”Enpä haluaisi joutua tekemisiin sellaisen tyypin kanssa”, Ladislaus Löb tiivistää. Istumme kahvilassa Helsingissä. Löb on käymässä siksi, että hänen holokaustimuistelmansa Sopimus saatanan kanssa on nyt julkaistu suomeksi.

Puhumme ristiriitaisia tunteita herättävästä unkarinjuutalaisesta Rezsö Kasztnerista, joka Löbin mukaan pelasti enemmän juutalaisia holokaustilta kuin yksikään toinen juutalainen. Löb ja hänen isänsä olivat mukana noin 1670-henkisessä ryhmässä, joka vietiin Budapestista vuonna 1944 Bergen-Belseniin ja sieltä lopulta turvaan Sveitsiin. Heidän kohtalostaan sopiminen, kaupankäynti ihmishengistä, kesti kuukausia. Yhtenä osapuolena siinä toimi yhteiskunta-aktivisti Kasztner, jolle kävi lopulta jokseenkin yhtä surkeasti kuin koko Unkarin juutalaisille.

Unkarinjuutalaiset pitivät itseään hyvinä ja isänmaallisina unkarilaisina. Merkittävä osa heistä oli vain maltillisen uskonnollisia, ympäröivään yhteiskuntaan mukautunutta keskiluokkaa. He myös taistelivat ensimmäisessä maailmansodassa maanmiestensä rinnalla. Löbin isäkin palveli sodassa vapaaehtoisena, haavoittui ja vammautui pysyvästi.

Unkarilainen yhteiskunta ei kuitenkaan ollut kitkaton: jännitteitä oli sekä juutalaisten kesken että juutalaisten ja muiden ryhmien välillä. Saksalaismiehitys laukaisi jännitteet karmealla tavalla. Löbin mukaan ilman Unkarin kansalaisten tukea juutalaisten ripeät pakkokuljetukset tuhoamisleireille eivät olisi onnistuneet.

Julkeasti petetyn ihmisen katkeruus on yhä läsnä sekä Löbissä että hänen kirjassaan, tosin jo kiihkottomaksi silottuneena. Kirja kattaa useita vuosikymmeniä alkaen Löbin lapsuusmuistoista ajalta ennen holokaustia. Kertomusta täydennetään siteeraamalla kohtalotovereita, jotka olivat aikuisia Bergen-Belsenin aikaan. ”Kasztnerin ryhmän” pelastumisen piinalliset vaiheet käydään läpi yksityiskohtaisesti. Eikä tarina ole vielä lähelläkään loppua siinä vaiheessa, kun isä ja poika Löb ylittävät valtakunnanrajan Sveitsiin.

Saatuaan tuon yhden junallisen juutalaisia vapaaksi Kasztner yritti pelastaa lisää. Tilanne oli erittäin vaikea, mutta sitä se oli ollut alun alkaenkin. Juuri tässä Kasztnerin hahmon ristiriitaisuus huipentuu.

Kasztneria on kuvailtu röyhkeäksi, suuruudenhulluksi ja kykeneväksi valehtelemaan silmää räpäyttämättä. Ihmisenä hän ei kenties ollut rakastettava, mutta Löbin mielestä sävyisämpi luonne ei olisi pärjännyt bluffipelissä kasvotusten Adolf Eichmannin kanssa.

”Kasztner oli rohkea ja juuri oikea mies siihen tehtävään; hän pelasti minut”, Löb todistaa. ”En ihaile häntä ihmisenä, mutta ihailen hänen saavutustaan, hänen panostaan siihen että tuhansia juutalaisia pelastui kuolemalta.”

Kaikki eivät ole eritelleet Kasztnerin tekoja yhtä tarkkanäköisesti kuin Löb. Kasztnerin vaikein taistelu alkoi vasta sodan päätyttyä. Hän oli toiminut omasta mielestään oikein ja sankarillisesti, ja hän järkyttyi, kun häntä ei arvioitukaan sen perusteella että hän oli pelastanut juutalaisia, vaan häntä pidettiin syyllisenä siihen, että pelastuneita ei ollut enemmän.

Kasztneria kritisoitiin myös siitä, että pelastuneiden joukossa oli hänen sukulaisiaan. Miehen oma pelastuminen ruokki epäilyjä siitä, että hän oli uhrannut muita juutalaisia saadakseen itse elää. Hän oli kuitenkin palannut turvallisesta Sveitsistä toistuvasti natsien valtapiiriin jatkamaan pelastusyrityksiään.

