Yhteiskunta

Kolumbia, sopivasti pilattu valtio

Lukuaika: 4 minuuttia

Kolumbia, sopivasti pilattu valtio

Teksti Saila Saaristo

Maailman suurin huumeidentuottaja. Maailman toiseksi suurin pakolaisvaltio. Kansalaisaktivisti Maria Ruth Sanabria kertoo, mitä Yhdysvaltain syytämät miljardit dollarit ovat tehneet hänen kotimaalleen Kolumbialle.

Kolumbiassa on Yhdysvaltojen tuella on yritetty hävittää huumekauppaa 1980-alkupuolelta lähtien. ”Plan Colombian” tavoitteena on ollut lopettaa maan 50 vuotta jatkunut aseellinen konflikti, puolittaa huumekauppa sekä edistää taloudellista ja sosiaalista kehitystä. Nykyisen presidentti Álvaro Uriben aikana (vuodesta 2002) ohjelma on painottunut erityisesti turvallisuuskysymyksiin.

Mitä sitten on saatu aikaan? Ainakin 25 miljardin dollarin ja miljoonan viljelyshehtaarin myrkyttämisen jälkeen Kolumbia on edelleen maailman eniten huumeita tuottava maa: sen tuottama määrä on 62 prosenttia maailman kokonaishuumekaupasta. Vuodesta 1997 vuoteen 2007 kokaiinin tuotanto on kasvanut 350 tonnista 610 tonniin. Lisäksi Kolumbiassa on nyt noin 4,6 miljoonaa maan sisäistä pakolaista, toiseksi eniten maailmassa heti Sudanin jälkeen.

Maria Ruth Sanabria asuu Venezuelan rajalla olevassa Araucan maakunnassa, joka on Kolumbiassa yksi konfliktista eniten kärsineistä. Sanabria on Arauquitan edustaja Pysyvässä ihmisoikeusneuvostossa CPDH:ssa (Comité Permanente de Derechos Humanos) ja sen kaupunginvaltuustossa PDA-oppositiopuolueen (Polo Democrático Alternativo) edustajana.

”Haluan kertoa muulle maailmalle Kolumbian todellisuudesta: miten sen kansa elää, mitä tapahtuu ihmisoikeuksille ja niiden puolustajille”, Sanabria sanoo. ”Arauca oli melko tuntematon maakunta ennen 1980-lukua, jolloin sieltä löydettiin Kolumbian suurin öljyesiintymä Caño Limón. Tästä alkoi Araucan kansan tragedia.”

”Ihmiset pakotettiin joko myymään maansa tai heidät vain ajettiin niiltä pois, jotta päästäisiin käsiksi öljyyn.”

”Sitten amerikkalainen öljy-yhtiö Occidental tuli paikalle. Yhtiö ei antanut työtä paikallisille, ympäristön tila alkoi huonontua, sissiliikkeet toimia öljy-yhtiötä vastaan ja Kolumbian ja Yhdysvaltojen hallitukset puolestaan niiden puolesta. Alue militarisoitui, ja sen kanssa käsi kädessä saapuivat myös väkivalta ja kokan kasvatus.”

Sanabria on itsekin pakolainen: hän pakeni kotikaupungistaan San Albertosta Cesarin maakunnasta aseistettujen miesten uhattua tappaa hänet vuonna 1988. Kaksi vuotta myöhemmin hänen miehensä murhattiin, koska hänellä oli yhteyksiä Unión Patriótica -oppositiopuolueeseen.

Tämän jälkeen Sanabria on paennut vielä kahdesta kaupungista. Viimeiset 10 vuotta kuuden lapsen äiti on elänyt Araucassa.

”Araucassa ihmisoikeuspuolustajat ja kansalaisjärjestöt leimataan yhteen sissiliikkeen kanssa. Valtio kutsuu koko aluetta ’sissien kansaksi'”, Sanabria huokaa. Väkivalta ei kohdistu pelkästään aktivisteihin, vaan lukemattomia tavallisia kansalaisia on siepattu, kuljetettu kauas kotoaan ja murhattu puolisotilaallisten joukkojen toimesta.

”Syyttämällä sissiksi saadaan kätevä tekosyy, jolla voidaan puolustella tavallisten kansalaisten murhia”, Sanabria huomauttaa. ”Vuodesta 2002 tähän päivään saakka on tapettu ainakin 14000 siviiliä. Ainakin 80 prosentista tiedetään, että heillä ei ole ollut mitään tekemistä sissiliikkeen kanssa.”

