Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Mimosa Lindström
Pääsiäiskokemus violetin sielun kaupungissa.
Viisi vuotta sitten lensin pari viikkoa liian myöhään Etelä-Espanjaan Granadaan ja myöhästyin suuresta Semana Santa -juhlasta. Vaikka Sevilla on ”se paikka” pääsiäisenä Espanjassa, myös Granada oli kuulemma täynnä väkeä, kulkueita ja juhlaa. Vannoin joskus palaavani Espanjaan pääsiäisen aikaan. Andalusian semana santat ovat sittemmin valitettavasti jääneet, mutta tänä vuonna eteen tuli toinen mahdollisuus täällä hieman kauempana. Ayacucho on Perussa ”se paikka” pääsiäisenä.
Neljän kollegan kanssa päädyimme epäreppumatkaajamaiseen pakettimatkajärjestelyyn juhlapyhien hulppeiden hostelli- ja bussilippuhintojen takia. Reissasimme siis 40:n hengen ryhmässä noin 500 kilometriä Limasta etelään sijaitsevaan vuoristokaupunkiin. Ryhmän mukana tuli kätevästi myös tutustuttua Ayacuchon ympäristöön, Warin kaupunkiin, La Pampan aukioon ja Quinoan pikku kylään. Reilun 200 000:n asukkaan Ayacucho perustettiin vuonna 1540 ja nimi oli aluksi San Juan de la Frontera de Huamanga. Paikalliset kutsuvat kaupunkia edelleen Huamangaksi, vaikka venezuelalainen sotilasjohtaja Simon Bolivar vaihtoi nimen vuonna 1825 Ayacuchoksi, joka tarkoittaa ketsuan kielellä violettia sielua.
Ayacuchon kuuluisa pääsiäisviikko alkaa jo palmusunnuntaina ja jatkuu seuraavaan sunnuntaihin. Päätapahtumat ovat pitkäperjantain kulkue ja lauantain suuri fiesta. Perjantaipäivän aikana Plaza de Armasin kadut täyttyivät upeista hiekkataideteoksista, jotka säilyivät kuitenkin ihmisten ihasteltavina vain hetken. Illalla Jeesuksen symbolista ruumista ja surevaa Neitsyt Mariaa kantavat kulkueet talloivat kuvat värikkääksi hiekkasotkuksi. Raskas musiikki soi, ympärilläni olevat ihmiset lausuivat hiljaa rukouksia, poskilla kiilsi kyyneliä ja kynttilät paloivat. Tunnelma oli hämmentävä, pyhä ja sureva, mutta kaunis.
Lauantain ilmapiiri olikin sitten aivan jotain muuta. Aamukahdeksalta hotellihuoneen ovelle koputettiin ja meille toimitettiin viralliset Pascua Toro T-paidat. Yhdeksältä kokoonnuttiin Plaza de Armasin aukiolle, josta lähdettiin torvisoittokunnan saattelemana juoksemaan kohti Arco de Triunfoa. Hevoset juoksivat edellä ja takana, toveria otettiin kädestä, punaiset liput liehuivat ja torvet pauhasivat. Koko aamupäivä vietettiin aukiolla, olutta sai pilkkahintaan ohikulkevilta myyjiltä, ilma oli mitä kaunein, kaikki iloisia ja tunnelma yksinkertaisesti täynnä riemua.
Lauantain hulina olisi päättynyt aamuvarhaiseen jumalanpalvelukseen mutta tämä jengi ei siihen asti pysynyt tolpillaan. Uni sieppasi väen tunteja ennen kuin kirkon ovet aukesivat. Mutta Ayacuchon pääsiäinen oli kokemuksena mahtava. Jälkeenpäin mietittiin vielä, mikä siinä niin kummaa oli tavalliseen katutapahtumaan verrattuna, mutta jotenkin nuo vuoriston huamangalaiset osaavat yhdistää uskonnollisen juhlan raikkaaseen ilotteluun ilman paatoksen tuntua ja örinää. Kaikilla oli vain yksinkertaisesti uskomattoman hauskaa. Kaiken kukkuraksi kaupunki siivottiin käsittämättömän nopeasti. Yhdeksältä aamulla Plaza de Armas näytti siltä kuin koko tapahtuma olisi ollut vain unta.
Ayacuchon kaunis Plaza de Armas oli vielä perjantaina rauhallinen.
Santa Teresan luostarin kirkko on yksi Ayacuchon kolmestakymmenestä kolmesta kirkosta ja katedraalista.
Oppaamme Alfredo päätti lauantaina johtaa joukkoa ratsailta. Ratsujoukot ovat osa lauantain Pascua Toro -tapahtumaa.
Pääsiäislauantain aamu alkoi härkien juoksu -tapahtumalla, joka käytännössä tarkoitti sitä, että turistit laitettiin juoksemaan pääkatua identtisissä T-paidoissa torvisoittokunnan pauhatessa.
Meidän ryhmän ihmistorni. Ohikulkenut jäätelömyyjä päätti kivuta huipulle lippua liehuttamaan. Aurinko paistoi, ihmisten spontaanius oli uskomatonta ja yhteishenki paistoi kaikkien naamoilta.
Ayacuchon 300 vuotinen pääsiäisperinne Pascua Toro, Pääsiäishärkä, oli ohjelmanumerossa myös tänä vuonna. Perinteet ovat perinteet mutta ihan tarpeeksi hauskaa olisi ollut ilmankin raivostressaantunutta härkää, jonka päälle heitettiin vettä ja joka laitettiin juoksemaan kiljuvan väkijoukon läpi pari kertaa tunnissa.