Globaalin finanssikriisin jälkeen rahoitusmarkkinoiden sääntelystä tuli kestopuheenaihe. Kysyttiin, miten ennen kriisiä satumaisia voittoja tehneet ja tähtitieteellisiä palkkoja maksaneet rahoituslaitokset voitiin pelastaa veronmaksajien rahoilla.
Poliitikot ja viranomaiset pakotettiin toimiin. Yhdysvalloissa veronmaksajien piikki pyrittiin laittamaan kiinni vuoden 2010 reformissa lisäämällä valvontaa ja nostamalla rahoituslaitosten pääomavaatimuksia. Euroalueella samaan on pyritty yhteisessä pankkiunionissa. Lisäksi Euroopassa on puuhattu vuodesta 2012 rahoitusmarkkinaveroa.
Vaikka sääntely näyttää äkkiseltään edistyneen, totuus on toinen. Esimerkiksi EU:n rahoitusmarkkinavero on supistunut kymmenen valtion hankkeeksi, joka uhkaa kaatua kokonaan. Kun rahoitusmarkkinat ovat rahapoliittisen elvytyksen myötä stabiloituneet, on sääntelyn toimeenpano kohdannut voimakasta vastustusta finanssikeskuksissa.
Nykyisen sääntelyn ongelma on myös siinä, että se ei puutu syyhyn, joka alun perin johti finanssikriisiin. Taloustieteilijä Hyman P. Minskyn mukaan rahoitusmarkkinoiden kriisien taustalla on rahoituslaitosten kyky luoda ”fiktiivistä likviditeettiä”, eli velkaa, jolla ei ole keskuspankin takausta.
Kun tätä likviditeettiä käytetään markkinaspekulaatioon, syntyy kupla. Kun luottamus rahoitusmarkkinoilla katoaa ja likviditeetin fiktiivisyys ymmärretään, kupla puhkeaa. Kun ”järjestelmälle liian tärkeiden” rahoituslaitosten pääomat on syöty, tullaan taas veronmaksajien taskulle.
Jotta finanssikriisit voitaisiin estää, on rahoituslaitosten kykyä luoda fiktiivistä likviditeettiä rajoitettava. Minskyn ratkaisu tähän olisi perinteisen talletuspankkitoiminnan suosiminen.
Optimitilanteessa luottoja loisivat vain keskuspankin suorassa valvonnassa ja sen vastapuolina olevat rahoituslaitokset. Jos luottoriski pysyy luotottavien pankkien taseissa, rahoitusjärjestelmä on vakaampi. Tällöin pankkitoimintaa voidaan myös kohdentaa tehokkaammin reaalitaloudellisten investointien tukemiseen.
Voiko Minskyn visio toteutua? On kiinnostavaa, että presidenttiehdokas Bernie Sanders ajaa tämän suuntaista sääntelyä. Vaikka Sanders voittaisi, näköpiirissä ei ole nopeaa suunnanmuutosta. Rahapiirit vastustaisivat reformia kiivaasti. Merkittävä rahoitusjärjestelmän muokkaaminen edellyttäisi myös valtion suurempaa roolia investointien ja työllisyyden edistäjänä, mihin suhtaudutaan tällä hetkellä nihkeästi.
Ainoa tie vakaaseen rahoitusjärjestelmään lieneekin uusi ja entistä viheliäisempi finanssikriisi, joka rikkoisi poliittisia raja-aitoja sääntelyn tieltä.
Jussi Ahokas
