Television, lehdistön, elokuvien ja internetin ansiosta murhat ovat nykypäivän ihmiselle arkipäivää ja sarjamurhaajista tulee kansainvälisiä julkkiksia. Heidän ympärillään pyörii myös valtava fanikulttuuri, joka ei ole kaukana elokuvatähtien tai pop-idolien ihailusta.

Karmaisevaan ilmiöön on tutustunut ruotsalainen julkkiskirjailija Micael Dahlén. Tukholman kauppakorkeakoulun yritystalouden professorina työskentelevä Dahlén ajautui omien sanojensa mukaan itselleen poikkeuksellisen aiheen pariin väkisin.

”Luin iltapäivälehden lööpistä, että tanskalainen sarjamurhaaja saa läjäpäin rakkauskirjeitä vankilaan. Se ei jättänyt minua rauhaan. Minun oli pakko tietää enemmän. Aloin kerätä lehtileikkeitä ja muuta materiaalia toimistoni nurkkaan ja syvennyin aiheeseen aina kun ehdin”, Dahlén kertoo teatraaliseen sävyyn.

Pakkomielteen riivaama bestseller-professori päätyi haastattelemaan viittä maailmankuulua murhaajaa. Nämä tapaamiset muodostavat tuoreen Ihmispedot-kirjan rungon. Tunnetuin Dahlénin tapaamista tappajista oli yhdysvaltalainen Charles Manson, jonka nimellä on helppo markkinoida mitä tahansa.

Dahlén on kirjassaan kiinnostavien kysymysten äärellä, mutta ei saa niistä juuri mitään kiinnostavaa irti. Hän haluaa syventyä sarjamurhaajien ympärillä pyörivään fanikulttuuriin ja sen psykologisiin juuriin, ja päätyy itse mässäilemään verisillä yksityiskohdilla. Todellinen analyysi jää raflaavien anekdoottien ja dramaattisen kerronnan jalkoihin. Ihmispedot on tietokirjallisuuden viittaan naamioitua viihdettä pahimmillaan.

Dahlénin kirja liikkuu kummallisella rajapinnalla, sillä se pyörittää itsekin murhabisneksen julkisuusmyllyä. Tekijä tiedostaa asian itsekin.

”Jouduin pohtimaan paljon, pitäisikö minun tehdä tämä kirja vai ei. Tulin lopulta siihen päätökseen, että tästä aiheesta pitää kirjoittaa. Tapaamani hirviömäiset tappajat elävät samassa maailmassa kuin me muutkin, ja halusin ihmisten ymmärtävän tämän. Julkisuus syntyy, kun ihmiset lukevat lehtiä, katsovat dokumentteja ja surffaavat netissä näitten murhaajien perässä. Todellisuus ei ole mustavalkoinen.”

Kysymyksen oman kirjansa kaupallisuudesta Dahlén ohittaa sujuvasti.

”Haluan, että mahdollisimman moni ihminen lukisi tämän kirjaa. Toivon myös, että se pistäisi heidät ajattelemaan ympäröivää yhteiskuntaa.”

Neljän murhamiehen ja yhden -naisen lisäksi Ihmispedot sisältää aimo annoksen professori Dahlénin omaa persoonaa. Akateemista titteliään ahkerasti viljelevä tekijä halusi sisällyttää kirjaansa myös tieteellisen näkökulman.

”Tieteellinen ote oli minulle tärkeä osa prosessia, sillä halusin sen avulla etäännyttää itseni aiheesta ja tarjota lukijoille lisää ajateltavaa. Koko projekti meni jossain vaiheessa liian henkilökohtaiseksi.”

Tieteellisyys on kuitenkin kaukana tästä teoksesta. Dahlén on ympännyt kirjan loppuun epämääräiseltä vaikuttavan kyselytutkimuksen, joka antaa tietysti hätkähdyttäviä ja odottamattomia tuloksia. Lähdeviitteitä tai muuta kättä pitempää hän ei lukijalle tarjoa.

Myös pseudofilosofiset Nietzsche-pohdinnat ovat vaivaannuttavaa luettavaa. Dahlén tulee parin kappaleen mittaisen pika-analyysin jälkeen siihen lopputulokseen, että sarjamurhaajat todellakin ovat aikamme yli-ihmisiä.

Ei siis ole yllättävää, että Ihmispedot on lukukokemuksena pintapuolinen. Syventyminen kun ei ole kaupallisesti kannattavaa.

”Olisin voinut tehdä huomattavasti pitemmän ja kattavamman kirjan. En kuitenkaan halunnut kirjoittaa liian massiivista teosta näin tärkeästä aiheesta, sillä ihmiset eivät jaksaisi lukea sitä”, Dahlén sanoo.

Kuulostaa markkinamiehen puheelta. Dahlén suhtautuu kuitenkin ymmärtävästi siihen, että kirja on saanut ristiriitaisen vastaanoton.

”Henkilökohtainen projekti ja tutkijan rooli menivät jossain vaiheessa sekaisin. En kuitenkaan väitä, että pystyisin antamaan mitään tyhjentäviä vastauksia. Kirjan on tarkoitus herättää keskustelua tärkeästä aiheesta.”

Micael Dahlén: Ihmispedot. Atena kustannus 2012, 245 s.