Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Aija Salo
Ruotsi hyvästelee etupyllyn ja muut eufemismit.
Vuonna 2006 Ruotsin viralliseen oikeakielisyysraamattuun, Svenska akademiens ordlistaan, lisättiin sana snippa. Se on lapsille sopiva nimitys tytön tai naisen sukuelimille.
Ruotsin kielessä luontevaa, yhteisesti jaettua sanaa tytön sukuelimille ei aiemmin oikeastaan ollut. Useita termejä oli käytössä, mutta niistä moni oli luonteeltaan eufemismi, kuten framstjärten (etupylly, jota jotkut käyttävät Suomessakin). Moni vanhempi ja varhaiskasvatuksen ammattilainen koki ja kokee edelleen kiusalliseksi tai tarpeettomaksi puhua tytön tai naisen vaginasta tai seksuaalisuudesta ”asioiden oikeilla nimillä”.
Pojan ja miehen keho ja seksuaalisuus, johon sukupuolielimet assosioituvat, on itsestään selvempi. Snopp eli pippeli tunnettiin Ruotsissa paljon ennen snippaa.
Mikä neuvoksi? Ruotsissa aiheesta alettiin käydä julkista keskustelua, kuinkas muuten. Sanoma- ja aikakauslehdissä järjestettiin lukijakyselyjä siitä, mikä sana olisi sopiva tytön sukuelimiä koskeva sana. Seksuaalivalistusjärjestö RFSU kampanjoi 2000-luvun alussa snippa-sanan puolesta. Yhden termin lanseeraamista pidettiin tärkeänä, jotta kasvattajilla olisi esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa yhteinen kieli, jolla keskustella johdonmukaisesti sekä lasten kanssa että keskenään. Jos tytöt eivät pienenä saa aikuisilta myönteisiä välineitä hahmottaa omaa kehoaan ja puhua siitä, miten he oppivat suhtautumaan kehoonsa ja seksuaalisuuteensa luontevasti ja arvostavasti?
Vaikea haaste, mutta Ruotsissa siihen on siis tartuttu arvovaltaisella tasolla. Selvitysten mukaan suuri osa päiväkotien työntekijöistä isoissa kaupungeissa käyttää jo johdonmukaisesti snippa-sanaa ja pyrkii tietoisesti puhetapaan, jossa keho ja seksuaalisuus eivät olisi puheessa tabuja sen enempää tyttöjen kuin poikienkaan kohdalla.
Suomeksi snippa on omassa kielenkäytössäni pimppi, joka on Suomessa ilmeisesti aika yleisessä käytössä. Lasten sukuelinten nimityksistä keskustellaan Suomessakin, ainakin lapsiperheiden lehdissä ja internetin keskustelupalstoilla. On kuitenkin jotenkin vaikea kuvitella, että Ilta-Sanomat järjestäisi online-äänestyksen siitä, onko tytön sukuelin pimppi vai pimppa.
Mutu-tuntumalla ruotsinkieliset tahot, kuten Folkhälsan, ovat seksuaalikasvatuksen parissa suomenkielisiä pidemmällä koko lasten seksuaalisuus –aihepiirin suhteen. Ruotsin keskustelujen seuraaminen ja ruotsalaisen materiaalin saatavuus antavat tässäkin asiassa suomenruotsalaisille edistyksellisen etulyöntiaseman. Toki myös Ruotsissa keskustelu aiheesta on ollut ristiriitaista sen vuoksi, että lapset ja seksuaalisuus –teema on hyvin helppo torjua pedofiliakortilla (joka on läheistä sukua natsikortille).
Kun asiaan perehtyy, tuntuu selvältä, että lapset tarvitsevat kielellisiä välineitä seksuaalisuuden käsittelyyn paitsi itsearvostuksen vuoksi, myös nimenomaan pystyäkseen puhumaan heihin kohdistuneista loukkauksista. Ihastelen Ruotsia, jossa on mahdollista järjestää kasvatuksen ammattilaisille ja vanhemmille suunnattu monituntinen Kuinka puhua lasten kanssa seksuaalisuudesta –seminaari, jonka kaikki alustajat ovat vieläpä hlbt-sensitiivisiä kielenkäytössään ja käsitteissään. Minulle saa ilmiantaa Suomesta vastaavia koulutuksia järjestävät tahot.
PS. Lapsemme syntymän jälkeen olen saanut postissa kotiosoitteeseeni kymmenkunta nimelläni varustettua mainosta yrityksiltä: vakuutusyhtiöltä, pankilta, vaippafirmalta, lastenruokafirmalta, kirjakerholta… Firmat ilmeisesti ostavat väestörekisteriä ylläpitävältä Skatteverketiltä vastikään synnyttäneiden naisten osoitetiedot. Jos jaksaisi, toimittaisi Skatteverketiin kiellon osoitteen luovuttamisesta eteenpäin. Puolisoni, joka on mies, ei ole saanut yhtään lapsiin liittyvää mainosta omalla nimellään. Hyvä hänelle.
PS 2. Naistenpäivän mielenosoituksessa tulin ensimmäistä kertaa ajatelleeksi, miten hankalia perinteiset mielenosoitusmarssit ovat vauvan näkökulmasta. Niissä on kamalasti meteliä ja usein vihainen tunnelma, käytetään outoja sanoja (kuten seksismi), kuljetaan pitkiä matkoja sateessa kastuen, kun on ensin odotettu pitkään paikoillaan tylsien puheiden ajan palellen. Olen joskus pitänyt sitä hauskana, että mielenosoituksissa on mukana pieniä lapsia, mutta nyt olen ehkä toisissa aatoksissa. Muistakin syistä kuin siksi, että pieni lapsi ei pysty ottamaan kantaa mielenosoituksen vaatimukseen, eikä hänen tarvitsekaan.
