Dokumentaristi Yasmin Fedda kuvasi ihmisiä Syyriassa ennen sotaa ja pakolaisina sen puhjettua.
Kuva Velda Parkkinen
Irakilainen muotisuunnittelija Salem ja syyrialainen munkki Botrus. He ovat dokumentin Tale of Two Syrias kasvot. Salem on paennut Irakista Syyriaan ja aloittanut elämänsä alusta. Botrus viihtyy kristillisessä munkkiluostarissa, joka tekee työtä saattaakseen alueen eri uskontokuntien edustajia dialogiin ja on siinä onnistunutkin.
Dokumentaristi Yasmin Fedda valitsi kohteikseen Salemin ja Botrusin, koska halusi kertoa erilaisia tarinoita Syyriasta.
”Isoäitini esitteli luostarin minulle. Se oli niin kiinnostava, että halusin mennä takaisin kuvaamaan sitä. Ja olin kiinnostunut tekemään jotain irakilaispakolaisten kanssa, kun tapasin Salemin pirskeissä ystävän luona ja homma klikkasi. Mutta sitten hänen elämänsä muuttui totaalisesti”, Fedda kertoo.
Dokumentti päätyi kuitenkin kertomaan jostain muusta kuin alun perin oli tarkoitus. Turvallisuuspalvelun virkamiehet alkavat elokuvassa ahdistella Salemia, joka puolestaan alkaa suunnitella uutta pakomatkaa. Myös luostarin vapautta rajoitetaan.
Kolme kuukautta kuvausten loppumisen jälkeen, maaliskuussa 2011 Syyriassa alkoi kapina, kansannousu ja vallankumous.
”Olin juuri alkanut editoida elokuvaa. Se oli vaikeaa. Tapahtumat vaikuttivat suoraan ihmisiin, jotka tunsin. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä oli tapahtumassa. Ilmassa oli sekä odotusta että pelkoa”, Fedda sanoo.
Sittemmin pelot ovat käyneet toteen. Yli neljä miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan Syyriasta edelleen käynnissä olevan konfliktin jaloista.
Yasmin Fedda on itse palestiinalaista syntyperää. Hän kasvoi Kuwaitissa, asui Syyriassa, opiskeli Edinburghissa ja Manchesterissa ja asuu nyt Lontoossa. Lokakuussa Fedda oli Helsingissä Lähi-idän elokuvaan ja kulttuuriin keskittyvän MEFA-festivaalin vieraana.
Festivaalilla esitettiin Tale of Two Syriasin lisäksi toinenkin hänen elokuvansa, Queens of Syria. Dokumentti kertoo Jordaniassa pakolaisina elävistä syyrialaisnaisista, jotka tekevät yhdessä syyrialaisohjaajan kanssa uusiksi Euripideen tragediaa Troijan naiset. Näytelmä kertoo Troijan sodan jälkeen kärsimään jäävistä troijalaisnaisista, joiden kodit on hävitetty ja aviomiehet murhattu. Teoksesta voi löytää yhtäläisyyksiä sitä esittävien naisten tarinoihin.
”Näytelmää on jonkin verran mukana elokuvassa, mutta minusta kiinnostavinta oli sen tekemisen prosessi”, Fedda kertoo. Hän kuvasi dokumentin vuonna 2013.
”Paljon ihmisiä oli jo siinä vaiheessa paennut Syyriasta, mutta siitä ei kirjoitettu Euroopan lehdissä, koska nämä ihmiset jäivät naapurimaihin.”
Niin näytelmässä kuin dokumentissakin korostuu se, että vaikka naiset ovat kokeneet saman kurjan kohtalon, ovat he kaikki erilaisia.
”On tärkeää muistaa, että he ovat kaikki ihmisiä, kuten sinä ja minä. ’Pakolainen’ on vain viranomaisten antama status, joka on toivottavasti väliaikainen ja lakkaa pätemästä, kun ihmiset voivat palata kotiinsa tai saavat oleskeluluvan tai kansalaisuuden.”
Konfliktialueiden taiteella on Feddan mukaan tärkeä tehtävä välittää inhimillistä kokemusta, tunteita ja ajatuksia, joihin voi samastua ympäri maailmaa. Tätä tehtävää hän pyrkii tukemaan paitsi omalla taiteellisella työllään myös eri alojen toimijoiden perustaman Highlight Arts -järjestön avulla. He ovat järjestäneet erilaisia työpajoja ja tapahtumia konfliktialueiden taiteiden ja taiteilijoiden ympärille.
Toissakesänä Britanniassa kiersi Syria Speaks -festivaali, jossa kuultiin kirjailijoita, videotaiteilijoita ja elokuvantekijöitä Syyriasta. Tapahtuman esitteen mukaan ”luovuus ei ole vain tapa selvitä väkivallasta, vaan myös tapa haastaa se”.
Väkivaltakoneiston haastaminen on tietenkin vaarallista. Fedda tietää, ettei elokuvan kuvaaminen ollut Syyriassa helppoa ennen konfliktiakaan. Elokuvaansa Tale of Two Syrias varten hän joutui anomaan lupaa paikalliselta kulttuuriministeriöltä, joka halusi nähdä käsikirjoituksen ennakkoon.
”Kun kuvasin Syyriassa, se oli vaarallista siinä mielessä, että jouduin miettimään, missä saan kuvata, ja oli mahdollisuus tulla pidätetyksi. Nyt voit kirjaimellisesti kuolla kuvaamisen takia.”
