Psyyke murtuu asunnon rajojen mukana Teatteri Takomon näytelmässä.
Teatteri Takomon näyttelijä Joonas Heikkinen tuijottaa yleisöön ja haastaa yhden katsojista. Hän syyttää katsojaa siitä, että tämä on tullut teatteriin katsomaan väkivaltaa, tullut paikalle vain että näkisi näytelmän nimessä mainitun puukotuksen.
Verikekkereitä ei ole luvassa, mutta väkivallan uhka on jatkuvasti läsnä. Joku ottaa aseen esiin ja toinen haluaisi ostaa tappovälineen. Yksi hyppää ikkunasta, toisen kotiin murtaudutaan keskellä yötä.
Tuomas Timosen näytelmä Melusta valittanut puukotettiin lähestyy hetkittäin kauhua. Alibin sivuilta revittyä synkkyyttä reunustaa aina kuitenkin lakoninen huumori ja arkipäivän absurdius. Kauhun ja arkihuumorin leikkauspisteessä ovat mielenterveysongelmat. Katsoja alkaa epäillä, että ne ovat yhtä lailla kertojahahmon omia ongelmia.
Esityksen keskiössä on asunto, uusi asunto, jonka kertojan vanhemmat ovat hänelle ostaneet. Asunnon anatomia heijastetaan myös taustakankaalle. Välillä sen kolmiulotteinen malli on näyttämön edustalla. Muuten lavastus ei viittaa yksityiseen tilaan. Lavalla ei ole seiniä, eikä muutakaan suojaa katseilta. Kertojan haavoittuvaisuus vain korostuu.
Kahden näyttelijäopiskelijan, Laura Halosen ja Antti Aution, vuorotellen esittämä kertoja on kaukana menestyjän mallista. Ovikello on soinut vain kaksi kertaa kahden viikon sisällä. Niistäkin soittajista toinen oli postinjakaja.
Sitten kylään tulee taloyhtiön naistoimikunta. Joanna Haartin ja Halosen esittämä, tärkeilevä kaksikko pitää uuden asukkaan hiljaisuutta epäilyttävänä. Kohtaus on riemastuttava ja koomisesta revittelystään huolimatta tunnistettava. Kerrostaloasumisen pakotettu rinnakkaiselo sisältää kiusallisuuden siemenen.
Haartti on muutenkin kerrassaan mainio koomisissa rooleissaan. Yksi niistä on kertojan isä, jonka kautta kurvataan menneeseen, aikaan kun kotitalo oli omin käsin rakennettu perintö, tunteiden sija. Siinä on melkoinen kontrasti kertojan hiljaiseen Ikea-asuntoon.
Näytelmää mainostetaan omaelämäkerralliseksi, ja dramaturgi-ohjaaja Timonen onkin toiselta ammatiltaan talonrakentaja. Asuintila onkin koko näytelmän keskiössä, mutta kertojan isä viittaa myös suoremmin mahdollisuuteen hakeutua taiteen parista takaisin rakennuksille töihin. Taloja tarvitaan aina. Tarvitaanko taidetta?
Lyhyestä mitastaan huolimatta näytelmä karkaa välillä kohtauksiin, joita on hankala sitoa punaisella langalla kokonaisuuteen. Esimerkiksi kertomus nigerialaishuijauksesta jättää hämmentyneeksi.
Varmaotteiset Haartti ja Heikkinen tuovat sivuhahmot etualalle. Halonen ja Autio jäävät valjummiksi, mutta jollain metatasolla se istuu näytelmään. Takomon omat näyttelijät Haartti ja Heikkinen ovat kerrostaloon jo asettuneita asukkeja, kun taas näyttelijäopiskelijoiden esittämä kertoja(t) ei ole ihan kotonaan uudessa tilassa.
Melusta valittanut puukotettiin Teatteri Takomossa Helsingissä 31.10. saakka.
