Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Tuuli Hakulinen
Uusi Pietarin-kirjeenvaihtaja ihmettelee naiseutta ja mieheyttä.
23. helmikuuta vietettiin isänmaan puolustajien päivä. Neuvostoaikana juhla kantoi nimeä ”Puna-armeijan päivä”, joka kuulostaa jotenkin mahtipontisemmalta ja nostalgisemmalta. Kansan keskuudessa tämä vapaapäivä on muotoutunut yleiseksi ”Miesten päiväksi”, jolloin miehiä onnitellaan riippumatta siitä, ovatko he armeijan leivissä, tai ovatko ylipäätään suorittaneet asevelvollisuutta. Kouluissa tytöt antavat pojille onnittelukortteja, yliopistoissa miesopettajille ostetaan suklaarasioita ja työpaikoilla kokoonnutaan nostelemaan kuohuviinimaljoja mieskollegoiden menestykseksi ja kunniaksi. Suomalaisesta näkökulmasta moinen juhlapäivä vaikuttaa surkuhupaisalta ja absurdilta.
Ensimmäisillä kerroilla matkustaessani Venäjällä huomioni kiinnittyi vääjäämättä venäläisiin naisiin ja heidän, senhetkisen tulkintani mukaan, alistettuun asemaansa. Naiset olivat aina viimeisen päälle pynttäytyneet, oltiin sitten metsäretkellä tai tekemässä graffiteja kaupungin laitamilla. Kodeissa sekä pöytään tarjoilusta, että tiskeistä huolehti aina nainen – jopa silloin, kun kyseessä oli poikamiehen talous, missä nainen oli vain vieraana. Olin pöyristynyt.
Pian aloin erottaa myös kolikon toisen puolen: ympäröivät miehet korostavat maskuliinisuuttaan vähintään yhtä ahkerasti, kuin naiset alleviivaasivat feminiinisyyttään. Miehet hoitavat ylpeinä perinteisiä miesten hommia. Fyysistä voimaa ihannoidaan, ja miehet ajautuvat tämän tästä tappeluihin. Ja tietenkin miesten kuuluu aina huomioida itseään fyysisesti heikommat ”kauniimman sukupuolen edustajat” – minä itse ajauduin suomalaisena naisena vähän väliä kiivaisiin väittelyihin venäläisten miesten erehdyttyä avaamaan minulle ovia tai tarjoutumaan kantamaan laukkuani.
Paikallisiin feministeihin tutustuessani huomasin, että naisten oikeuksien ajaminen ei ole ristiriidassa naisellisuutta korostavan yhteiskuntaroolin kanssa. Viimeisen päälle laitetut feministit purskahtivat nauruun ihmetellessäni, miten he suostuvat miesten asenteeseen ”pitää heitä kuin kukkaa kämmenellä”. Ja tosiaankin, mitä sillä on väliä, kuka avaa ovet ja kantaa laukut? Tasa-arvon ajaminen tarkoittaa ennen kaikkea yhtäläisiä oikeuksia ja vapautta elää haluamallaan tavalla sukupuolesta riippumatta.
Pintaa syvemmälle katsottuna venäläiset korkokengillä sipsuttelevat naiset osoittautuvatkin vahvoiksi, itsenäisiksi ja aktiivisiksi selviytyjiksi. Nuorison keskuudessa tytöt menestyvät opinnoissaan keskimäärin paremmin kuin pojat. Yksinhuoltaja-äidit elättävät ja kasvattavat lapsiaan ilman miehen tukea. Mummot viljelevät kasvimaapalstojaan ja sienestävät niin, että talven varalle riittää satoa lähetettäväksi myös jälkikasvulle suurkaupunkeihin. Naiset eivät rajoita elämäänsä kodin ja perheen hoitamiseen, vaan toteuttavat itseään täysipainoisesti ja vapaasti elämän kaikilla alueilla ja tekevät itse päätökset koskien omaa elämäänsä.
Sen sijaan monet miehet ovat kovilla etsiessään paikkaansa nyky-yhteiskunnassa, jossa suoranaisella fyysisellä voimalla ei enää ole korvaamatonta sijaa, kuten kivikaudella. Siinä missä uralla menestyvä nainen herättää ihailua, koti-isää ja hänen valintaansa ei välttämättä osaa arvostaa edes yhteisten lasten äiti. Jos taas mies sattuu tienaamaan puolisoaan vähemmän, hänen itsetuntonsa laskee heti. Mies, joka ei osaa lapsesta asti pitää puoliaan fyysisesti, on vaarassa ajautua peräkammarin pojaksi, koska tappeluja pelkäävät miehet, eivät ole naisten suosiossa. Kaiken lisäksi miesporukassa paineita ei ole tapana purkaa puhumalla, vaan paha olo purkautuu muun muassa väkivaltana ja alkoholin ongelmakäytöllä.
Huomaan, että omat, ulkonäköön ja käytökseen liittyvät kulttuurisidonnaiset käsitykseni ovat ajaneet minut ansaan. Meikattu nainen ei välttämättä olekaan sen heikompi kuin mies. Fyysisesti voimakas ja kovaääninen mies ei välttämättä olekaan sen vahvempi kuin nainen. Entä onko suomalainen tuulipuku-yhteiskunta, jossa miesten ja naisten ulkoiset erot on minimoitu, yhtään sen sen tasa-arvoisempi paikka elää, kuin yhteiskunta, jossa naiseutta ja mieheyyttä tuodaan korostetusti esille?
