Heti kun astun sisään Maiju Salmenkiven näyttelyyn, huomaan galleria Kalhaman & Piipon suurimmassa ja kaikkein valoisimmassa tilassa olevat isokokoiset maalaukset, jotka värikkäinä ottavat katsojan vastaan. Gallerian pylväikköjen takana näkyy myös muita maalauksia.

Lähemmin tarkasteltuna maalaukset ovat akryyli ja öljyvärimaalauksia kankaalle ja MDF-levylle. Maalaukset ovat värikkäitä abstrahoituja maisemia ja hahmoja. Teokset koostuvat monista värikerroksista, ja ovat yhdistelmiä murretuista ja puhtaista väreistä. Siveltimenvedot, jotka muotoilevat maisemia ja hahmoja, ovat jätetty näkyville. Osissa maalauksista on väriin lisätty hennosti kiiltoa, ja väri tuleekin voimakkaammin esille niiltä kohdin. Näyttelyn nimi antaa viitteitä leikkisyyteen, iloisuuteen ja rentouteen.

Salmenkiven maalaukset, kuten esimerkiksi Paratiisilinnut ja Under the Shade muistuttavat Anna Tuorin (vuoden nuori taiteilija 2011) maalauksia, maalauksellisuutensa ja ideoidensa puolesta. Molempien taiteilijoiden tuotantoa yhdistää fantasiat, unelmat ja unenomaiset tilat heijastuksineen. Salmenkiven maalauksissa on kuitenkin elementtejä, jotka tuovat maisemat lähemmäksi koettuja tiloja tai tapahtumia. Kuten esimerkiksi maalauksessa The Waterway, jossa taivaalla tapahtuvaa värivyöryä on seuraamaan autonkatolle noussut pienenpieni ihminen.

Myös muissa teoksissa rinnastuu ihmisen ja luonnon välinen suhde, jossa ihminen sivusta ihmettelee luonnonmullistuksia ja -voimia. Ihminen kuitenkin vain katsoo näitä voimia. Mieleeni tulee myös, että maisemat ja hahmot ovat kuin maalattu muotoa vääristävän linssin läpi. Vain muutamissa maalauksissa muoto palaa esineisiinsä, kuten maalauksissa Light Carnival ja Talvipuutarha, joissa rakennukset on maalattu viemään ajatukset kyseisiin rakennuksiin. Ne ovat maalausten kohdat, joissa on jotain pysyvää ja joista käsin maalausten hahmot voivat seurata ja olla.

Salmenkiven värien käyttö on pyyhkäisymäisiä, ja osittain tummemmat ääriviivat sopivat väritooneihin mukavasti. Värit tukevat unenomaista hetkeä, ja johdattelevat katsetta pyörimään maalauksissa. Kuten Lonely Spectacle – ja Näyttämö-maalauksissa, värin ja jäljen suhde tuntuu kuitenkin liian takkuiselta. Sisääntulotilan teokset ovat parhaiten esillä, koska katsoja näkee maalaukset hieman kauempaa ja voi häiriöttä seurata voimakkaita värejä.

Minulle kiinnostavimmat maalaukset olivat maisemamaalaukset, koska niissä pilvimäiset väripyörteet herättivät ajatuksia esimerkiksi myrskystä. Hahmoissa Salmenkivi ei mielestäni ole terävimmillään. Esimerkiksi teoksessa A Familiar Portrait hahmot yhdistyvät teoksen ympäristön kanssa, kuin elämästä etäännytettyinä tai siihen sulautuneina. Sulaumaa olisi mielestäni voinut vielä voimakkaammin korostaa, sillä nyt teoksen oranssi ympäristönväri nousee omaan elämäänsä ja hahmot ovat ympäristöönsä nähden toissijaisia. Jos toissijaisuutta olisi halunnut korostaa, olisi hahmoja tullut vielä enemmän etäännyttää, maalata pari askelta lisää. Sama idea toistuu muissakin maalauksissa, joissa ihmishahmot ovat keskeisellä asemalla.

Taidehistorioitsija ja kriitikko Juha-Heikki Tihinen on kirjoittanut artikkelin ”Lätäkkömaalauksia” Maiju Salmenkiven maalauksista. Tihinen muotoilee maalauksen kokemusta esimerkiksi näin:

”Katsoja kokee liikkuvansa monimuotoisessa emotionaalisessa sokkelossa, jossa välillä ympäristö inhimillistyy ja saa luonteen ja persoonallisuuden. Ja välillä maalausten ihmishahmot muuttuvat ambivalentisti osaksi heitä ympäröivää maisemaa.”

Olen Tihisen kanssa samaa mieltä emotionaalisesta sokkelosta, mutta se ei mielestäni ole monimuotoinen. Ambivalentti ristiriita tulee siitä, ettei sokkelosta ole ulospääsyä, vaan katsoja jää fantasian syövereihin. Pohdin, ovatko teokset runollisia, mutta sitä ulottuvuutta en maalauksiin saa. On kuin maalaukset yrittäisivät aloittaa runon, mutta eivät vie runoa loppuun asti.

Salmenkiven maalaukset ovat romanttisia maisemia ja tarkoituksia lisätä mielikuvitusta. Ajatukseni eivät kuitenkaan lähde maalausten kautta stratosfääreihin vaikka maalaukset pyörivätkin korkeuksissa. Ehkä Salmenkiven aikaisemmat kaupunkimaisemat olisivat tuoneet näyttelyyn tarvittavaa vaihtuvuutta. Herääkin kysymys, onko Salmenkiven maalauksilla tarkoitus hakea katsojalle puhdistavaa kokemusta vai onko katsojan tarkoitus jäädä fantasioimaan? Minä jäin Talvipuutarha-teoksen fantasiaheijastuksen juuriin kompuroimaan ja The wave -teoksen ilmanpyörteisiin pyörimään.

Maiju Salmenkiven Splash-näyttelyn yhteydessä on julkaistu myös Salmenkiven tuotantoa esittelevä taiteilijakirja, joka kuuluu gallerian taiteilijoita esittelevään julkaisusarjaan. Juha-Heikki Tihinen: Lätäkkömaalauksia. Gallery Kalhama & Piippo Contemporary Publications A004/2012.

Splash, Maiju Salmenkiven teoksia 19.2. asti Helsingin galleria Kalhama & Piippossa, ti–pe 11–17, la–su 11–16.

Kirjoittaja opiskelee Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa kuvataiteiden maisteriohjelmassa.