Moni tuntee tarinan siitä, kuinka vuonna 1938 yhdysvaltalaiset radiokuuntelijat joutuivat paniikin valtaan kuunnellessaan radiosovitusta H. G. Wellsin Maailmojen sota -teoksesta. Sovitukseen kuuluivat realistiset uutislähetystä mukailevat osiot, jotka tarinan mukaan osa kuuntelijoista otti todesta. Marsilaiset olivat hyökänneet maapallolle, mikä sai useat kuuntelijat aseistautumaan ja säntäilemään kauhun vallassa kaduilla. Osa piiloutui kellareihin ja toiset pakenivat vuorille.
Harvempi tietää, että kyseessä oli tuplahuijaus. The Telegraph -lehden vuonna 2016 julkaiseman jutun mukaan Maailmojen sota -paniikki on myytti, jonka 1930-luvun lopun lehdistö loi pian kuunnelman jälkeisinä päivinä. Lehdistö teki aiheesta laajan ilmiön, vaikka ilmeisesti kyseessä oli vain muutama yksittäinen panikoitunut tapaus.
Syy lehdistön tempaukselle oli ilmeisesti lehdistön ja radion välinen kilpailu yleisön huomiosta. Sanomalehdet koettivat saada radion näyttämään epäuskottavalta tai jopa vaaralliselta.
Suomessa fiktio radiossa herätti ihan oikeita pelkotiloja vuonna 1985. Tuolloin YLE esitti dokumenttimuotoisen kuunnelman Seuraava sota. Alun perin yhdysvaltalaisen Jan Hartmanin luomassa kuunnelmassa Kuuban ohjuskriisin seurauksena syttyy ydinsota, suuret kaupungit tuhoutuvat ja maailma on ydinsäteilyn vallassa. Vaikka kuunnelman tekijät koettivat välttää Maailmojen sota -tapauksen kaltaista paniikkia, osa kuuntelijoista hämmentyi realistisesta kerronnasta ja soitti järkyttyneenä hätänumeroon.
Historian kuvahuijauksista löytyy myös rutkasti esimerkkejä. Nykypäivän tietokoneella tehtyä kuvanmuokkausta ja deep fakea edelsivät muun muassa vuonna 1917 otetut otokset Cottingleyn keijukaisista.
Kuvissa serkukset Elsie Wright ja Frances Griffiths leikkivät keijujen kanssa. Noina vuosina okkultismi ja spiritualismi elivät yhtä kultakauttaan. Keijuja pidettiin todisteena järjellä selitettävän maailman ulkopuolisista ilmiöistä. Griffiths oli ensimmäisten kuvien aikana 10- ja Wright 16-vuotias. Nykykatsoja huomaa heti keijujen olevan paperisia.
Sherlock Holmes -tarinoiden kirjoittaja Arthur Conan Doyle oli taipuvainen uskomaan henkimaailmaan. Hän tutki keijukuvia intohimoisesti ja uskoi niiden olevan varma todiste tuonpuoleisista maailmoista. Doyle kumppaneineen myös toimitti valokuvat asiantuntijoille, jotka eivät löytäneet merkkejä väärennöksistä, mutta toisaalta eivät myöskään todisteita aitoudesta.
Kuvien maine eli vuosikymmeniä: asiantuntijat löysivät viitteitä väärennöksistä, ja kuvan ottaneet serkuksetkin välillä vilauttelivat huijauksen mahdollisuutta. Wright ja Griffiths tunnustivat kuitenkin valokuvat lopullisesti väärennöksiksi vasta 1980-luvulla.
Totuutta venytetään usein sensaatiohakuisuuden nimissä. Välillä yleisöä huijataan silkan jekkuilun vuoksi.
Newyorkilainen The Sun -sanomalehti julkaisi vuonna 1835 teleskoopilla tehtyjä havaintoja kuun asukkaista. Ihmismäiset vespertilio-homo-lajin otukset liitelivät lepakkomaisten siipiensä avulla pitkin kuun kamaraa. Kuusta löytyi myös puita, meriä ja temppeleitä. Pinnalla vaelteli miniseeproja, sarvekkaita karhuja ja hännättömiä majavia muistuttavia otuksia. Havainnot oli muka tehnyt yksi aikansa suurimmista astronomeista John Herschel.
Herschel oli aito kuututkija, jonka nimiin pantuun sanaan suuret yleisöt luottivat. Lennokkaat väitteet keräsivät luonnollisesti skeptikkojen huomion. Ajan mittaan pöyristyttävät väitteet kuun asukkaista osoitettiin huijaukseksi. Kepponen jäi historiaan Suurena kuuhuijauksena. Kauhu- ja dekkarikirjallisuuden uranuurtaja Edgar Allan Poe oli yksi skeptikoista, sillä hänen oma kuuhuijauksensa The Unparalleled Adventure of One Hans Pfaall oli julkaistu vähän aiemmin Southern Literary Messenger -lehdessä.
Tahallisten huijausten ja kepposten lisäksi luotettavatkin lehdet saattavat unohtaa lähdekritiikin, jos kertomus on tarpeeksi herkullinen.
Vuonna 2012 Suomessa seurattiin Enkeli-Elisaa Facebook-ryhmässä, blogissa ja lopulta tiedotusvälineissä. Enkeli-Elisa oli 15-vuotias koulukiusattu, joka löytyi lopulta itsemurhan tehneenä. Elisan elämästä kertoivat hänen vanhempiensa pitämä Elisan päiväkirjoihin pohjautuva blogi sekä sekä omakustanneteos Jonakin päivänä kaduttaa. Tarinaa seurasivat kymmenet tuhannet ihmiset.
Elisasta uutisoitiin lehdissä ja hänen tarinansa innoittaman perustettiin koulukiusaamisen vastainen yhdistys.
Teksti paljastui fiktioksi vasta, kun Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen jutussa kyseenalaistettiin tekstien aitous. Jutun myötä nousseen julkisuuden vuoksi poliisi aloitti esitutkinnan. Kuulustelussa blogin pitäjä myönsi, etteivät Elisan vanhemmat ole oikeita henkilöitä, vaikka osittain tarina perustuikin oikeisiin ihmisiin. Helsingin Sanomien toimittajille myönnettiin Bonnierin journalistipalkinto vuoden 2012 parhaasta jutusta.
