Vuonna 2002 helikopterit laskeutuivat sarayakujen kotiseuduille keskelle Amazonin sademetsää. Ecuadorin hallitus oli vuosia aiemmin antanut argentiinalaiselle öljy-yhtiölle CGC:lle luvan etsiä alueelta öljyä, mutta paikalliset eivät tienneet asiasta mitään.

He eivät ottaneet häiriköijiä vastaan mukisematta. 1200 ihmisen sarayaku-yhteisölle sademetsä on paitsi koti, myös elinehto.

”Meillä on paljon kokemusta siitä, mitä tapahtuu, kun öljy-, puu- ja kaivosalan yritykset tulevat viidakkoon”, selittää sarayaku-heimoon kuuluva Eriberto Gualinga, joka teki dokumenttielokuvan yhteisönsä taistelusta öljynporausta vastaan.

”He tuhoavat kaiken ja tekevät alkuperäiskansoista köyhiä. Ja sen jälkeen meille tullaan sanomaan, että samaiset kaivokset ja öljy-yhtiöt voivat pelastaa meidät tästä köyhyydestä.”

Gualinga kertoo, että yhteisö näkee asian hyvin eri tavalla.

”Ilman viidakkoa olemme todellakin köyhiä. Sen mukana ei katoaisi vain maailmankuvamme, vaan me kansana”, Gualinga painottaa.

CGC pysäytti väliaikaisesti sarayakujen alueen läpi kulkevan Bobonaza-joen, tuhosi metsää, vesilähteitä sekä sarayakujen pyhän paikan.

Yhteisö vastusti projektia sekä fyysisesti että paperilla. Sarayakut yrittivät estää tutkimukset alueella, mikä johti yhteydenottoihin öljy-yhtiön etuja valvovien sotilaiden ja yhtiön palkkaamien yksityisten vartjoiden kanssa. Samalla yhteisö pyrki kertomaan tilanteesta muulle maailmalle ja vetosi maittensa puolesta.

Vuosien kamppailun jälkeen öljy-yhtiö ilmoitti lopettavansa tutkimukset alueella. Sarayakut kuitenkin päättivät, että asia ei voi jäädä siihen.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun suuryhtiöt pyrkivät yhteisön maille. Jotta heillä ja kaikilla muillakin olisi jatkossa mahdollisuus sanoa ei vastaavanlaisissa tapauksissa, yhteisö vei jutun he veivät tapauksen Amerikan valtioiden ihmisoikeustuomioistuimeen. Kansallisella tasolla heimon edustajia ei kuultu.

Vuonna 2012 tuomioistuin päätti jutun heidän hyväkseen: keskeistä tuomiossa oli, että sen mukaan hallituksen on konsultoitava alkuperäiskansoja heidän alueitaan koskevissa kysymyksissä.

”Se oli tärkeä ennakkopäätös ja työkalu kaikille Latinalaisen Amerikan alkuasukkaille”, huomauttaa Gualinga.

Seuraavaksi piti saada Ecuadorin valtio tottelemaan päätöstä.

Hallitus on toteuttanut joitakin sarayakujen vaatimuksista, kuten kääntänyt tuomioistuimen päätöksen ketšuan kielelle. Se on myös maksanut yhteisön jäsenille korvauksia heidän oikeuksiensa rikkomisesta, sekä elämän ja kulttuurin vaarantamisesta ja ympäristön tuhosta. Suurin ympäristöongelma on ympäri aluetta maahan poratut räjähteet. Silti räjähteitä on edelleen maassa liki puolitoista tonnia, vaikka tuomioistuimen päätöksen mukaan ne piti poistaa.

Mutta vielä tärkeämpää on se, että alueen öljyvarojen hyödyntämisestä on alkanut uusi tarjouskilpailu. Gualingan mukaan sen aikana hallitus on hoitanut ”konsultointivelvollisuutensa” tiedottamalla muun muassa televisiossa ja radiossa siitä, mitä on meneillään.

”Eikä kukaan ole kysynyt meiltä, haluammeko näin tapahtuvan”, Gualinga toteaa. Yhteisön mielestä pelkkä tiedon jakaminen ei ole riitä, eikä hallituksen politiikka noudata kansainvälisen oikeuden vaatimuksia: he haluavat oikeuden osallistua elinalueitaan koskevaan päätöksentekoon.

Gualinga muistuttaa, että alkuperäisasukkaat ympäri Amazonia ovat samassa tilanteessa.

Jotkut odottivat pientä helpotusta sekä sademetsäkatoon että muutamien heimojen elämään, kun Ecuadorin vasemmistopresidentti Rafael Correa alkoi vuonna 2010 kerätä rahaa Amazonin sademetsässä olevan Yasunín luonnonpuiston suojelemiseen.

Ajatus oli, että luonnonpuiston alueella oleva öljy jätetään hyödyntämättä, jos ulkomailta saadaan tarpeeksi rahoitusta korvaamaan menetetyt öljytulot. Tavoite oli kerätä noin 3 600 miljoonaa dollaria.

Correa ilmoitti kuukausi sitten, että tavoitteesta on päästy vain murto-osaan, ja siksi rahasto lopetetaan. Tarjouskilpailu alueen öljyn poraamisesta sai siis alkaa.

Sarayakut itse asuvat Yasunín alueen ulkopuolella, mutta Gualingan mukaan tilanne on hyvin samankaltainen. ”Correan ajatus oli käyttää hyväkseen meidän alueitamme ja antaa Yasunín olla. Nyt päätettiin vain käyttää hyväksi kaikkea.”

Hän on kuitenkin optimistinen sen suhteen, että julkisuus auttaa heitä – ja heidän oma esimerkkinsä onnistumisesta muita. Siksi he pyrkivät tiedottamaan muille alueen heimoille tapahtumien etenemisestä ja kertomaan tavoista vaikuttaa.

”Muut heimot sanovat, että jos sarayakut pystyvät tähän, miksi emme mekin.”

Luonnonpuistot eivät kuitenkaan Gualingan mielestä ole ratkaisu alkuperäiskansojen ongelmaan: ne ovat luonnon museoita, joissa ei saa elää tai metsästää, ja niitä rakennetaan vain hyödyntämään muita.

Siksi sarayakut ajavatkin laajempaa, niin sanotun elävän viidakon käsitettä. Se tarkoittaa Gualingan mukaan elintilaa, jossa kaikki mikroskooppisen pienestä eliöstä tapiiriin ja ihmisiin voivat elää yhdessä.

Eriberto Gualingan elokuva The Children of the Jaguar esitetään Cinemaissi-elokuvafestivaalin & Amnesty Internationalin Ihmisoikeuspäivässä lauantaina 12.10. Helsingin Bio Rexissä klo 14.30. Gualinga on paikalla keskustelemassa.

Elokuva nähdään myös Cinemaissi-elokvuafestivaaleilla sunnuntaina 10.10.