Neljättä kertaa järjestettävä European Film Festival kierrättää levityssopimusta vaille jääneitä elokuvia eurooppalaisissa kaupungiessa loka-marraskuussa. Ideana on tarjota jaettu kulttuurinen kokemus yleisöille ympäri Eurooppaa.

Viime vuonna Suomen näytökset esitettiin Helsingissä, nyt vuorossa on Turku. Kunnia ansiokkaista festivaalijärjestelyistä Suomen päässä kuuluu elokuvakerho Kinokoplalle ja mediatutkimuksen oppiaineen ainejärjestölle Hurmalle. Festivaalin yhteydessä järjestetään myös avajais- ja päätösklubit. Eivätkä liput maksa mitään.

Turussa nähdään festivaalin monipuolinen ohjelmisto kokonaisuudessaan. Riippumatonta fiktio- ja dokumenttielokuvaa täydentävät lyhytelokuvasarjat, musiikkivideot ja kokeellinen elokuva. Ohjelmiston vetonaulana on esimerkiksi Torontossa ja Berlinalessa palkittu, aiemmin tänä vuonna myös Espoo Cinessä näytöksen loppuun myynyt makedonialainen I Am From Titov Veles. Suomalaista elokuvaa ohjelmistossa edustaa Mauri Pasasen dokumenttielokuva Traces. Festivaali on avoin kaikenlaisille elokuville, mutta pääpaino etenkin pitkissä fiktioissa on selvästi nuorten tekijöiden lasten ja nuorten elämää kuvaavissa töissä.

Festivaalin avasi perjantaina walesilaisen Julian Richardsin ohjaustyö Summer Scars. Elokuva on ansioitunut suuremmillakin festivaaliareenoilla: se on palkittu muun muassa Austinin Fantastic Film Festillä, London Independent Film Festivalilla sekä kahdella ”britti-Oscarilla” BAFTA:lla.

Pienen budjetin kauhua tehtaileva ohjaaja Richards muistetaan lähinnä vuoden 2003 satiirisesta kulttikauhuelokuvasta The Last Horror Movie, joka pyrki vaihtelevin tuloksin tuomaan sarjamurhaaja-genreen uudenlaista tiedostavaa värinää. Summer Scars on ohjaajansa viides pitkä elokuva. Tällä kertaa Richards kuvaa vakavammalla otteella nuoria, jotka joutuvat kohtaamaan elämän nurjia puolia.

Kuusi varhaisteiniä viettää vapaa-aikaansa metsässä. Hahmojen elinolosuhteet näyttäytyvät karuina, koulunkäynti kyrsii ja tunteita on mahdoton ilmaista lyömättä ja vittuilematta. Alituisen naljailun ja tönimisen taustalla sykkii kuitenkin toveruus, jonka esiintulo vaatii ulkopuolisen, yhteisen uhan. Richardsin luottokasvon Kevin Howarthin näyttelemä häiriintynyt metsien mies lyöttäytyy jengin seuraan ja muuttaa yhdessä päivässä nuorten elämän.

Summer Scars on kasvukertomuksena hieman kuin astetta karumpi Stand By Me – Viimeinen kesä, johon sitä on useasti verrattu: jaetun kokemuksen kautta nuoruuden viattomuus on pakko jättää taakse. Tässä tapauksessa aikuisuus valitettavasti näyttäytyy julmana maailmana, jossa vahvemmalla on aina valta alistaa heikompaansa. Samaa teemaa käsitteli omalla tavallaan myös David Lynchin Blue Velvet, jonka vinksahtaneeseen ”isähahmoon” Frankiin ja tämän happilaitteeseen Richards tuntuu viittaavaan Howarthin hahmon käyttämällä inhalaattorilla.

Tapahtumat perustuvat osittain ohjaajan omiin lapsuudenkokemuksiin. Elokuva on realistisen tyylinsä ja traumaattisen kokemuksen tunnun vuoksi paikoin todella ahdistavaa katsottavaa. Se on tarkoituskin.

Valitettavasti elokuva jää kuitenkin lopulta hieman latteaksi. Keskushahmosta, mieleltään sairaasta Peteristä, ei rakenneta niin monimutkaista hahmoa kuin tarve vaatisi. Kevin Howarth hakee roolissaan pitkälti Jeremy Irons -tyyppistä psykopaattia, mutta suoritus typistyy kahden ääripään, huolehtivan isällisen ja arvaamattoman väkivaltaisen julmurin, summittaiseen vaihteluun.

Summer Scars ei tee walesilaiselle nuorisokuvaukselle samaa mitä Shane Meadows on tehnyt englantilaiselle lukemattomien festivaalien suosikkielokuvillaan This is England ja Somers Town, mutta se on ohjaajaltaan odotettua kypsempi työ ja ehdottomasti paikallaan uutta eurooppalaista riippumatonta elokuvaa esittelevässä kattauksessa.

Ja se jaettu yleiseurooppalainen kulttuurinen kokemus – ehkä sitä löytyy poikien metsässä juomista Grafen Walder -tölkeistä: samaa halpisolutta ostetaan näemmä lähi-Lidlistä niin Turussa, Helsingissä kuin Walesissakin.

European Film Festival Turun yliopiston Educariumissa 31.10.–2.11. Ilmainen sisäänpääsy.