Oikeuslaitos on kykenemätön puuttumaan murhiin. ”Jo tämän vuoden syyskuuhun mennessä 12 lakimiestä on tapettu Kolumbiassa”, Sanabria muistuttaa. ”Miten ihmisoikeusloukkauksia voisi käsitellä puolueettomalla tavalla kun tuomareita pelottaa?” Yksi uusimmista massamurhista on 12 awa-intiaanin ampuminen elokuussa Nariñon piirikunnassa. Viisi heistä oli lapsia.

”Kolumbian CIA” eli maan turvallisuuspalvelu DAS (Departamento Administrativo de Seguridad) rypee parhaillaan skandaalissa, kun on selvinnyt, että se on systemaattisesti ja ilman valtuuksia kuunnellut ja seurannut suurimpien ihmisoikeusryhmien, huomattavien journalistien, Korkeimman oikeuden jäsenten, oppositiopoliitikkojen, afro-kolumbialaisten johtajien ja ammattiyhdistysten puhelimia ja sähköpostia.

DAS:n tehtävänä on ollut tutkia, vastustavatko he presidentti Uriben politiikkaa. Mitä tahansa ihmisoikeuksiin liittyvää toimintaa on pidetty epäilyttävänä. DASin johtaja Jorge Noguera antoi puolisotilaallisille joukoille listan ammattiyhdistysliikkeen johtajista ja aktivisteista, jotka myöhemmin tapettiin. Näiden joukossa oli esimerkiksi sosiologi ja yliopiston professori Alfredo Correa D’Andreis, joka ensin pidätettiin ilman todisteita ja sen jälkeen ammuttiin.

Nogueran tuomitsemisen jälkeen Uribe on vakuuttanut tietämättömyyttään asiasta ja sanonut hajottavansa korruptoituneen DAS:n. ”Mutta kuka korruptoi DASin? Se oli Uribe itse!” Sanabria puuskahtaa.

”Nogueran pidätyksen aikaan Uribe vielä kielsi kaiken ja antoi Nogueralle palkinnoksi suurlähettilään pestin. Samalla tavalla hän on korruptoinut parlamentin, veroviranomaiset sekä yleisen syyttäjän viraston. Hän on hyvin tiennyt, keitä ammattiyhdistysaktivisteja aiottiin tappaa ja milloin.”

”Uribe laillisti aikoinaan puolisotilaallisen ryhmittymän yksityisiksi turvajoukoiksi: voit palkata heidät vartioimaan maatilaasi ja tappamaan kenet tahansa, joka tulee sinua häiritsemään. Kun Uribesta sitten tuli presidentti, hän käytännössä antoi maan näiden ryhmien käsiin”, Sanabria lisää.

Länsimaat kiittelevät Uriben hallintoa siitä, että toisin kuin monet muut ihmisoikeuksia rankasti rikkovat valtiot, kuten Sudan tai Burma, se on valmis yhteistyöhön ja vakuuttaa tahtoaan tilanteen parantamiseksi.

Sanabria hymähtää väitteelle: ”Kolumbian hallitusko on valmis keskustelemaan? Ehkä kansainvälisen yhteisön kanssa, vakuuttaakseen, ettei mitään tapahdu ja kieltääkseen kaikki ihmisoikeusrikkomukset. Pitäisi kysyä, kenen kanssa se suostuu keskustelemaan ja miksi. Maan sisällä se ei ainakaan keskustele.”

”En voi ymmärtää, miten jotkut maat, ja erityisesti Yhdysvallat, voivat antaa luottamuksensa tälle miehelle, huolimatta kaikesta antamastamme näytöstä yhteyksistä puolisotilaallisiin joukkoihin ja huumekauppaan. Ulkomaailma on kuin Shakiran laulussa Ciega, sordomuda [sokea, kuuromykkä].”

Nyt Uribe pyrkii saamaan kansan tuen perustuslain muutokselle, jotta hän voisi tulla valituksi kolmannelle kaudelle. ”Se on ainoita keinoja, jotta hän ei joutuisi suoraan Amerikkojen välisen tuomioistuimen [Corte Interamericano de Derechos Humanos, CIDH] eteen”, Sanabria kertoo. Myös Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC harkitsee parhaillaan, rupeaako se tutkimaan Uriben hallinnon rikkomuksia.

