Rengasrikkoja Saharassa tarjoaa herkullisen lähtökohdat matkakertomukselle. Sairaudestaan ja huonokuntoisuudestaan ponnistava Rämö päättää polkupyöräillä nuoruutensa maisemiin Italiaan ja Tunisiaan. 

Rämö kirjoittaa matkapäiväkirjan muodossa kokemuksistaan ja tunteistaan. Vaihteleva luonto ja ympäristö vuorineen, aavikoineen ja sateineen sekä tien kunto, matkalla havaitut eläimet, eri kulttuurit, arkkitehtuuri ja ihmiset tarjoavat hyvät lähtökohdat suurelle seikkailukirjalle.

Valitettavasti itse kirjan alkujännite ja otsikko lupaavat paljon enemmän kuin sen sisältö. Sivulla yhdeksän Rämö tarjoaakin jo matkansa kartan ja päivämäärät, jotka paljastavat hänen selviävän Saharasta vielä Suomeenkin. Samoin eksoottista Saharaa ja Pohjois-Afrikka, jolla tarkoitetaan Tunisiaa, kuvataan vähän verrattuna Eurooppaan.

Matkaa tehdään myös muilla kulkuvälineillä kuin pyörällä.

Kirja ei tarjoa seikkailua, jossa lähdetään esimerkiksi satunnaisten tuttavuuksien mukaan. Sen sijaan Rämö polkee usein hampaat irvessä suorinta reittiä päämääriinsä niin sateella kuin keskipäivän Saharassa. Miksi Rämö polkee uupumisesta ja lämpöhalvauksista huolimatta, jää arvoitukseksi.

Matkaa kuvaa kuitenkin, että ensimmäisen kuukauden aikana hän piti vain yhden välipäivän polkemisesta, halusi levätä ja silti polki vielä kolme päivää levätäkseen vasta pyörän huoltotauolla.

Rämö tarjoaa leppoisimmat kokemuksensa muistelemalla nuoruutensa matkoja, jolloin hänellä ei ollut kiire ja oli aikaa tehdä tuttavuuksia. Nyt matkallaan hänellä on kuitenkin kiire ja selittää kielierot syynä, ettei ole tutustunut ihmisiin.

Omilla matkoillani olen huomannut, että ajalla ystäviä saa paikoista, missä kielenä ei tunneta edes Yhdysvaltojen dollaria.

Maantieteilijänä Rämö tekee mielenkiintoisia huomioita luonnosta, pyöräilystä ja myös yleisesti ihmisistä. Valitettavasti ihmistietieteidenharrastajien iloksi hän myös toteaa muun muassa, ettei piikkihuumeiden käyttäjät roiku pikkutaajamien puistoissa ja tupakoiva sekä mopoileva berberi ei luo kameliratsastuksen aikana aitoa tunnelmaa Tunisian dyyneillä. 

Samoin jos haluaa perustella Tunisian matkaa ymmärtääkseen paremmin islamia kuin mitä länsimainen media tarjoaa, tulee ensin tarkistaa onko ”lähetyssaarnaajat” olleet koskaan osana islamia ja onko islam lähetysuskonto. 

Kirjan otsikon ja sisällön ajoittainen kömpelyys ei kuitenkaan vähennä tarinan arvoa ja uskottavuutta. Telttayöt missä milloinkin ja 9560 kilometrin polkupyörämatka saa monen karavaanari-isän ja interrail-matkailijan näyttämään yhtä jännittäviltä kuin bingo tai lauantaisauna.

Rämö tarjoaa käytännönohjeita, mitkä hänen 40 kilon kuormastaan olivat hyödyllisiä, miten telttapaikat tulee uskaliaasti valita, miksi on tärkeää syödä magnesium-kaliumia, millaisiin negatiivisiin asioihin Pohjois-Afrikassa saattaa törmätä, ja mistä löytää Tähtien sota elokuvien autioituvat kuvauspaikat lavasteineen. Samoin päiväkohtaiset kulut ja kilometrit tarjoavat hyödyllistä tietoa kaikille peniään venyttäville pyöräilijöille.  

Rengasrikkoja Saharassa tarjoaa myös osuvan kuvauksen kahdesta reppureissaajan mallista: pyöräilijöistä ja Extreme-reppureissaajista. Pyöräilijänä Rämö aistii saastuttavia paikalliskulkuneuvoja käyttäviä matkailijoita paremmin ympäristöä mutta tutustuu harvemmin paikallisiin tai heittyy seikkailuihin.

Extreme-reppureissaajana hän puolestaan pysähtyy Saharan varjoihin vain pienille tauoille ja unille jaksaakseen taas polkea, kun toiset puolestaan matkustavat laskettelemaan lumivyöryalueille.

Rämön kirja on stimuloiva ja realistinen matkakertomus ympäristöystävällisestä reppureissaamisesta sekä pyöräturismista.

Kirja paljastaa kuitenkin, että kiireen välttämiseksi ja oppimiseksi on joskus valitettavasti tarpeen saastuttaa. Sillä toisinaan sadan euron sijoittaminen lentoon voi tarjota polkemisen lisäksi tukun oleellisia kokemuksia reppureissaamisessa, jotka vaativat maleksimista ja tutustumista satunnaisiin ihmisiin. 

Matti Rämö: Rengasrikkoja Saharassa. Polkupyörällä Pakilasta Pohjois-Afrikkaan. Minerva 2009. 330 sivua.