Axel Honneth, geb. 1949, deutscher Philosoph, Schueler von Juergen Habermas, Leiter des Instituts fuer Sozialforschung an der Goethe-Universitaet in Frankfurt am Main | Axel Honneth, born in 1949, German philosopher, managing director of the Institute of Social Research at Goethe University in Frankfurt on Main | Axel Honneth, né en 1949, directeur de l'institut de recherche sociale de l'université Francfort

Uutta sosialismia luomassa

Teksti Mika Pekkola

Kriittinen koulukunta syntyi 1930-luvulla Frankfurtin yliopiston Sosiaalitutkimuksen instituutin suojissa. Nykyisin instituuttia johtaa filosofi Axel Honneth, joka väittää juuri suomennetussa kirjassaan, että sosialismi voi elpyä ainoastaan, jos se luopuu joistakin lempilapsistaan.

Frankfurtin koulu tunnetaan kritiikistään kapitalistisia yhteiskuntia kohtaan. Max Horkheimer, Theodor Adorno, Herbert Marcuse, Erich Fromm ja muut laajensivat 1930-luvulta alkaen marxilaisen yhteiskuntakritiikin piiriä. Juutalaistaustaiset ajattelijat ruotivat järkeä, kulttuuri­teol­lisuutta, tiedostamatonta, kulutusta sekä jokapäiväistä elämää. Frankfurtissa Sosiaalitutkimuksen instituutissa alkunsa saaneen teorian­ lähtökohtana voi pitää Adornon ja Horkheimerin kysymystä siitä, miksi ihmiskunta syöksyi barbarismiin juuri, kun se oli luonut mahdollisuudet inhimilliselle elämälle.

1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria henkilöityi Jürgen Habermasiin ja hänen kirjoituksiinsa julkisesta demokraattisesta sfääristä. Nykyään Sosiaalitutkimuksen instituuttia johtaa filosofi Axel Honneth, joka on käsitellyt kirjoissaan tunnustussuhteita. Tunnustuksella Honneth viitaa tasa-arvon piirin laajentumiseen yhteiskunnassa. Honnethin juuri suomennettu teos Sosialismin idea (2015) on vastaus kriitikoille, jotka ovat pitäneet tunnustusteorioita epäpoliittisina.

”Hyödynnän kriittisen myötämielisesti kriittisen teorian ensimmäiseen vaiheen ajatuksia”, Honneth kertoo.

”Kulttuuriteollisuutta ja tavarafetisismiä koskevia teorioita tulee päivittää ja ideologiakritiikki tulee muotoilla uusiksi, mutta mistään ei ole syytä luopua. Kriittistä teoriaa ohjaa edelleen käsitys tutkimuksen vapauttavasta intressistä.”

Honnethin kirja kuvastaa viime vuosina elpynyttä kiinnostusta sosialismia kohtaan. Sosialismin nousu voidaan Honnethin mukaan ymmärtää vastauksena tilanteeseen, jossa Trumpin Yhdysvallat sekä Putinin Venäjä alkavat muistuttaa toisiaan.

”Sosialistien on kyettävä osoittamaan, ettei neuvostokommunismilla ollut mitään tekemistä sosialismin alkuperäisten ajatusten kanssa, jotta toivo ja usko sosialismiin voisivat kasvaa”, hän toteaa.

Honneth korostaa, ettei sosialismi ole liberalismin vastakohta vaan edustaa sen radikalisoitumista ja kumoamista. Sosialismi on vapautta kaikille, ei vain etuoikeutetuille. Honnethin mielestä sosialismi eroaa kommunismista siinä, että kun kommunismi on kollektivistista, sosialismi perustuu yksilönvapauden tunnustamiselle. Tämä vapaus on kuitenkin toteutettavissa vain suhteessa yhteisöön, toisin kuin liberalismissa.

Honneth puhuu vain vähän yhteiskunnallisista liikkeistä. Herää ajatus, eivätkö liikkeet ole olleet keskeisiä pääoman pyrkimysten rajoittamisessa ja hyvinvoinnin jakamisessa?

”Kritiikkini kohdistuu ’vasemmistolaiseen’ taipumukseen odottaa aina sitä seuraavaa yhteiskunnallista liikettä”, Honneth selittää.

”Liikkeet ovat modernin demokratian elimellinen osa, mutta niitä on monenlaisia: oikeistopopulistisia, vasemmistolaisia, anarkistisia ja niin edelleen. Ajatus siitä, että sosialismi olisi rakennettavissa yksinomaan liikkeiden kautta, on mielestäni väärä.”

Honnethille myös sosialismi on liike. Sitä luonnehtii kuitenkin pysyvyys kulttuurin ja organisaatioiden tasolla.

”Puolueesta ei tarvitse olla kyse, mutta sosialismin on oltava vakaampi ja syvempi kuin nykyiset liikkeet, jotka tulevat ja menevät”, Honneth toteaa.

Hän kuitenkin myöntää, että vastarinta, liikkeet sekä vastakkainasettelua ajavat ryhmät ovat demokraattisen julkisuuden kannalta elintärkeitä.