DASin toimet eivät kuitenkaan ole lieventyneet: kolumbialainen lehti Semana paljasti 29. elokuuta, että DAS on jopa lisännyt vakoiluaan, joka on keskittynyt tuomareihin, ihmisoikeusasianajajiin ja nyt myös presidenttiehdokkaisiin ja kongressin jäseniin. DASin agentti oli sanonut lehdelle: ”Mikä kiinnostaa meitä nyt? Se on yksinkertaista: kansanäänestys [jossa päätettäisiin perustuslain muutoksesta presidentin virkakauden jatkamiseksi]. Meidän täytyy tietää mitä poliitikot ajattelevat.”

”Vain katolinen kirkko pystyy kritisoimaan hallitusta ilman, että se leimataan sissiliikkeen tukijaksi”, Sanabria huokaa. ”Sen pitäisi kokonaisuudessa näytellä suurempaa roolia, mutta käytännössä vain muutamat papit tukevat ihmisoikeustaistelua.”

Yhdysvallat on nyt ruvennut arvioimaan uudelleen politiikkaansa. Se on kuitenkin myös allekirjoittanut uuden sopimuksen, jonka nojalla Pentagonin joukot saavat käyttää myös seitsemää kolumbialaista sotilastukikohtaa, jatkaen näin Plan Colombian sosiaalisen aluekontrollin mallia. Yhdysvallat on myös ilmoittanut huumepeltojen myrkytysten jatkuvan ja myöntänyt Kolumbialle ihmisoikeussertifikaatin ihmisoikeusrikkomuksista huolimatta.

”Yhdysvallat on vihollisemme”, toteaa Sanabria poleemisesti. ”Maan politiikka on kompromissi, jonka pyrkimyksenä on mahdollistaa, että he saavat vietyä meidän vaurautemme pois maasta. Se estää Kolumbian itsemääräämisoikeuden.”

Kuka nykyisestä tilanteesta sitten hyötyy? On vaikea uskoa, ettei miljardeilla dollareilla ja massiivisella sotilaallisella tuella konfliktia voitaisi saada loppumaan, jos siihen olisi todellista tahtoa.

Kolumbiassa toimivat käytännössä kaikki monikansalliset öljy-yhtiöt, joista seitsemän etsii tällä hetkellä suuria esiintymiä Araucassa. Kolumbia on muokannut öljytuotannon ja muiden sektorien, kuten ympäristösektorin, lainsäädäntöä lisätäkseen öljy-yhtiöiden tuottavuutta.

Öljy-yhtiöiden läsnäolo on ruokkinut konfliktia: Plan Colombia rahoittaa sotilaallisia aktiviteetteja öljyntuotannon tukemiseksi. Nyt uusien raakaöljyesiintymien löytäminen on määritelty kansalliseksi prioriteetiksi, jotta maa turvaisi jatkossa omavaraisuutensa energiansaannissa.

Kokaiinin kautta puolestaan voidaan oikeuttaa Yhdysvaltojen oleskelu alueella sekä vastatoimet oppositiota vastaan. ”Yhdysvaltoja kiinnostaa voida myydä aseita ja se haluaa hyödyntää meidän energiavarojamme ja tuotteitamme. Konflikti on sille hyödyllinen, koska silloin kansa pitää huomionsa pois muista asioista ja Yhdysvallat pystyy jatkamaan öljyvarojen hallintaa”, Sanabria huomauttaa.

Mistä Sanabria sitten henkilökohtaisesti saa voimaa taistelun jatkamiseen?

”Meitä pelko vahvistaa, se antaa meille voimaa jatkaa. Pelko sanoo meille, että on asioita, joita emme voi hyväksyä. Olen nyt 48-vuotias ja konflikti on kestänyt 50 vuotta. Ei pyyhettä voi heittää kehään puolivälissä matkaa. Emme voi sulkea silmiämme ihmisten huudoilta.”

Hän vetoaa kansainväliseen yhteisöön, että tukisimme heidän taisteluaan. ”Älkää jättäkää meitä yksin”, Sanabria huudahtaa. ”Seuratkaa tilannetta ja kertokaa siitä maailmalla. Uskokaa meitä!”

”Olemme väsyneitä siihen, ettei ihmisoikeuksien rikkojia vastaan nosteta syytteitä. Jos pystytte, kirjoittakaa Yhdysvaltain kongressille, koska se on ainoa, joka rahoittaa konfliktia suoraan. Jokainen kirjain, jonka kirjoitatte; jokainen sana, jonka puhutte säästää yhden elämän, koska vain kansainvälisellä yhteisöllä on todellisuudessa valtaa vaikuttaa asiaan.”

Lue myös Kaisa Väkiparran artikkeli Suurlähetystö kiillottaa Kolumbia-kuvaa.

  • 8.5.2011