Hämeentie 48Kirjoittanut Mikael Kallavuo

WikiLeaks Suomen puhdistajaksi

Lukuaika: 2 minuuttia

WikiLeaks Suomen puhdistajaksi

Vellamonkatu 30Vellamonkatu 30

Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa toimistossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.

Teksti Mikael Kallavuo

Ympäristövalvonta ontuu. Auttaisivatko koordinoidut tietovuodot?

WikiLeaks on luonut uuden, toimivan idean. Mitä tapahtuisi, jos Suomeen syntyisi kansalaisjärjestöjen oma WikiLeaks-sivusto, johon saisi paljastaa merkittäviä ympäristörikoksia, poliittista kytkykauppaa tai lahjontaa?

Jotkin yritykset ovat vuosikymmeniä saattaneet pahoin saastuttaa Suomen luontoa. Yrityksillä on velvollisuus raportoida jätetoimistaan, mutta sadoissa kunnissa on vain yksi monitoimisihteeri, joka kykenee lähinnä mapittamaan yritysten kertomukset laillisesta jätteenhoidostaan. Varsinaisia jäterikoksia varten ei ole maan kattavaa tehokasta viranomaisvalvontaa. Lokapojat-jäteyritys valutti luontoon aitoon eteläitalialaiseen mafiatyyliin liki kolmetuhatta kertaa tonnin jätekuorman. Kyseessä oli taloudellisen hyödyn tavoittelu.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Missä määrin suomalaisten yritysten itsevalvontaan ja rehellisyyteen tulee yhä vain luottaa? Mitäköhän on tapahtunut vaikeammin havaittaville vaarallisille myrkyille, joilla on paljon kalliimmat puhdistuskulut?

Hyvinkin vaarallisia jätteitä voi muhia vesistöjen tai pohjavesien lähettyvillä. Se voi painaa työntekijöiden omatuntoa, jotka tietävät kuka yrityksen johdossa on ainakin osittain vastuullinen. Työntekijä ei ehkä uskalla paljastaa rikoksia työpaikan menettämisen pelossa. Asian eteenpäin vieminen viranomaisten avulla tarkoittaa myös julkisuuteen tulemista, mikä etenkin pienehköillä paikkakunnilla voi vaatia niin suurta rohkeutta, että siihen tarvittaisiin tukea.

Jos paljastuksille luodaan kansalaisjärjestöjen avulla anonyymi väylä, jolla saa luottamuksella kertoa epäilyttävän toiminnan paikan ja ajankohdan, niin törkeimmät ympäristörikokset voisivat paljastua eikä tiedonvuotajan tarvitsisi uhrata työpaikkaansa.

***

Internetin, sähköpostin, facebookin ja muiden informaatiota nopeasti välittävien tietoyhteiskuntavälineiden määrä on luonut jo niin laajan bittiavaruuden, että tärkeätkin tietopalat jäävät huomiotta. Christian Christensen on viestinnän apulaisprofessori Uppsalassa, joka esitti taannoin Voimassa ja Le Monde diplomatiquessa julkaistussa jutussa Kolme digitaalista myyttiä näkemyksensä siitä, miksi juuri WikiLeaksin toimintamalli on niin tehokas:

”Wikileaksin todellinen valta ei piile niinkään teknologiassa (joka tosin on avuksi) kuin luottamuksessa, jota lukijoilla on sivuston tarjoaman tiedon autenttisuuden suhteen; uskossa että Wikileaksin parissa työskentelevät vastaavat itse tiedon luotettavuudesta.

Youtubessa on sadoittain Afganistanissa ja Irakissa kuvattuja videoita, joissa Yhdysvaltain ja sen liittolaisten joukot käyttävät ylimitoitettua voimaa ja syyllistyvät suoranaisiin sotarikoksiin.

Millään näistä videoista ei kuitenkaan ole ollut samanlaista vaikutusta kuin yksittäisellä Wikileaksin julkaisemalla videolla, jossa yhdysvaltalainen taisteluhelikopteri tuhoaa joukon siviilejä ja kaksi Reutersin toimittajaa bagdadilaisessa lähiössä.

Miksi näin? Siksi, että vaikka täysi avoimuus ja tiedonvälityksen kontrolloimattomuus ovatkin houkuttelevia ajatuksia teoriassa, käytännössä tiedosta tekee arvokasta sen luotettavuus.”

***

Jos Suomessa muutama riippumattoman media kuten Vihreä Lanka, Ny Tid, Voima, Fifi ja Ydin liittyisivät yhteen ympäristö- ja kansalaisjärjestöjen kanssa, olisi niillä voimavaroja tämänkaltaisen toiminnan aloittamiseen ja pyörittämiseen. Juuri niillä olisi myös parhaat edellytykset tehdä jonkinlaista esitarkistusta asiantuntija- ja kontaktiverkostonsa avulla. Sen jälkeen epäilty toiminta voidaan viranomaisvoimin tutkia. Tällainen sivustomalli voisi myös tehokkaasti estää uusien ympäristörikosten salailua. Samoin voisi käydä julkisen hallinnon kytkykauppojen tai vaikkapa puoluerahoituksen kanssa.

Mukaan tulevat järjestöt ja mediat voisivat seurata ja julkaista tietoa kuinka aktiivisia viranomaiset ovat ja samalla välittää eteenpäin asiaan liittyviä uusia paljastuksia.

Mukanaolevat tahot voisivat kerran vuodessa antaa palkinnon kaikkein tärkeimmälle vuodolle. Sen suuruus voisi olla muutama tuhat euroa, minkä voisi saada kasaan jos kukin kansalaisjärjestö sijoittaisi siihen vain 100-200 euroa. Aika moni huonosti kohdeltu tai jo eläkkeelle siirtynyt työntekijä voisi tuntea tarvetta paljastaa havaitsemaansa rikollista toimintaa. Sen tukemiseksi taloudellinen kannustin voisi yhteiskunnan ja luonnon kannalta olla tarkoituksenmukaisempaa. Kyse ei ole yllyttämisestä pienisieluiseen kantelumentaliteettiin vaan rohkaisemisesta muita vahingoittavan rikollisen toiminnan paljastamiseen, joka pitäisi olla avoimuuteen pyrkivässä yhteiskunnassa arkisen normaalia kansalaistoimintaa.

Jos eettiset kansalaisjärjestötahot onnistuisivat luomaan jonkin tämänkaltaisen WikiPuhdasSuomi -sivuston, sen puhtautta ja rehellisyyttä edistävä vaikutus voisi vastata moninkertaisesti siihen tarvittavia panoksia.