Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa talossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Teksti Jari Tamminen
Sisäministeriö uudistaa kaikkia kansalaisia koskevaa lainsäädäntöä. Vain kansalaiskeskustelu puuttuu.
Helmikuussa Helsingin Säätytalolle kokoontui joukko uutta kaupallista turvallisuusalaa säätelevää lakia valmistelevien tahojen edustajia. Sisäministeri Päivi Räsänen loi tunnelmaa ja valoi uskoa lakiuudistukseen. Paikalla oli myös poliisin ylijohtaja Matti Paatero sekä turvallisuusalan yritysten, työntekijöiden ja asiakkaiden edustajia esittelemässä omia näkemyksiään tulevista tarpeista. Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Outi Mäkelä (kok.) edusti parlamentaarista valtaa. Tapahtumassa mukana oli myös akatemiaprofessori Kaarlo Tuori.
Uuden lain tavoitteena on tarkastaa muun muassa poliisin ja turvallisuusalan yritysten työnjakoa, vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tehtäviä. Uuden lain myötä lisätään näiden tahojen toimivaltuuksia.
Lisäksi paikalle oli kutsuttu median edustajia laajalti, jopa Voimasta. Meitä toimittajia ei kuitenkaan vallan käytävillä haitaksi saakka norkoillut. Ehkä olisi pitänyt, nyt nimittäin olisi julkisen keskustelun paikka. On helpompaa vaikuttaa lakeihin niitä valmisteltaessa kuin aloittaa virheiden etsiminen vasta kun lakiteksti on jo kansien välissä.
Lainsäädännön uudistaminen etenee suhteellisen ripeästi. Hallituksen esitys on tarkoitus jättää eduskunnalle syyskaudella 2012 eli käytännössä lakiteksti perusteluineen pitää kirjoittaa kevään aikana.
Tiedustelin Helsingin yliopiston yleisen lakitieteen professori Kaarlo Tuorilta, onko uusi laki uhka vai mahdollisuus.
”Riippuu tietysti sisällöstä. Sinänsä kodifikaatio (alaa säätelevien lakien kerääminen yhteen, toim. huom.) on tarpeen, mutta vaarana on järjestyksenvalvojien käytön laajentaminen entisestään.”
Osa muutoksista saattaa vaikuttaa siihen, kenen kanssa kansalainen on tekemisissä virkavaltaa vaativissa tilanteissa. Jatkossa myös puhtaasti viranomaistehtäviksi laskettavia hommia ollaan siirtämässä yksityisen vartiointiliikkeiden hoidettavaksi. Tämä saattaa tuoda säästöjä veronmaksajille, mikäli jokaiseen pikkuhommaan ei tarvitse käyttää poliisia, vaan kevyemmin valtuuksin varustettu ässä voi hoitaa saman homman. Alhaisemmalla tuntiliksalla, tietysti.
Yleisen turvallisuuden ylläpitäminen on lakisääteisesti poliisin tehtävä. Käytännössä yksityiset firmat kuitenkin hoitavat jo nyt osaa tuosta, kuten julkisten tilojen vartiointia. On tyystin toinen asia, mikäli esimerkiksi kaavailtu vankienkuljetuksen osittainen ulkoistaminen toteutuu.
Kehitys voi tosiaan herättää huolia: riittääkö kyseessä olevien vartijoiden ja järjestyshenkilöiden pätevyys kaavailtuihin tehtäviin?
”Kansalaisten oikeusturvan ja perusoikeuksien turvaaminen on hankalaa erityisesti tehtävissä jotka ovat luonteeltaan niin sanottua tosiasiallista hallintoa kuten juuri poliisin tehtävät. Niissä koulutuksen, ammattietiikan ja valvonnan keskeinen merkitys korostuu”, Tuori muistuttaa.
Oletettavasti poliisilla on vartijoita korkeampi työmoraali ja ainakin koulutus on perusteellisempi. Tuorin mukaan myös kollegiaalinen vertaisvalvonta on poliisilla todennäköisesti tarkempaa.
”Samoin oikeusturvan ja perusoikeuksien takaaminen vaikeutuu jatkossa, kun oikeusturva ei voi perustua hallintopäätöksistä valittamiseen”, Tuori jatkaa. Eli kenelle kansalainen valittaa vartijalta saamastaan huonosta kohtelusta? Vartijan esimiehelle, työnantajalle, toimeksiantajalle vai kenties poliisille? Epäselvyydet vastuista tuskin parantavat kansalaisten asemaa ongelmatilanteissa.
”Tosiasiallisessa hallintotoiminnassa ei tehdä valituskelpoisia hallintopäätöksiä kun taas poliisin toiminnasta voi aina kannella esimiehelle tai yleisille lainvalvojille”, Tuori tarkentaa.
Yhteiskunnan pitkäjänteisen kehittämisen kannalta olisi myös syytä pohtia, mitä seuraa keskeisten turvatoimien siirtymisestä pois viranomaisten hyppysistä. Pystyvätkö maan äidit ja isät esimerkiksi yllättävässä kriisitilanteessa turvautumaan yksityisten toimijoiden resursseihin? Eivät välttämättä.
On varmasti turvallista olettaa, että kertaalleen yrityssektorille avatut toiminnat eivät helpolla siirry takaisin viranomaisten hoidettavaksi. Päinvastoin, professori Tuori toteaa.
”Pahasti näyttää siltä, että kehityskulku tulee jatkumaan saman suuntaisena. Julkisten menojen karsiminen lisää paineita yksityistämiseen, samoin tietysti myös yleinen ideologinen ilmapiiri.”
Mitä kaikkea kuuluu poliisin ydintehtäviin ja onko sillä kuluttajakansalaiselle mitään merkitystä, maksaako samasta palveluksesta poliisihallinnolle vai voittoa tavoittelevalle firmalle? Entä mitä kaikkia viranomaistehtäviä ollaan valmiita siirtää yrityksille kun lakia seuraavan kerran uudistetaan?
Koska sisäasiainministeriössä uutta lakia suunnitteleva työryhmä ei ole toistaiseksi tarkasti määritellyt mitä kaikkia tehtäviä ja oikeuksia yksityisten turvallisuusalan yritysten työntekijöille voitaisiin siirtää, ei kukaan osaa sanoa mitään konkreettista heidän mahdollisesti kasvavista vastuista.
Riippumatta tulevasta lakitekstistä, yksityisten turvallisuusfirmojen henkilöstön näkyvyyttä kaupunkikuvassa lisää jo nyt julkisen tilan vähittäinen muuttuminen niin sanotusti puolijulkiseksi tilaksi. Esimerkiksi kauppakeskukset valtaavat alaa kaupungeissa. Näihin kauppakeskuksiin myös sijoitetaan julkisia palveluita, Kelasta linja-autoasemaan, mutta niitä hallinnoivat kiinteistöjen omistajat, jotka myös päättävät siitä, ketkä toivotetaan tervetulleiksi. Näiden tilojen valvonnasta viranomaiset eivät ole päävastuuta kantaneetkaan.
”Tämäkin kehityssuunta synnyttää ongelmia kansalaisten perusoikeuksien kannalta. Uudet julkiset tilat kuten kauppakeskukset ja metroasemat ovat vartijoiden valtakuntaa!” Tuori muistuttaa.
Valtakuntaa, joka kasvaa alati.
Jyri Paasonen & Tero Huumonen: Yksityisen turvallisuusalan empiirinen tutkimus. Laurea-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston julkaisusarja 2012.
Osoitteessa www.otakantaa.fi voi käydä keskustelua lainvalmistelusta.
