Kirjailija ja sisällöntuottaja Tiina Tuppuraisen toisessa romaanissa loukkaantumiseen uransa lopettanut jalkapallolupaus halajaa itsetuntonsa korvikkeeksi Paholainen pukeutuu Pradaan -tarinan Mirandaa muistuttavan pomonsa arvostusta. Naisten välisessä suhteessa on niin monenlaisia jännitteitä, että niiden rinnalla päähenkilön lesbokulttuurissa tyypilliset ihmissuhdekiemurat eksien kanssa kaveeraamisineen vaikuttavat leppoisilta ja yksinkertaisilta.
Lakoninen kerronta latistaa dramaattisten lähtökohtien nostattamia odotuksia. Päähenkilö-Jennan itseään analysoiva minäkerronta antaa lukijalle liikaa valmiita tulkintoja, suorasanaista kertomista tapahtumien kautta näyttämsien sijaan. Hersyvintä kirjassa onkin pomo-Birgitin paheksuva sisäinen ääni ja moninaisia valintoja sisältänyt elämäntarina, josta on tilaa tehdä omat johtopäätöksensä.
Kokonaisuus ottaa kantaa mediamaailman muutokseen. Samalla se kuvaa hyvin työuralla etenemistä sekä eri sukupolville tyypillisiä ajatustapoja ja selviytymiskeinoja. Kirjassa käsitellään myös Tuppuraisen Kuvittelen sinut vierelleni -esikoisestakin tuttuja teemoja: erilaisista taustoista tulevien ihmisten kohtaamista ja sitoutumiseen liittyviä pelkoja ja kysymyksiä.
Tiina Tuppurainen: Hänen valtansa alla
Karisto 2021, 188 s.