen vihdoinkin oppinut hyväksymään itseni semmoisena kuin olen. Olen raskaansarjan addikti, lapsenkengissä oleva runoseppä, sopivan kokoinen dorka, jonkintasoinen koirankepinheittäjä, juureton ikivaeltaja, rännikujan valtakunnasta karkotettu kuokkavieras. Rapu pippaloiden pelastuslaudan hätätorvensoittaja. Asun stadissa, kannatan HIFK:ta ja olen myös toivoton romantikko.
Moni taiteilija osaa kuvata maailman menoa omalla tavallaan, he lisäävät kuvaan omaa näkemystään asiasta, ja antavat muille vastuun tehdä mitä päätöksiä he ikinä tekevätkään. Moni kaunistelee asioita koska on kyllästynyt tähän paskaan jota kaadetaan meidän niskaan.
Taiteilijat saavat meitsin hulluuden pysymään aisoissa, minä tiedän että he ymmärtävät ja myös hyväksyvät että olen aikamoinen dorka. En ihan dorkin. Ihailen monen taiteilijan taitoa “piilottaa” viestinsä. Se on sen luokan kiusankappale minkä tarvitsen pysyäkseni järjissäni.
Yksi erittäin tunnettu maalari antoi tauluille ja muille teoksille niin hämäriä nimiä, että oli ihan selvää, missä “maailmassa“ hän eli. Hän teki sen tietoisesti, lievä ylimielisyys oli hänen tavaramerkkinsä.
Jotkut käyttävät helpommin ymmärrettävää naamioitumiskonstia. Se on omalla tavallaan ihanaa, se aiheuttaa monissa hysteeristä naurua. Jotkut eivät “piilota“ yhtään mitään. Se voi kertoa paljon, mutta se voi myös olla aika saakelin pliisua.
Taidetta on tarjolla laidasta laitaan, koska taiteen ainoa tehtävä ei ole herättää meissä iloa ja nautintoa. Jotkut kuitenkin osaavat luoda rakentavaa taidetta.
Yksi kanadalainen muusikkotrio vie meikäläisen maailmaan, jossa saan luvan nähdä elämäni suhteettoman suhteellisella tavalla, eli se saa minut tuntemaan itseni tarpeeksi pieneksi tai isoksi.
Jotkut luontokuvaajat osaavat räpsiä eläimiä juuri oikealla hetkellä, ja se ei ole ainoastaan jostain ihmeen tuurista kiinni. Jotkut kuvat herättävät minussa tunteen, mikä vihjaa voimakkaasti siihen suuntaan, että kuvaaja on syntynyt kamera kädessä.
Jotkut näkevät tilanteet, ja kuvaavat niitä niin pirun taitavasti, että se on enemmän kuin pysäyttävää.
Minulle taide merkitsee että saa tuntea, saa kuvitella olevansa vapaa, mutta yksi sen tärkeimmistä tavoitteista on herätä meitä . Olen itse oppinut taiteelta enemmän kuin monilta muilta elämäni osa-alueilta
Isompi kokonaisuus on yksinkertaisesti helpompi sulattaa taiteen sylissä. Se saa luvan viedä, vetää ja solmia minun tunteeni ja ajatukseni joka ikinen päivä. Kiitos ja kumarrus.
Tämän voi kirjoittaa kahdella tavalla: ”herättää meidät” tai herätellä meitä.” Ensimmäinen kuulostaa siltä, että taide herättää meidät niin kuin herätyskello, kovaäänisesti ja äkkiä. Toinen kuulostaa siltä, että taide lempeästi tuuppii meitä hereille. Voit valita ihan sen jota pidät itse parempana!
Omakehu-hanke kerää tarinoita yhteiskunnan laidoilla eläviltä miehiltä, etupäässä Uudenmaan alueella. Niitä työstetään ammattilaisten avulla julkaistaviksi. Runouden ja räpin lisäksi luvassa on myös spoken wordia, proosaa ja esseistiikkaa.
Voit lukea lisää Omakehu-julkaisusarjasta ja tekijästä täältä!
Kaikki julkaisut osoitteessa voima.fi/omakehu
