Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa toimistossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Teksti Anu Harju
Jätä loiventavat ottamatta ja lue mitä Anu suosittelee.
Vuoden vaihtuessa on monilla tapana tehdä lupauksia vinoon kasvaneiden elämäntapojen korjaamiseksi. Ollaan taas oltu luonnehäiriöisiä, huonotapaisia ja kohtuuttomia, ilkeilty ihmisille ja eläimille, palveltu vatsaa ja itseä. Kupliva kourassa puoliltaöin pussataan vieressä horjuvaa lajitoveria ja luvataan parempi maailma. Seuraavana aamuna tukka on kipeä eikä elämän laadullinen parantaminen onnistu, kun ei vain jaksa.
Ehdotan, että uudenvuodenpäivänä kaikki kynnelle kykenevät katsovan loiventavan sijaan Ylen Elävän arkiston tarjoaman – vastikään TV1:ssä esitetyn – dokumenttipaketin 99-vuotiaana kuolleesta Johan Vennisestä. Lapsena sokeutunut Venninen sai luvan käydä yhden vuoden kansakoulua, koska ”vammaisia ei kannata kouluttaa”. Huippuälykäs (Mensa palkitsi hänet vuonna 2007), lempeä, luontoa ja ihmisiä kunnioittava kasvissyöjä rakensi elämässään muun muassa kaksi taloa, kalasteli soutuveneellä kesäasunnollaan Dragsfjärdissä yli 90-vuotiaana apunaan itse keksimänsä tekniset apuvempaimet, kaivoi kallioon maakellaria nuorena valkoisten tappaman kivenhakkaajaisänsä muistoksi, kaikki tämä yksin ilman ulkopuolisten apua. Saunan viimeistely jäi kesken, teräsmies väsyi lopullisesti huhtikuussa 2008.
Hätkähdyttävintä Vennisessä oli – tuon käsittämättömän itsestään meteliä pitämättömän sitkeyden ohella – katkeruuden puute. Lapsena hän oli joutunut kerjuullakin käymään, nälkää oli nähty eikä elämä missään vaiheessa ollut ollut helppoa ja surutonta. Mutta Venninen rakensi, keksi, väsäsi, luki tietokirjoja pistekirjoituksella, opiskeli hierojan ammatin eikä valittanut. Joka kerran, kun katselen Vennisestä tehtyjä dokumentteja, alkaa ensin oma jatkuva kitinä ja valitus hävettää. Mutta sitten muru Johan Vennisen vaatimattomasta hyvyydestä hetkeksi tarttuu. Syntyy melkein pyhä ilo siitä, että hänenkaltaisiaan ihmisiä on ollut olemassa. Koska eihän tätä elämää muuten jaksa. Hinnatkin taas nousee ja palkat ei, ja onko sitä työtäkään enää ensi vuonna, ja joka puolella sodat vain purskahtelevat ja lapsia kiusataan, naapurin koira räksyttää ja bussikuski jätti pysäkille…
Malja Johan Ebenhard Venniselle!
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&a=03529?s=s&g=1&ag=7&t=&a=03529