Metsäinen metropolis kuhisee, kohisee, suhisee, sohisee kuin tsiljoona šikaania. Petäjän eteläkyljellä, liitossa elävään ja kuolleeseen. Honkain hovin humukseen tallattu valtaväylät hiilen kiertää. Meitä, heitä, niitä niin kuin tähtiä linnunradassa. Ja enemmänkin, sinun laskujesi mukaan. Sinä lasket, lasket rungot, sahatavaran ja taimet, kulot, kasket. Kaiken – paitsi itsesi jätät laskuista. Lasket: minuja on yhtä kuin kaksi ja puoli miljoonaa kertaa sinujen lukumäärä. Mutta minua ei ole. Ei yksilöä, joista joukot juontuu, suurvallat sukeutuu. Ei minua eikä meitä, numeraalista olemista yksikössä yhtään enempää kuin monikossakaan. Keolla ei ole pronominia. Keolla ei ole tai ole olematta. Keon olemus ei ole organismiudessa. Se ei
Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.