Yleisemmällä tasolla Kasztnerin sankaruus oli kerta kaikkiaan liian erilaista kuin sen ajan palestiinanjuutalainen sankaruuskäsitys eli aseellinen, kuolemaan johtava vastarinta. Palestiinan juutalaiset tunsivat syyllisyyttä siitä, että eivät kyenneet pelastamaan diasporan juutalaisia holokaustilta, ja olivat samanaikaisesti turhautuneita siihen, että nuo etäällä olevat juutalaiset eivät näyttäneet tekevän mitään pelastaakseen itsensä.

Kasztner muutti Palestiinaan vuonna 1947. Siellä häntä syyteltiin natsien agentiksi. Lopulta maan hallitus nosti kunnianloukkaussyytteen yhtä panettelijaa vastaan. Kasztner oli syyttäjän päätodistajana vuonna 1954 alkaneessa oikeudenkäynnissä, jonka aikana asetelma kääntyi päälaelleen. Hänestä oli tullut nyt myös poliittinen pelinappula, ja seuraavaksi hän olikin jo syytettynä väärästä valasta. Taustalla kummitteli hänen poliittisesti epäkorrekti näkemyksensä, että eräs natsiupseeri oli auttanut juutalaisia.

Ajojahti vain paheni seuraavana vuonna, kun tuomari lausui Kasztnerista, että hyväksyessään natsien tekemän tarjouksen tämä oli ”myynyt sielunsa paholaiselle”. Moinen kuulostaa suomalaisen maallikon korviin varsin fundamentalistiselta puheelta, mutta Löb ei usko, että se oli tarkoitettu uskonnolliseksi kannanotoksi vaan yksinkertaisesti korostamaan Kasztnerin tekojen tuomittavuutta.

Oikeuskansleri valitti Kasztnerin saamasta tuomiosta, ja valitusoikeudenkäynnin lopputulos oli Kasztnerille myötämielinen. Se julkistettiin vuonna 1958 – liian myöhään Kasztnerille, joka oli kuollut edellisenä vuonna Tel Avivissa salamurhaajan luotiin. Viranomaisten määräämät henkivartijat eivät olleet suojelemassa häntä enää silloin, kun tappouhkaukset konkretisoituivat.

Ze’ev Eckstein ampui Kasztnerin kostoksi yhteistyöstä Eichmannin kanssa. Tavallaan tämä vain viimeisteli sen vainon, jonka kohteena Kasztner perheineen oli ollut jo vuosia.

Ampuja rikoskumppaneineen tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen. Viisi vuotta myöhemmin heidät vapautettiin, kenties osin Kasztnerin tyttären ansiosta. Israelin pääministerin kysyessä hänen kantaansa hän oli toivonut, että tuomittujen lapset saisivat isänsä takaisin luokseen. Lapsena murhaajattareksikin nimitelty tytär oli ehtinyt sisäistää koston järjettömyyden.

Kasztnerin murhaaja on yhä elossa. ”Hänestä on tehty elokuvakin”, Löb tokaisee tarkoittaen Gaylen Rossin ohjaamaa dokumenttia Killing Kasztner, joka valmistui viime vuonna. ”Ampujakin kävi katsomassa sen elokuvan, ja minusta vaikutti siltä, että hän ei kadu rikostaan.”

Sopimus saatanan kanssa on moniulotteinen teos. ”Kun kirjoitin, mielessäni ei ollut mitään täsmällistä kohderyhmää. Pyrin välttämään sekä liiallista akateemisuutta että sensaatiohakuisuutta. Kirja sopii hyvin ihan tavallisille fiksuille lukijoille”, Löb myhäilee. ”Kirja julkaistaan pian myös Unkarissa ja Saksassa, ja toivottavasti vielä joskus myös Israelissa.”

Löb näkee historiallisen sankari-ihanteen ja holokaustiturhauman olevan yhteydessä vielä nykypäivänkin israelilaiseen väkivaltaan.

Löb pitää Unkaria erityisen tärkeänä kohdemaana siksi, että maa on selvästi Saksaa jäljessä holokaustitrauman käsittelemisessä: ”Unkarissa ei olla vielä päästy avoimeen keskusteluun siitä, minkälainen menetys unkarinjuutalaisten tuhoaminen oli Unkarin yhteiskunnalle.”

Löbin kirjalla on merkitystä myös kokemusten välittämisessä jälkipolville, johon jäänyttä aukkoa kirjailija paikkaa omalta osaltaan. ”En koskaan käynyt perinpohjaista keskustelua holokaustista isäni kanssa. Puhumattomuus ei ollut sovittu juttu; siinä vain pääsi käymään niin”, Löb harmittelee. ”Nyt haluaisin, että olisin kuullut isän kertovan siitä miten juuri hän koki ensimmäisen maailmansodan ja natsien Bergen-Belsenin.”

Ladislaus Löb: Sopimus saatanan kanssa. Like 2009. Suomentanut Tytti Heikkilä. 349 s.