Toinen maailmansota muutti hakaristin symbolista merkitystä muualla maailmassa, mutta ei Suomessa. Meillä erillishakaristiä puolustetaan kuten erillissotaakin, ja Suomihan on kuuluisa nimenomaan puolustustahdostaan.

Kirjoitimme erillishakarististä maaliskuussa 2017 julkaistussa Ilta-Häiriköt Extrassa Kansa Taisteli.

Suomi käyttää edelleen joissakin kunniamerkeissä, lipuissa ja joukko-osastotunnuksissa hakaristiä, jonka selitetään periytyvän Suomen ilmavoimien ensimmäisen lentokoneen vuonna 1918 lahjoittaneelta ruotsalaiselta Eric von Rosenilta. Koska tunnus periytyy ajalta ennen natsi-Saksaa, asiassa ei haluta nähdä ongelmaa. Ilmavoimien koneiden tunnuksena hakaristin käyttö tosin lopettiin 1945.

Kreivi von Rosenin 1930-luvulla täyteen kukoistukseensa puhjennut natsismi ja läheiset siteet Herman Göringiin eivät näytä estävän Rosenin muiston kunnioittamista Suomen ilmavoimissa, kuten Helsingin Sanomat syyskuussa 2018 julkaistussa jutussaan huomauttaa.

Julkisuudessa erillishakaristin käyttöä on pohtinut paljon maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen, joka sukelsi aiheeseen syvemmälle lokakuussa 2017 julkaistussa kirjassaan Maailmanpoliittinen kansalliskävely (Into). Teivainen toteaa, että symbolien merkitys ei ole suoraan johdettavissa niiden alkuperästä.

Tulkinnat ja merkitykset muuttuvat. Hakaristin käyttöä perustellaan usein sen vuosituhansia pitkällä historialla hyvän symbolina, mutta Hitlerin aikakauden merkkiin jättämistä jäljistä ei enää päästä eroon. Miksi toisaalta pitäisikään? Useissa valtioissa hakaristin käyttäminen on kriminalisoitu.

***

Sodan jälkeen ilmavoimat on korostanut oman hakaristinsä historian erillisyyttä Saksan hakaristiin nähden – lentokoneiden kansallisuustunnuksia ei vaihdettu Saksan aseveljiksi ryhdyttyäessä. Tämä on totta. Liittolaisuudesta todistivat sen sijaan pari viikkoa ennen jatkosodan syttymistä koneiden siipien kärkiin ja takarungon ympäri maalatut keltaiset itärintamatunnukset.

Suomalaisten erityistä hakaristisuhdetta pohdittaessa on hyvä muistaa myös se, että ilmavoimat ei ollut ainoa merkkiä käyttänyt aselajimme. Sisällissodan aikaan hakaristiä käytettiin kansallisuustunnuksena panssarijunissa, ja suojeluskunta käytti sitä myös panssariautoissaan sisällissodan jälkeen. Suomen armeijan panssarikalustoon merkkiä ei tuolloin maalattu. Talvisodan aikaan panssareiden kansallisuustunnuksena käytettiin valko-sini-valko-raidoitusta tornin ympärillä. 

Panssarimuseon museoamanuenssi Jari Saurio kertoi Ilta-Häiriköille, että mustavalkoisilla varjostuksilla varustettu lyhytsakarainen hakaristi otettiin käyttöön jatkosodan alla 21.6.1941. Sodan päätyttyä otettiin käyttöön uusi valko-sini-valko -kokarditunnus, ja se on käytössä edelleen.

Panssarijoukkojen osalta hakaristin käyttöä ei ole perusteltu von Rosenin perinteen kunnioittamisella.

***

Joissakin puheenvuoroissa Suomen luopumista hakaristi-kansallisuustunnuksista on pidetty yhtenä suomettumisen ilmenemismuotona. Tästä näkökulmasta hakaristiaiheiset liput ja kunniamerkit symboloivat jonkinlaista viimeistä puolustuslinjaa. Toisaalta ilmavoimien kokarditunnuksen vaihtamista takaisin hakaristiin ei ole julkisuudessa ehdotettu.

Merkkien nykyiseen käyttöön puuttuminen saattaisi nostaa puheenaiheeksi sen mahdollisuuden, että myös Suomen toiminnassa on jossakin historian vaiheessa ollut jotakin kyseenalaista. Näinhän ei voi olla: vallitsevan narratiivin mukaan Suomi on aina toiminut pakotettuna ja vastoin tahtoaan, aina objektina, ei koskaan subjektina. Tämän kertomuksen historiallista jatkumoa edustaa se, että kukaan ei sinänsä halua Suomen liittoutumista, vaan suomalaiset Nato-jäsenyyden puolestapuhujat on pakotettu omaksumaan kantansa.

***

Hakaristin tapaiset symbolit olivat eurooppalaisen äärioikeiston käytössä jo paljon ennen natsien valtaannousua Saksassa. Tässä suhteessa pesäeron tekeminen Suomen hakaristin ja natsi-Saksan tunnuksen välille on saivartelua: merkit nousivat yhteisestä maaperästä. Samalla on niin, että natsi-Saksan jättämät merkitykset eivät hakarististä enää lähde.