Syyskuussa Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla vieraillut valokuvaaja, dokumentaristi ja nyttemmin myös ympäristöaktivisti Louie Psihoyos pääsi kuin pääsikin Tokioon ja ilmaantui elokuvafestivaalien multiplex-teatterin eteen keskiviikkoaamuna. The Cove – meren salaisuus -dokumenttia kun ei alunperin oltu huolittu festivaalille tämän ekoteemasta ja vihreästä matosta huolimatta, mutta elokuun lopun vallanvaihto vaaleissa mahdollisti japanilaisessa Taijin kaupungissa tapahtuvan delfiinien joukkomurhan esittämisen valkokankaalla.

21.10. elokuvateatterin edessä oli jo median edustajia kameroineen pörräämässä. Dokumentin ylimääräinen, vain muutamaa päivää aikaisemmin lisätty esitys oli myyty loppuun heti kun liput ilmestyivät myyntiin. Pressi- ja elokuva-ammattilaisnäytös oli pyörähtänyt jo pari päivää aiemmin. Median joukossa liikkui huhu, että esitykseen oli tulossa myös Japanin maa-, metsä- ja kalatalousministeriön edustajia.

Paikalla ei nähty protestoijia Taijista eli kaupungista, jonka delfiinibisnestä dokumentti käsittelee, mutta elokuvafestivaalin miestyöntekijöitä oli leffasalin ovella puolisen tusinaa normaalien naisvapaaehtoisten sijasta. Esityksen jälkeisessä ohjaajan kyselytuokiossa annettiin aluksi lehdistölle tiukka ukaasi: yleisöä ei saa kuvata.

Psihoyos mainitsi Taijin kaupunginjohtajan olleen paikalla, mutta poistuneen elokuvasta kesken esityksen. Ohjaaja oli valmistautunut selvästi huolella tilaisuuteen: hän puhui aluksi kymmenisen minuuttia elokuvansa viestistä ja vastasi pitkästi kaikkiin kysymyksiin. Hän oli valinnut strategisesti pääpointikseen delfiinien ja kalojen elohopeapitoisuudet. Keskustelun aikana hän totesi, että eläinten oikeudet -argumentilla päädytään aina eipäs-juupas-väittelyyn, mutta delfiinien vaarallisuus ravinnonlähteenä on vastaanpanematon argumentti.

Psihoyos mainitsi käyneensä kaikkien japanilaisten hyvin tietämässä Minamatassa, joka on tunnettu 50-60-luvuilla tapahtuneesta skandaalista. Tehdaspäästöjen ansiosta kalastuksella paljolti elävän Minamatan asukkaat kokivat terveyskatastrofin, kun ihmiset sairastuivat ja epämuodostuneita lapsia alkoi syntyä.

”Minamatassa oli konferenssi, johon osallistuneet pari lääkäriä kertoivat tehneensä Supersize Me in Japan -tyylisen kokeen: he söivät kuukauden tonnikalaa 200 grammaa päivässä. Kahden viikon halvimman tonnikalan syönnin jälkeen elohopeapitoisuudet olivat tuplat. He vaihtoivat kalleimpaan tonnikalaan, ja kuukauden päästä heissä oli elohopeaa 8-kertaisesti. Keskiverto japanilainen syö kalaa eniten maailmassa – 66 kg vuodessa.”

”Taijin kalastajat puhuvat perinteestä. No, meillä Coloradossakin on perinne. Meillä on tehdas, jossa valmistetaan osia atomipommeihin”, hätkähdytti ohjaaja yleisöään. Tämä lienee ollut tarkkaan harkittu piikki maailman ainoalle atomipommin uhriksi joutuneelle kansalle. ”Kuten Taijin kalastajat, meidänkin kotiseutumme työntekijät sanovat, että mitä he sitten tekisivät elääkseen, jos atomipommien valmistus lopetetaan.”

Ohjaajalla oli vaihtoehtoinen urasuunnitelmakin Taijin kalastajille: ”Neuvottelemme parhaillaan dokumentin teatterilevityksestä Japanissa parin firman kanssa. Jos homma onnistuu, lupaan lahjoittaa kaikki Japanista itselleni korvamerkityt lipputulot Taijin kalastajille jos he lopettavat delfiinien tappamisen. Vapaiden valaiden ja delfiinien katselu veneistä on kasvava turismibisnes maailmalla. Miksette alkaisi tehdä sitä? Samalla Japanin maine maailmalla parantuisi suuresti ja sillä olisi vaikutusta talouteenkin.”

Itsensä kotirouvaksi esitellyt naishenkilö väitti, että tämä on hyvin monimutkainen ongelma, ja kysyi, eikö pitäisi hyökätä myös kaikkia maailman delfiini-huvipuistoja vastaan, eikä vain Japania. Ohjaajan vastaus oli yksisanainen: ”Kyllä.”

”Länsimaalaiset eivät voi ratkaista tätä japanilaisten puolesta”

KIlpailusarjan ohjaajavieraista poiketen The Coven pressitilaisuus ei ollut festivaalitiloissa, vaan lähibaarissa. Sinne mennessä useampi median edustaja tarttui kommentin esittäneeseen kotirouvaan pyytäen tätä lausahtamaan kameralle japanilaisen mielipiteen elokuvasta.

Perillä saimme kuulla, että Taijin kalastajat ovat uhanneet haastaa Psihoyosin oikeuteen, koska heidän kasvonsa näkyvät dokumentissa, toisin kuin esimerkiksi koululaisten, joiden kasvot oli pikselöity festivaalin esitysprintissä.

”Kalastajat väittävät olevansa ylpeitä siitä mitä tekevät. Nyt he sitten haluavat haastaa minut oikeuteen? Se paikka on kansallispuisto, joten kenellä tahansa pitäisi olla vapaus mennä sinne.”

Psihoyos korostaa tehneensä elokuvansa rakkaudesta Japania kohtaan, ei syyllistääkseen heitä. ”Japanin kansa ei tiedä mitä Taijissa tapahtuu tai missä määrin ruuassa on elohopeaa. Länsimaalaisten ei pidä ratkaista tätä ongelmaa teidän puolestanne, vaan teidän on se ratkaistava. Maailmassa on isompia ongelmia kuin tämä yksi delfiiniongelma, kuten merien tuhoutuminen. Jos tätä yhtä ongelmaa ei pystytä ratkaisemaan, miten pystytään ratkaisemaan suuremmat ympäristöongelmat,” oli ohjaajan viimeinen viesti.

”Elokuvassani ovat ne kaksi Taijin poliitikkoa, jotka ottivat riskin ja alkoivat toimia. Siinä on elokuvani viesti: jokainen voi tehdä jotakin.”

Louie Psihoyosin haastattelu julkaistiin Voimassa 8/2009: Jukka Vuorio: Delfiinimies. Lue myös Klaus Welpin artikkeli National Geographic Mäkelänrinteessä.