Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kadri Taperson
Keskustelu tuulivoimaloista on herättänyt kansalaistoiminnan Virossa.
Lapsuudesta saakka olen nähnyt toistuvaa unta. Menen lapsuuden kesäkotini rannalle ja sinne on rakennettu isot vaaleanhopeiset tornit, jotka ovat pelottavia ja täysin sopimattomia paikkaan. On tuntunut vaikealta kuvitella, että kesäkotini rannalle voisi rakentaa mitään.
Pari viikkoa sitten ymmärsin, mitä uni merkitsee.
Neuvostoajasta jäi Hiidenmaalle vähintään yksi merkittävä etu. Koska Hiidenmaa oli Neuvostoliiton rajavyöhykealuetta, ei tänne eikä muillekaan saarille päässyt kuin lupakirjalla. Lupakirja oli vähän kuin viisumi. Kiitos sen ovat Viron rannikkoalueet lähes tyhjät, ympäristö säilynyt melko puhtaana ja rauhallisena. Turvallistakin on ollut.
Hiidenmaalle ei ole rakennettu hienoja hotelleja kuten esimerkiksi Saarenmaalle, joka on suomalaisille tutumpi paikka. Siitä muistuttaa aina se, että aina nähdessämme eräs ystäväni laulaa aina Saarenmaan valssia – eihän meillä Hiidenmaalla ei ole oma laulua. No on yksi laulu, mutta siinä puhutaan kalastamisesta emmekä me hiidenmaalaiset pidä siitä.
Mutta palaan takaisin unen pariin. Hiidenmaalle on tullut uusi yrityssuunnitelma – tänne rakennetaan 250 tuulimyllyä. Alussa ajattelin kuulleeni väärin, sillä eihän määrä voi olla niin suuri. Raha kuulemma tulee jostain Venäjältä, energia taas menee Pohjoismaihin ja mantereelle. Hiidenmaalla sitä ei käytetä.
Hiidenmaalle riittäisi kymmenesosa rakennettavien tuulimyllyjen energiasta, 10 megawattia tai 25 tuulimyllyä. Paikalliset asukkaat eivät saa projektista uusia työpaikkojakaan, koska rakentamiseen ja huoltotöihin tarvitaan vain erikoisosaajia. Ainoastaan ne hyötyvät, jotka voivat myydä maataan uusille yrittäjille. Joku on aikanaan laittanut sormensa kartalle ja sanonut, että tähän rakennetaan ja te valittavasti ette voi tehdä mitään.
Onneksi hiidenmaalaiset ovat ymmärtäneet, että meilläkin on kansalaisyhteiskunta. Paikallisessa lehdessä kirjoitetaan asiasta puolesta ja vastaan. On aloitettu allekirjoitusten kokoaminen suunnitelmaa vastaan. Ihmiset ovat jakautuneet kahteen leiriin. Toiset ajattelevat, että kyse on oikeutetusta kehityksestä. Toiset pohtivat, miten koko saaren maisema muuttuu ja kuinka häiritsevä tuulimyllyjen meteli voi olla.
Tuntuu, että enemmistö uskoo, että mitään ei ole enää tehtävissä. Lueskelin saarenmaalaisten tekemiä kysymyksiä paikalliselle, paljon pienemmälle tuulivoimalapuistolle. Kysymyksiin oli vastannut jokin hieno asianajotoimisto. Vastaukset kuulostivat samanlaisilta: ei ole väliä, mistä te ihmiset tykkäätte, meillä on rahaa ja laki lupaa sitä käyttää.
On kauheaa, jos ihmisistä tuntuu, että mitään ei voi tehdä. Ystäväni, joka on asunut Hiidenmaalla jo seitsemännessä sukupolvessa, puhuu ensimmäistä kertaa, että hänen pitäisi muuttaa täältä pois, koska hänen kotisaarensa muutetaan ikuisuudeksi. Eikä hän ole ainoa, joka niin puhuu poismuuttamisesta. Hiidenmaalla asuu noin 10 000 ihmistä, kesällä enemmän; yrittäjille se on tyhjä saari. Varsin konservatiivisella saarella on löytynyt ensimmäistä kertaa ymmärrystä isoille mielenosoituksille, joilla voisimme sanoa mitä me haluamme.
Lapsuuden painajaisuni on saanut selityksen.