Työväenluokan hiipuminen ja keskiluokan yksilökeskeisyys tuntuvat sulkeneen poliittisen horisontin muutokselta. Kuinka käänne kohti yhteistä ja jaettua olisi mahdollinen ympäristössä, jossa yksilöt suuntaavat voimavaransa menestyksen tavoitteluun ja etuoikeuksiensa suojelemiseen?

”Yhteiskuntaluonteet voivat muuttua kulttuuristen ja sosiaalisten vaikutteiden myötä”, Honneth sanoo.

”Vauraiden luokkien asenteet työväkeä kohtaan olivat vaikkapa toisen maailmansodan jälkeisessä Ranskassa ja Saksassa huomattavasti myötämielisempiä kuin nykyään. Kaikki riippuu siitä, mitkä normatiiviset suuntaukset ja vakaumukset ovat kulloinkin hegemonisia.”

Honneth kuvailee nykyistä kulttuurista ilmapiiriä yksipuolisen individua­listiseksi.

”Sosialistisen liikkeen tehtävänä on ottaa jälleen haltuun kulttuurinen hegemonia”, Honneth painottaa.

”Sosialistien on osoitettava julkisuudessa ja mediassa, että vapaus on yhteiskunnallista ja sosiaalista.”

Honneth kritisoi ­sosialistien tarrautumista Marxin filosofian lähtökohtiin. Hän luopuu ajatuksesta, jonka mukaan sosialismin toivo olisi vallankumouksellisessa työväenluokassa. Hän väittää, että kaikkia olennaisia yhteiskunnallisia kamppailuja ei ole mahdollista palauttaa pääomaan, kuten marxilaisuudessa on ollut tapana.

Onko Honneth sitten jälkimarxilainen ajattelija? Kenties. Hän itse kuitenkin toteaa pitävänsä jälki­marxilaisuutta epämääräisenä käsitteenä.

”Luokkapolitiikan ongelmana on moninaisten konfliktien ja kamppailujen ymmärtäminen yhden ainoan yhteiskunnallisen tason kautta. Tämä johtaa esimerkiksi rodullistamiseen ja sukupuoleen liittyvien keskustelujen laiminlyöntiin.”

Honneth toteaa, että työväenluokasta on toki edelleen mielekästä puhua, mutta keskustelu vaatii tarkennusta.

”Kun esimerkiksi puhumme Trumpia Yhdysvalloissa kannattavista ryhmistä, meidän on tarkennettava, että on kyse ’valkoisista työväenluokkaisista miehistä’. Vastaavasti ranskalainen tai saksalainen työväenluokka ei ole yhtenäistä. Esimerkiksi Saksassa turkkilaistaustaisten työläisten mentaliteetti ja poliittinen suuntautuminen poikkeavat suuresti muista saksalaisista.”

Kapitalismin toistuvat taantumakaudet sekä kasvava taloudellinen eriarvoisuus ovat kuitenkin saaneet esimerkiksi Yhdysvalloissa työväkeä lakkoilemaan. Luok­ka­politiikka näyttäisi tekevän paluuta.

Honneth ei luota pelkän antagonismin voimaan.

”Luokkataistelukaan ei voi perustua vain vastakkainasettelulle, vaan siinä on pyrittävä vaikuttamaan väestön enemmistöön. Vasemmistolainen populismi ei ole oikea vastaus kasvavalle oikeistopopulistiselle liikehdinnälle.”

Honneth korostaa demokraattisen julkisuuden merkitystä. Julkisen sfäärin teorioita on kuitenkin kritisoitu valtasuhteiden sivuuttamisesta. Demokraattista keskustelua määrittelevät he, jotka ovat varallisuutensa, sukupuolensa tai ihonvärinsä ansiosta etuoikeutetussa asemassa.

Honneth myöntää valtasuhteiden olemassaolon. Julkinen sfääri olisi muutettava tasa-arvoisemmaksi.

”Koululaitos on uudistettava perusteellisesti, ja tiedotusvälineiden on huolehdittava kansalaisten valmistamisesta poliittiseen keskusteluun. Työelämän muuttaminen oikeudenmukaiseksi on niin ikään tärkeä askel. Nämä ovat vain esimerkkejä vaadittavista muutoksista.”

Honnethin kirja Sosialismin idea on kriittinen tulkinta syvästä traditiosta, joka jakaa mielipiteitä. Pian sata­vuotias Frankfurtin koulukunta herättelee edelleen teoreettista keskustelua ja ravistelee valtasuhteita.

Lue myös Mika Pekkolan arvio Honnethin juuri suomennetusta kirjasta Sosialismin idea. Kirjan on julkaissut Gaudeamus ja kääntänyt Arto Kuusterä sekä Jussi Palmusaari.

Axel Honneth

Syntynyt vuonna 1949 Essenissä.

Saksalainen yhteiskuntafilosofi ja professori.

Frankfurtissa sijaitsevan Sosiaalitutkimuksen instituutin johtaja vuodesta 2001.

Kirjoja: Kritik der Macht (1985), Kampf um Anerkennung (1991), Das Recht der Freiheit (2013), Sosialismin idea (2015, suom. 2018).

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu