Toinen luonto. Ohjaaja Essi Rossi esittelee Tainaronissa näyttämöllä nähtäviä mekaanisia työtovereitaan.
Ohjaaja Essi Rossin mielestä muutos on yhtä aikaa poliittista ja henkilökohtaista.
”Olen yhtä eksyksissä kuin ennenkin”. parahtaa Kati Outisen esittämä kertoja keskellä näyttämölle luotua keinotekoista luontoa.
Käynnissä on Essi Rossin ohjaus Leena Krohnin klassikkoteoksesta Tainaron (1985). Kirja koostuu kolmestakymmenestä kirjeestä, joissa anonyymi kirjoittaja kuvaa yhtä lailla tuntemattomaksi jäävälle vastaanottajalle uudesta elämästään tyystin toisenlaisessa, lähinnä hyönteisten elinpiiriä muistuttavassa todellisuudessa.
”Lähdin jo kolmisen vuotta sitten etsimään teosta, joka käsittelisi muutosta, tulevaisuutta ja vieraan kohtaamista. Koen, että olemme tilanteessa, missä sivilisaation on pakko muuttua paljon, jos haluamme selviytyä. Samalla kun tämä muutos on muiden kanssa jaettava asia, se on valtava henkilökohtainen kysymys, johon sisältyy ruumiillinen tunnesuhde”, kertoo esityksen ohjaaja Essi Rossi.
Vaikka näyttämöllistämisen myötä tekstiä on karsittu, romaanin kirjallista muotoa ei ole haluttu purkaa. Outisen roolihahmo kuvailee kokemuksiaan yleisölle enemmän kuin elää niitä tilanteissa. Hänen lisäkseen lavalla on mielikuvituksellisissa asuissa ja eteerisenä muusikkona näyttäytyvä Aino Venna, joka vaikuttaa enemmän koko toista maailmaa edustavalta vertauskuvalta kuin henkilöltä.
Alkuteoksen yhtenä pääteemana on kuvata ihmisen vieraantunutta suhdetta biologiseen alkuperäänsä. Esityksen näyttämökuvan mekaaniset ötökät ja robottivaunussa vaeltavat kukkaruukut tuntuvat vievän tyystin toiseen suuntaan. Se ei tietenkään ole vahinko.
”Tainaronin asukkaat ovat kirjassakin hybridejä, osaltaan hyönteisiä ja kuitenkin myös ihmisen kaltaisia. Emme halunneet tehdä esityksestä mitään naamioteatteria, eikä oikeiden hyönteisten tuominen lavalle olisi ollut eettistäkään. Esityksestä olisi kyllä tullut toisenlainen, jos sen olisi askarrellut ikimetsään eikä Kansallisteatteriin, jossa se kehystyy kaikilla teatterin odotteilla ja rituaaleilla”, hymähtää Rossi ja jatkaa:
”Esitykseen valittu muoto nojaa myös siihen, miten teknologisuus toistuu Krohnin tuotannossa.”
Vuonna 2011 ohjaajaksi valmistuneen Rossin (aikaisemmin Räisänen) edellinen ohjaus oli tammikuussa ensi-iltaan tullut monikielinen versio Vladimir Sorokinin romaanista Ice. Teos oli Klockriketeaternin ja virolaisen Von Krahl Teaterin yhteistuotanto. Uskonnollista lahkolaisuutta äärioikeistolaiseen polittiseen liikehdintään rinnastavan teoksen näyttämörajauksessa korostui yleisön osallistaminen ryhmäpsykoosiin.
”Esityksen takana oli tunne siitä, että olemme välillä liian suvaitsevaisia arkipäivän fasismin edessä”, selittää Rossi.
Hänen aikaisempia ohjaustöitään ovat olleet muun muassa Anja Kaurasen (nykyään Snellman) Pelon maantiede Avoimet Ovet -teatteriin (2013), Dalton Trumbon Sotilaspoika Lappeenrannan kaupunginteatteriin (2015) sekä yhdessä Iida Hämeen-Anttilan kanssa kirjoitettu Bonnie & Clyde Jurkkaan (2016).
Viime vuonna Rossi toimi koollekutsujana Korjaamon Stage-festivaalien Nightschool-projektissa. Siinä yleisö vietiin bussilla luonnon keskelle keskustelemaan omista valinnoistaan ja maailman pelastamisesta.
”Näistä tuoreimmista teoksista on muodostunut muutosta tutkiva sarja. Esimerkiksi Bonnie & Clydessä halusin miettiä, onko koko konseptikäsityksemme onnesta väärä ja pitäisikö sitä kenties päivittää. Tainaron on yksinkertaisimmallaan ehdotus siitä, kuinka suhtautua vieraaseen, ja Nightschoolissa etsittiin mahdollisia maailmoja ja ihmisen välisten suhteiden muodostumista ilman arjen väkivaltaista viitekehystä.”
Tainaronin tekemisen rinnalla Rossi on työstänyt yhdessä berliiniläisen näyttelijän Julia Rosa Peerin kanssa lokakuun lopulla Kansallisteatterin Willensaunassa ensi-iltaan tulevaa Ejaculation-dokumenttiteatteriesitystä. Työkiireitä lisää myös marraskuun lopulla Jurkkaan valmistuva ohjaus Harold Pinterin Rakastajasta.
Englanninkielisen Ejaculationin
tausta-aineisto koostuu eri puolilta maailmaa kerätyistä 44:stä haastattelusta, joissa naiset peilaavat käsityksiään seksuaalisuudestaan ja siitä puhumisen rajoista.
”Naisen ejakulaatio on viimeisiä tabuja. Sanana ejakulaatio tarkoittaa myös äkillisesti ulos tulevaa pitelemätöntä huudahdusta. Esityksen tavoitteena on etsiä uutta askelta Me too -liikkeen raiskauskeskeisistä teemoista suuntaan, jossa naisen näkökulmasta olisi puheen kautta mahdollisuus ottaa haltuun nautinto ja seksuaalisuuden tila.”
Rossi ei hätkähdä väitettä teatterissa jo pitempään käynnissä olleesta aiheiden politisoitumisesta.
”Suunta, mihin maailma on menossa, on niin järkyttävä, että se pakottaa tarttumaan muutokseen. Teatterissa sitä on ehkä aikaisemmin rajoittanut brechtiläinen opettavaisuus, johon on haluttu ottaa etäisyyttä. Viime aikojen esityksissä on kuitenkin kysytty riemastuttavan onnistuneesti, mitä poliittisuus voi olla ja miten esityksiä voi tehdä. Esimerkiksi Sonya Lindforsin ilmaisulajeja ylittävä NOIR? / Noble savage / Cosmic Latte -trilogia ja monet feministiset esitystaideteokset pakenevat lokerointia jo muodoltaan.”
Entä pidätkö itseäsi poliittisena taiteilijana?
”Itse ajattelen, että kaikki taide ja vallankäyttö on poliittista. Se, mihin teemoihin ja teoksiin tarttuu ja keitä pyytää tekemiseen mukaan, on poliittista. Uskon myös siihen, että taide on vapaa tila, jossa voi yhteen kokoontumalla ja yhteisen ajattelun kautta muuttaa jotakin. Kyllä me taiteilijat käytämme poliittista valtaa sen suhteen, mitä ihmiset taiteessa näkevät.”
Leena Krohn & Essi Rossi: Tainaron
Kansallisteatterin Pieni näyttämö 31.10. asti.
Essi Rossi & Julia Rosa Peer: Ejaculation
Kansallisteatterin Willensauna 24. ja 25.10.
Harold Pinter & Essi Rossi: Rakastaja
Teatteri Jurkka 16.11.–29.12.
