Mitä kertoisimme itsestämme vierailijoille, ja kehtaammeko kertoa sitä edes itsellemme?
Tanskalaisen Michael Madsenin (ei se Hollywood-tähti) ohjaama Vierailu esittää kuvitteellisen tilanteen, jossa muukalainen avaruudesta on saapunut Maapallolle. Teoksen muoto poikkeaa tyystin samaa aihetta käsitelleiden tehostespektaakkeleiden toimintakaaoksesta.
Vuoden alussa Sundance-elokuvafestivaaleilla ensi-iltansa saanut teos on lainannut muotonsa dokumenttielokuvalta. Ohjaaja marssittaa kameran eteen oikeita asiantuntijoita, jotka kommentoivat hypoteettista tilannetta omista lähtökohdistaan. Kamera kuvaa asiantuntijoita lähes poikkeuksetta suoraan edestä. Katsoja voi halutessaan mieltää itsensä avaruuden vierailijan rooliin – dialogin osapuoleksi.
Puhuvien päiden joukosta löytyy NASA:n sekä YK:n ulkoavaruuteen liittyvien kysymysten kanssa työskentelevän UNOOSA:n edustajia. Entisiä sotilasjohtajia, tiedemiehiä ja poliittisia neuvonantajia.
Asiantuntijat pohtivat, kuinka ja kenen tulisi kommunikoida vierailijoiden kanssa. Ja miten suuri yleisö reagoisi uutiseen kontaktista avaruuden asukkien kanssa.
Elokuva heittää ilmaan myös kysymyksen siitä, kykenisimmekö edes tunnistamaan tyystin toisenlaiselle biologialle perustuvaa elämää. Kulkisivatko ajatuksemme niin erilaisilla radoilla, että meidän olisi mahdoton ymmärtää toisiamme? Madsenin skenaariossa vierailijat eivät ole vihamielisiä – tämä on sikäli ihan perusteltua, että siinä vaiheessa dialogille olisi merkittävän vähän tilaa.
Ja oikeastaan elokuva on nähtävissä myöskin ihan muuna kuin keskusteluna fiktiivisten vierailijoiden kanssa. Pohjimmiltaan Vierailu on ihmiskunnan itsereflektio, jolle haetaan perustelut muukalaisista. Jos emme pysty selittämään tekemisiämme muille, kuinka pystyisimme selittämään niitä edes itsellemme ja kuinka kykenisimme kohtaamaan omat tekomme?
Vierailu on uskottava dokumentti, vaikka perustuukin lähtökohtaisesti kuvitteelliselle tapahtumalle. Sitä voisi kuvailla ajatusleikiksi, ja se muistuttaa myös mokumenttia. Se tarkoittaa dokumentin muotoista fiktiivistä teosta. Koska Vierailu kuitenkin rakentuu pääasiassa aidoista asiantuntijoiden haastatteluista, ei kyseessä ole ihan tyylipuhdas mokumenttikaan.
Tyyliltään Vierailu on hyvin samanlainen kuin vuonna 2010 ilmestynyt dokumentti Into Eternity. Ydinjätteen loppusijoitukseen liittyviä ongelmia kuvannut elokuva kertoi samalla kommunikoinnin ja ymmärretyksi tulemisen vaikeudesta – ydinjätteen vaarallisuudesta täytyisi kyetä välittämään varoituksia kymmenien tuhansien vuosien päähän.
Nyt huolena ei ole viestien välittyminen ymmärrettävinä ajan halki. Huolena on niiden välittyminen ajatusmallista toiseen.
Itsereflektion ytimeen päästään arvioissa vierailijoiden synnyttämistä pelkoreaktioista. Ei ole helppoa päättää, kuinka selittäisimme sotaisan luonteemme vierailijoille. Joutuisimme myöntämään itseämme teknisesti valtavasti edistyneemmän kulttuurin edustajille oman historiamme heikompien kansojen tuhoamisessa.
Kuinka reagoisimme itseämme vahvemman lajin ilmaantumiseen pelikentälle? Kohtelisivatko vierailijat meitä niinkuin me kohtelemme esimerkiksi eläimiä? Kohtaamiselle voisi helposti hakea allegorioita esimerkiksi Kolumbuksen Amerikan mantereiden löytämisestä ja sitä seuranneesta alkuperäiskansojen joukkotuhosta.
Ja kuinka selittäisimme tämän kaiken vierailijoille, joiden kanssa emme välttämättä pysty edes kommunikoimaan?
Madsen jättää vastaamatta näihin kysymyksiin. Vastausten etsiminen jää katsojan vastuulle.
Michael Madsen: Vierailu (The Visit). Elokuvateattereissa 9.10.
