Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Eekku Aromaa
Eikä niin ole kovin hyvä.
Arms Trade Treatya, asekauppasopimusta, eli kavereiden kesken ATT:tä on suunniteltu, neuvoteltu ja oltu tekemässä jo monta vuotta, 2000-luvun alkupuolella lähtien ja hyvä niin. Sopimus on nimittäin ehdottomasti tarpeen, jotta maailmassa saadaan aikaan sitovia ja laajoja raameja sille, miten aseita saa myydä, kenelle niitä saa myydä ja millaisilla ehdoilla.
Euroopan unionissa on jo kohtuullisen hyvät säännöt, mutta suurin osa maailmasta on tällä hetkellä ilman edes alueellisia sopimuksia siitä, miten aseita saa myydä ja siirtää maasta toiseen. Suomenkin osalta säännöt ovat kohtuulliset ja läpinäkyvyys ainakin periaatteessa, ja enimmäkseen käytännössäkin erinomaista, mutta siitä huolimatta ongelmia on, eikä niitä voi sanoa edes ihan vähäisiksi.
Suomen aiemman asekauppaan liittyvän lainsäädännön lähtökohta oli, että asekauppa ja asevienti ovat kiellettyjä, mutta poikkeustapauksissa voidaan sallia vientiä. 1990-luvulla logiikka kääntyi toisin päin. Nykyisin asevienti on sallittua, paitsi jos se on erikseen kiellettyä jostain syystä. Tämä logiikan muutos voi tuntua vähäiseltä, mutta selvää on, että varsinaiseen toimintaan, tai ainakin toiminnan raameihin vaikutus on merkittävä.
Suomi on kuitenkin ollut valtiona vaikuttamassa merkittävästi siihen, että ATT-sopimusta ryhdyttiin tekemään ja ennen edellistä hallituskautta Suomi on ollut prosessissa aktiivinen. Samoin näyttää olevan tällä hallituskaudella ja hyvä niin. Ensi kesänä on tarkoitus käydä lopulliset neuvottelut ja niihin on valmistauduttu lukuisten valmistelukokousten avulla. Jos sopimus hyväksytään kesällä sitä vesittämättä on tilanne hyvä. Tämä näyttää kuitenkin epätodennäköiseltä, koska se pitäisi hyväksyä konsensuksella ja monet maat näkevät, että esimerkiksi asekomponentit ja metsästysaseet, tai jotain muuta, tulisi jättää sen ulkopuolelle.
Jos neuvotteluissa ei päästä hyväksymään sopimusta, se siirtyy YK:n yleiskokouksen päätettäväksi. Silloin siitä äänestetään ja enemmistön hyväksyminen riittää. Tämä saattaisi olla parempikin, koska silloin sopimus voisi olla tiukempi kuin mihin konsensuksella voidaan päästä. Liian löysän sopimuksen hyöty on kyseenalainen.
