Karen Winther näki 12-vuotiaana koulussa elokuvan Christiane F. -tyttö metroasemalta. Elokuvan oli tarkoitus valistaa nuoria huumeista ja saada pysymään kaukana vaaroista. Vaikutus oli päinvastainen. Pelottelun sijaan elokuva näytti Wintherille maailman, jollaista hän ei ollut ennen nähnyt. “Halusin olla kuin hän. Piikittää heroiinia Berliinin klubeilla” Winther kertoo. Nykyään norjalainen Karen Winther on ex-natsi ja elokuvaohjaaja, joka kertoo dokumentissaan Exit – Leaving the extremism behind, ääriliikkeistä lähtemisestä.
Ennen natsiliikettä Winter kuului äärivasemmistoon, Norjan antifasisteihin. 15 –vuotiaana hän lähti mukaan antifasistiseen mielenosoitukseen Ruotsiin. Hän odotti toimintaa ja sitä myös sai, kun poliisi ja mielenosoittajat ottivat voimakkaasti yhteen. Monia mielenosoittajia pahoinpideltiin ja vangittiin poliisin toimesta.
”En ymmärtänyt miksi poliisit hakkasivat meidät. Olin pelokas ja vihainen. Janosin kostoa”, Winther kertoo. Tapahtuma aiheutti Wintherin elämässä ketjureaktion. Hän hylkäsi antifasistisen ryhmän ja käänsi takkinsa. Hän liittyi norjalaiseen natsismia ihannoivaan fasistiryhmään. Kuullessaan jonkun nimittävän natseja kasaksi luusereita hän ajatteli löytäneen paikkansa.
“Minulle kyse ei ollut ideologiasta. Olin 15 –vuotias ja etsin yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ajattelin ettei kukaan pitänyt minusta”,Winther kertoo kokemuksistaan. Hän kokee, että usein ideologiaa vahvemmin ääriajattelussa kiehtoo sosiaaliset syyt. Moni etsii myös vastauksia sisäisiin tuntemuksiin kuten häpeään, yksinäisyyteen tai riittämättömyyden tunteeseen. Nuori Winther itse ihannoi skinheadien ja punkkareiden tappeluita televisiossa. Toisin sanoen yhteiskunnan laitapuolen kulkijat kiehtoivat, koska hän itse koki olevansa erilainen ja näkymätön.
Winther tunsi olevansa voimakas ja pelätty kulkiessaan fasistien seurassa natsisymbolit hihassa. Kielletyt natsisymbolit saivat Wintherin sydämen tykyttämään lujempaa. Ne olivat kuin huumeet ja saivat aikaan saman jännityksen kuin Christina F. –elokuva aikoinaan.
Lopulta toiminta ei kuitenkaan vastannut odotuksia.Jengi vihaisia natseja vietti päivänsä pitkälti odottaen, että jotakin tapahtuisi. Ryhmästä puuttui keskinäinen luottamus, jäsenet epäilivät herkeämättä toisiaan petturuudesta. Joukko oli täynnä vihaa. Aatteen eteen tehtiin ääritekoja ja väkivaltaa. Winther pelkäsi lopulta oman turvallisuuteensa puolesta. Hän koki olevansa jumissa, mutta silti ryhmä piti tiukasti otteessaan.
Winther muistelee, että norjalaiset uusnatsit ihailivat saksalaista sisarjärjestöään. He olivat pidempiä, aggressiivisempia ja hyvin organisoituja. Lähtöä liikkeestä enteilevä tapahtumasarja sai alkunsa, kun Winther pääsi tapaamaan aatetovereitaan uusnatsien konsertissa Saksassa. Musiikista hän ei muista mitään, mutta se hetki, kun tuhatpäinen joukko huusi yhteen ääneen natsisloganeja sai aikaan kylmät väreet.“Ajattelin, että mitä jos nämä pääsevät valtaan”? Hän ymmärsi, ettei näin voi jatkua.
Winter tarvitsi apua. Epäröiden hän soitti vanhalle ystävälleen, antifasistisesta liikkeestä, johon oli tutustunut 15–vuotiaana. Eriävistä aatteista huolimatta vanha ystävä suostui auttamaan ja tarjoamaan turvaa omasta kodistaan. Winther asui hänen luonaan useita kuukausia ja etsi itseään uudestaan. Hän oli täynnä kysymyksiä ja syyllisyyttä.
25-vuotta myöhemmin Wintherin ohjaamassa dokumenttielokuvassa Exit – leaving extremism behind, tavataan eri ääriliikkeiden entisiä väkivaltaisia aktivisteja. Hän halusi tietää, onko heillä yhtäläisiä syitä lähtöön ja miten he ovat päässeet eteenpäin elämässä. Dokumentissa haastatellaan ex-uusnatseja Manueliaja Ingo HassebachiaSaksasta, jihadisti DavidiaRanskasta, äärioikeistolaista skinheadia AngelaaYhdysvalloista ja antifasisti Sørenia Tanskasta.
“Tietenkin siinä on valtava ero minkä puolesta liikkeet taistelevat. Kuitenkin liikkeestä lähtemisprosesseissa on samankaltaisuuksia niille ihmisille, jotka ovat käyttäneet aiemmin äärimmäistä väkivaltaa taistellakseen aatteen puolesta. Kerran kun sortuu väkivallantekoihin, se muuttaa sitä kuka olet”, Winther kertoo.
Ideologiaa ei hetkessä korvata humanismilla eikä sen hylkääminen ole helppoa. Eroa vaikeuttaa myös ryhmän painostus ja uhkailu. Väkivaltaisissa ääriliikkeissä ei suhtauduta suopeasti pettureihin. Lähtemisen jälkeen ryhmän viha ja ahdistelu voi seurata vuosikymmeniä.
“Koska konkreettinen uhka väkivallasta on läsnä, on tärkeää, että pääsee fyysistesti pois, jonnekin missä voi kokea olonsa turvalliseksi”, Winther kertoo.
Uuden elämän moni joutuu aloittamaan yksin ilman tukiverkkoa.Identiteettikriisi on väistämätön. Liikkeistä pois pyrkivien onneksi ympäri maailmaa on perustettu erilaisia exit-ohjelmia, joissa tarjotaan tukea jokapäiväiseen elämään ja autetaan eteenpäin eri sosiaalialan toimijoiden kanssa.
Dokumentissaan Winther ei halua kertoa ihmisille, miten ajatella, vaan kysyä kysymyksiä, jotka herättelisivät ja laajentaisivat yleisön ymmärrystä ääriliikkeiden jättämisestä.
“Olen hyvin kiitollinen kaikille elokuvaan osallistuneille. Luulen että heidän syynsä osallistua ovat samoja kuin minullakin. Tavoitteena on poistaa edes vähän stigmaa ja auttaa ihmisiä näkemään, että jokaisessa on potentiaalia muutokseen”, Winther kertoo.
Juttua päivitetty 21.6.2021: Kuva on vaihdettu.
