vironhistoria

Pitkä varjo Pobedan takana

Seppo Zetterbergin uusi Viro-historiikki ja Ilmar Taskan esikoisromaani täydentävät suomalaisten kuvaa naapurimaastaan.

Kylmän sodan asetelmien oheisvaikutuksena suomalaisten yleistieto Baltian maista jäi vinoutuneeksi ja puutteelliseksi.

Viron osalta tätä puutetta korjaa Seppo Zetterbergin Viron Historian (2007) päivitetty versio Uusi Viron historia (2017). Jo alkuun Zetterberg huomauttaa, kuinka – toisin kuin Suomessa – Virossa talonpoikainen kansa eli pitkään saksalaisen yläluokan hallitsemassa maaorjuudessa. Teoksessa korostuu myös, kuinka Viron kohtalona on ollut päätyä saksalaisten ohella myös puolalaisten, ruotsalaisten, tanskalaisten ja venäläisten suurvalta­pelin alustaksi.

Ruotsin vallan aikana (1629–1710) virolaisen talonpoikaiston asema alkoi parantua ja oma kulttuuritietoisuus nousta, mutta suurta Pohjan sotaa seuranneen venäläisvallan aikana kansan olosuhteet taas heikkenivät.

Yhtymäkohtia Suomen historiaan löytyy Zetterbergin kuvaamista venäläistämistoimista, jotka kiihtyivät myös Virossa 1800-luvun lopulla. Tämä vahvisti virolaisten keskuudessa liikehdintää kansallisen autonomian puolesta,

Virolaisille aukesi tilaisuus itsenäisyysmanifestin julkaisemiseen helmikuussa 1918, kun Venäjällä valtaan noussut bolševikkihallinto veti joukkonsa Virosta saksalaisten tieltä.

Uudet alistajat eivät kuitenkaan tunnustaneet itsenäisyyttä. Siihen Viro pääsi kiinni vasta saksalaisten vetäytymisen ja venäläisten kanssa käydyn voittoisan vapaussodan jälkeen solmitussa Tarton rauhassa vuonna 1920.

Zetterberg arvioi, että juuri virolaisten pitkä historia muiden valtioiden alamaisuudessa vaikutti siihen, että ensimmäisessä perustuslaissa parlamentin valta korostui toimeenpanovallan kustannuksella. Huojuvan monipuoluedemokratian rattaissa kapuloina olivat myös kommunistien vallankaappausyritys (1924) ja ääri­oikeistolaisten vapaussodan veteraanien eli vapsien pyrkimykset tasavallan kumoamiseen 1930-luvun alussa.

Jälkimmäiseen uhkaan vedoten valtionpäämies Konstantin Päts (1919–1956) julisti vuonna 1934 maahan poikkeustilan ja perusti itsensä ympärille autoritäärisen hallinnon. Silti hänenkin oli vuonna 1940 taivuttava puna-armeijan miehitykseen, mikä johti demokratian rippeidenkin hävittämiseen.

Zetterberg muistuttaa moneen kertaan, miten eri maiden itsenäistymispyrkimykset näyttäytyvät jälkeenpäin johdonmukaisempina prosesseina kuin mitä ne historiallisten hetkien todellisten jännitteiden keskellä olivat. Virossakin oli sisäisiä toimijoita, joiden intressit tukivat itsenäisyyttä ja tasavaltalaista demokratiaa uhkaa­vien voimien toimintaa.

Viron lähihistoriaan ulottuvien asetelmien ymmärtämiseksi on tärkeä huomata natsi-Saksan ja Neuvostoliiton totalitaaristen hallintojen vuoronperään harjoittamat poliittisten vastustajiensa puhdistukset.

Zetterberg nostaa esiin senkin, miten natsihallinnon aikaan (1941–1944) oheiskärsijöitä olivat muun muassa juutalaiset ja romanit. Toisaalta neuvostovallan paluun jälkeen myös monet itsenäisyyttä ajaneet pakenivat maasta tai liittyivät metsäveljiksi kutsuttuun maanalaiseen liikkeeseen.

Pobeda 1946 on virolaisen Ilmar Taskan (s. 1953) esikoisromaani. Taska on kansainvälisesti tunnettu elokuvatuottaja ja teatteriohjaaja.

Kirjassa kuvataan Neuvosto-Viron alkuvaiheen yhteiskunnallista tilaa toisiinsa kietoutuneiden ihmiskohtaloiden kautta.

Kirjan alussa upouudella Pobeda-autolla liikkuva salaisen poliisin asiamies saa urkittua asioiden tilaa ymmärtämättömältä pikkupojalta tämän kansallismielisen isän piilopaikan. Sosialismiin uskova itsekäs kollaboraattori myös viettelee ja pettää pojan äidin, mutta ajautuu itsekin aikanaan systeemin uhriksi.

Rinnakkaistarinassa pojan täti, oopperalaulaja Johanna käy kirjeenvaihtoa englantilaisen rakastettunsa, BBC:n toimittajana Lontoossa toimivan Alanin kanssa. Nämä kirjassa ainoat nimeltä mainitut henkilöt kehittävät juonen, jonka avulla Johanna saattaa paeta rautaesiripun toiselle puolen.

Kirjassa kuvataan uskottavasti kansallismielisten likvidointia, urkkimisjärjestelmän rakentamista, uuden kielipolitiikan luomista, systeemin sisäistä korruptiota ja virolaisten länsimaihin asettaman toivon hiipumista. Kylmän sodan asetelmat asettuvat uomiinsa. Virolaista väestöä pakkosiirretään Virosta ja muita neuvostokansalaisia Viroon.

Romaanissa virolaisten vaihtoehdoksi piirtyvät ideologinen isänmaanpetturuus, lojaalisuudesta seuraava tuhoutuminen tai pelastautuminen maasta pakenemalla.

Uusien sukupolvien kohtaloksi jää viaton vieraantuneisuus.

Historiallisista perusteista huolimatta teoksen rajaus jättää sivuun vuonna 1946 Virossa vaikuttaneita ristikkäisiä jännitteitä ja arkista alistumista, jolla oli vähemmän ideologisia perusteita.

Kiinnostavasta asetelmasta huolimatta henkilöhahmot jäävät vertauskuvallisiksi mallityypeiksi eivätkä aivan täysin lihallistu kokonaisiksi psykologisiksi persooniksi.

Selvää kuitenkin on, että Viron traumaattisen historian avaamisessa riittää draamallista aineistoa loputtomiin.

Seppo Zetterberg:

Uusi Viron historia

SKS 2017, 352 s.

Ilmar Taska:

Pobeda

WSOY 2017, 315 s.

Suom. Jouko Vanhanen

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: