Kemiönsaarella puisessa omakotitalossa rakennellaan tänään poikkeuksellisesti pienoisrautatietä.
”Mä tykkään rakentaa ja värkätä käsillä”, sanoo vapaapäivää viettävä laulaja-lauluntekijä Edu Kettunen.
Vaikka viimeiseltä vuodelta on peruttu koronan vuoksi noin 70 konserttia, niin muuta työtä on onneksi riittänyt.
”Olen piirtänyt ja kirjoittanut lastenkirjaa. Myös tuore elämäkerta on vaatinut oman aikansa minultakin. Valmistumassa on myös yksi iso projekti, josta en voi vielä puhua. Musiikkistudiolla en ole juurikaan lähikuukausina työskennellyt.”
Munkkiniemen yhteiskoulun kasvatti Helsingistä on jo vuosia sitten sujahtanut osaksi varsinaissuomalaista maalaismaisemaa. Matkan varrella koti Perniössä on siirtynyt naapurikuntaan Kemiöön.
”Täällä on tilaa hengittää, enkä kaipaa mitään kaupungin rientoja. Pieni paikkakunta, kaikki tietävät kaikki asiat ja se on minusta ihan ok. Eikä ole ahdistanut koskaan vähääkään. On ihan mahtavaa käydä kylillä kaupassa ja morjestaa joka toista autoa. Tuttu ja turvallinen meininki!”
Itsenäinen ja itsepäinen musiikintekijä on pikkuhiljaa ottanut työnsä ohjat kokonaan omiin käsiinsä.
Pihapiirin kotistudiossa on kaikki tarpeellinen musiikin tekemiseen ja kaksi viimeistä albumia on julkaistu oman levy-yhtiön kautta.
”Pystyn tekemään kaiken itse alusta loppuun. Jopa äänitteen masteroinnin, mutta sen jätän suosiolla muille, koska niillä on tuoreet herkät korvat ja ne tietävät mitä nykystandardit teknisesti vaativat.”
”Oma levy-yhtiö on saanut aikaan sen, että yllättäen nyt on alkanut tulla myös digikorvauksia biisien kuuntelusta Spotifylta ja muilta. Tilitykset tulevat nimenomaan levy-yhtiölle.”
Musiikin ammattilaiset tuntevat Kettusen erityisesti suomenkielisten ja riimittömien sanoitusten palkittuna mestarina. Asiakkaina ovat olleet vuosien mittaan useat suuret levy-yhtiöt ja artistit.
Kettusen biiseissä ihmisten ilot ja murheet ovat niitä, joita meillä kaikilla on hetkittäin, tässä ja nyt. Lähiympäristön asioita ja tunnistettavia mielentiloja.
Suuria yhteiskunnallisia kannanottoja tai julistuksia ei laajasta tuotannosta juurikaan nouse esille.
”Mä en hirveästi pohdi yhteiskunnallisia asioita, hyvä että niitä joku hoitaa, mutta se en ole kyllä minä.”
”Pääpiirteittäin Suomi on hyvä paikka elää ja asua, vaikka meillä onkin ongelmia kuten esimerkiksi köyhyys. Mutta eipä mulla ole ehdotuksia, miten ne asiat hoidettaisiin.”
Kettusen itse esittämissä lauluissa toistuvina teemoina ovatkin pienen ihmisen arki, perhesuhteet, meri, koirat, autot ja ehkäpä ylitse muiden, vapaus.
”Sen olen valitettavasti nyt tajunnut selkeämmin, että ei ole sellaista kuin vapaus. Paitsi ehkä henkisenä mielentilana, mikä minulla kyllä onkin. Mutta että olla vapaa yhteiskunnasta, niin sellaista ei ole, ei vaikka nuorempana niin ajattelinkin ja sitä olotilaa tavoittelin.”
Omissa oloissaan hyvin viihtyvä musiikintekijä on kuitenkin suomalaiselle suurelle yleisölle tuttu, halusipa sitä itse tai ei.
Ehkä suurimpana yksittäisenä syynä on ala-asteen musiikkikirjaankin päätynyt Kettusen säveltämä ja sanoittama Lentäjän poika. Kyllä, Edu Kettusen isä oli ammattilentäjä.
Korvamadon synty linkittyy kuitenkin yllättäen Eero Raittisen jo vuonna 1968 levyttämään Vanha holvikirkko -lauluun. Alun perin ruotsalaisen tekstin teemana on kanttorin poika, joka soittaa kirkkourkuja. Sauvo Puhtilan suomennoksessa lauletaan: ”Yöhön kesäiseen, fuuga kauniina kulkee”.
Lapsena, lentäjän poikana, Kettunen oli aina kuvitellut laulussa mainitun fuugan tarkoittavan ranskalaista Fouga Magister -suihkukonetta, joita tuohon aikaan oli Suomellakin harjoitushävittäjinä.
Toinen asia mistä ainakin varttuneemmat suomalaiset muistavat Kettusen on ”jonkinlainen veneprojekti”.
Itse asiassa veneen rakentaminen kesti viisi vuotta. Vesillelaskua seurasi neljä vuotta kestänyt veneessä asuminen puolison ja pojan kanssa, ensin halki Euroopan ja sittemmin Ranskassa.
Se oli nuoren Kettusen kahdesta elämänhaaveesta se toinen, joka toteutui.
Taaksepäin katsottuna nimenomaan vuosien valmistelu kohti suurta matkaa oli elämän seesteisintä aikaa.
”Ensiksikin mä diggasin Perniöstä ja perniöläisistä älyttömästi. Se oli niin selkeätä aikaa, oli selkeä päämäärä, ja vene valmistui pikkuhiljaa pihalla. Se rakentaminen oli jopa mageempaa kuin sitten matkanteko, mikä onkin aika työlästä.”
Veneprojekti oli myös Kettusen pitkään haaveilema yritys irtautua yhteiskunnan rattaista.
Paradoksaalisesti siinä sotkeuduttiin lopulta kahden yhteiskunnan sekä suomalaisen että ranskalaisen hankaliin ja osittain ristiriitaisiin vaatimuksiin.
”Hyvä, että tuli tehtyä, ei tarvitse enää siitä haaveilla, vaikka vaikea sanoa, mitä siitä jäi käteen. Ehkäpä ihmisen pitää elämässään kirjoittaa yksi kirja ja rakentaa yksi vene, niin sitten on homma puikoissa.”
Ranskasta paluun jälkeen Kettunen perheineen asettui nykyiseen asuinpaikkaansa Kemiöön. Keikkataukokin oli venähtänyt peräti kahden vuosikymmenen mittaiseksi.
Esiintymisiä inhonneen lauluntekijän keikoille ajoi takaisin CD-levyjen myynnin romahtaminen.
”En ollut aiemmin keikkaillessani tavannut juuri ketään yleisöstä, joten yllätyin, että minulla olikin oma sopivankokoinen kuulijakunta, joka tykkää samasta kuin minä. Se on mahdollistanut tämän omaehtoisen musiikintekemisen vuodesta toiseen.”
Muusikon uran alkuhetket 1980-luvulla olivat tuolloin hieman toisenlaiset kuin tänään. Silloin täällä jyräsivät punk ja suomirock.
Edu Kettunen oli munkkiniemeläisine koulukavereineen englanninkielisiä popballadeja soittaneen Broadcastin kitaristi ja biisien kirjoittaja.
Vaikka yleisön suosio oli vankkaa ja Euroopasta tuli kehuja, Broadcastin katu-uskottavuus sen aikaisessa umpisuomalaisessa rokkiskenessä oli hatara. Kotimaisessa mediassa yhtyeen tyylilaji leimattiin ”länsirannikon vaihto-oppilaspopiksi”.
”Meitä aina syytettiin kaupallisuudesta, vaikka punk jos mikä oli tuolloin läpikaupallista. Kyllähän meitä joskus korpesi tiettyjen piirien suhtautuminen bändiin, mutta me teimme levyjä ja keikkoja painettiin niin perkeleesti.”
Vuonna 2017 Broadcast palasi lavalle kahden vuosikymmenen tauon jälkeen. Tosin kitaristi Kettusen poissaolo oli kestänyt hiukan pidempään, kolmekymmentä vuotta. Sittemmin yhtye on heittänyt satunnaisia keikkoja.
Kemiönsaarella, Välkkylän BP:n studiollakin on viime aikoina näkynyt paperipinoissa taas englanninkielistä tekstiä.
”Musiikin tekemisessä mulla ei ole koskaan ollut mitään kaavaa. Yleensä ensin teen jonkun raakilebiisin eli ns. sävellyksen ja ryhdyn sitten siihen väsäämään tekstiä. Viime aikoina tosin olen kirjoittanut ensin biisin viimeisen rivin ja ryhtynyt siitä sitten kasamaan taaksepäin.”
”Mulla on ihan pieni ajatus, että seuraavaksi tekisin englanninkielisen levyn. Ihan vaan siksi, että mulla on niin paljon englanninkielisiä biisejä tuolla pöytälaatikossa.”
Puheista päätellen myös se toinen, nuoren Edun suurin toive elämältä on toteutunut.
Omaehtoinen työ lauluntekijänä maistuu ja tuo leivän pöytään, vaikkakin vaihtelevasti, kuten päähenkilö tuoreen elämäkerran sivuilla kuvailee:
”Perniössä katselin kerran yläkerran ikkunasta peltomaisemaa.Oli kesä, lämmintä ja mukavaa. Tajusin yhtäkkiä, että minulla ei ole penniäkään rahaa. Oikeasti, ei penniäkään. Tuli ihan älyttömän hyvä fiilis. Erään toisen kerran ajelin Kemiön keskustaan. Käännyin juuri liikenneympyrästä kohti S-markettia, kun havahduin siihen, että jumaliste mulla on rahaa!”
