syksyrasanen

Olemme kaikki Israel

”Hallituksen mukaan meidän pitäisi kunnioittaa juutalaisuutta, mutta juutalaisuus ei kunnioita meitä. Juutalaisuus haluaa hallita ja tähtää länsimaisen sivistyksen tuhoon. [– –] Meillä Saksassa ei ole enää varaa juutalaisuuteen. Haluan, että Talmud kielletään. Meidän täytyy lopettaa Saksan juutalaistuminen. Ei enää synagogia, ei enää juutalaisia kouluja, ei enää rabbeja.”

Tässä yhdistetyt kaksi sitaattia eivät ole 1930-luvun Saksasta vaan 2000-luvun Alankomaista. Niissä on vaihdettu maa ja korvattu islam juutalaisuudella. Lausunnot eivät ole mitättömiltä nettihäiriköiltä vaan Geert Wildersiltä, jonka johtama Vapauspuolue nousi maaliskuussa Alankomaiden toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

Hän ei ole yksin: kuumeiset teoriat muslimien tulvaan uppoavasta lännestä ovat osa Suomenkin eduskunta­politiikkaa.

Wilders on näyttänyt, miten juutalaisvihan muottiin istutettu muslimivastaisuus kelpaa politiikan polttoaineeksi. Kaikilta vaihto ei ole onnistunut täydellisesti, kuten Ranskan Jean-Marie Le Penin antisemitistiset puheet osoittavat. Suomessa Jussi Halla-aho on kutsunut juutalaisten kansanmurhan muistamista ”holo-hölinäksi”, jonka taustalla on se, että juutalaiset ”omistavat Hollywoodin ja Yhdysvaltojen median”.

Wilders on edelläkävijä myös muslimivihan ja Israelin apartheidin tukemisen yhdistämisessä. Hän on julistanut ulkoministeri Avigdor Liebermanin kutsumana virallisella vierailulla Israelissa, kuinka ”olemme kaikki Israel”. Oikeutuksen hakeminen rasismille Israelista onkin kätevää. Jos Eurooppa hyväksyy etnisen ylivallan Israelissa, niin miksi ei Euroopassa?

Kyse ei ole vain opportunismista vaan yhteisestä arvopohjasta. Israel on vuosia markkinoinut kuvitelmaa ”sivilisaatioiden kamppailusta” ja on maailman pakolaisvastaisimpia maita. Sisäministeri Eli Yishai valitti 2012 vainoa pakenevista afrikkalaisista, että ”tänne tulevat muslimit eivät usko, että tämä maa kuuluu meille, valkoiselle miehelle”. Lausunto on surullinen osoitus siitä, miten rotuidentiteettejä rakennetaan.

Yishain vanhemmat muuttivat Israeliin Tunisiasta, joten Euroopassa häntä tuskin hyväksyttäisiin valkoiseksi. Hänet lokeroitaisiin toisen sukupolven arabimaahanmuuttajaksi, joita hänen eurooppalaiset aatetoverinsa vihaavat.

Euroopan valtavirran kääntyminen yhä enemmän Israelin apartheidia vastaan houkuttelee maan päättäjiä tukeutumaan nousevaan rasistioikeistoon. Liittolaisuus kuitenkin näyttää Israelin politiikan ytimen paljaana ja kasvattaa kannatusta pakotteille niiden joukossa, jotka eivät halua palata synkkään menneisyyteen vaan torjua niin vanhan kuin uudenkin rasismin.

Syksy Räsänen

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Mitä sä täällä teet

8 vastausta artikkeliin ”Olemme kaikki Israel”

  1. Onko kyllä taas niin paksua propagandaa – ja kun Syksy Räsänen itse lietsoo antisemitismiä täydellisen yksipuolisella anti-Israel -propagandallaan, niin on aivan törkeääkin käyttää juutalaisia ja antisemitismiä keppihevosena maahanmuuttokriittisiä kohtaan.
    Ja muslimit sekä palestiinalaiset jos ketkä, lietsovat juutalaisvihaa – käyttävät myös ihan suoraan natsien materiaaleja 30-40-luvuilta. Yhtä paljon kuin uusnatsitkin.

    Ja muslimit ahdistelevat juutalaisia nykyajan Euroopassakin, esim. Ruotsin Malmössä, Ranskan Marseillessa yms. – joista juutalaiset joutuvat jopa sitten jo pakenemaankin.

    Islamia ja sitä kautta myös monia sen kannattajiakin kohtaan esitetty kritiikki on totisinta totta – mutta aikanaan juutalaisista esitettiin täysiä valheita.

  2. En pysty käsittämään, miten tieteellisen koulutuksen läpikäynyt mies voi suoltaa niin täyttä propagandaa – ja ilmeisesti todella uskoakin siihen?!

    Ettekö ole koskaan kuulleet esim. lähdekritiikistä? Ja konfliktien kohdalla vain yhden osapuolen huomioiminen harvoin antaa myöskään kokonaiskuvaa.
    Esitätte usein historiastakin sellaisia ”tietoja” – jotka eivät pidä paikkaansa. Te viittaa siis anti-Israel -aktivisteihin ylipäätään.

    Miksi ette perehdy muslimimaihin, jotka ovat niitä todellisia apartheid -valtioitakin?
    Israel on itsekin on konfliktissa, joten on täysin ymmärrettävää, että se ei ota pakolaisia – mutta auttaa kyllä muutoin esim. erilaisten katastrofien ja sotienkin uhreja. Tosin onhan Israelissa afrikkalaisia, enemmän kuin Suomessa – ja Egypti ja moni rajanaapurinsa vain kylmästi ampuu noita tulijoita, mutta Israel ei.
    Lähinnä beduiinien harjoittama ihmissalakuljetus on myös niin raakaa, ettei sitä kannatta tukea millään tavoin. Tosin beduiineja itseäänkin sorretaan kyllä myös, kaikista vahvimmin arabimaissa – vaikka anti-Israel -aktivistit muuta propagoivatkin.

    Tosin Israel kyllä ottaa juutalaispakolaisia – esim. kaikki loputkin Jemenin juutalaiset taitavat olla nyt Israelissa turvassa. Israel onkin ehkä maailman suurin pakolaisvaltio!

  3. ”Yishain vanhemmat muuttivat Israeliin Tunisiasta, joten Euroopassa häntä tuskin hyväksyttäisiin valkoiseksi. Hänet lokeroitaisiin toisen sukupolven arabimaahanmuuttajaksi, joita hänen eurooppalaiset aatetoverinsa vihaavat.”

    Monet Israelin arabimaista tulleet juutalaiset kylläkin pitävät itseään myös arabeina, koska esim. äidinkielensä on arabia ja ulkonäkönsä on lähi-itäinen. Tosin moni lähi-itäinen ei ole sen tummempi kuin tumma ranskalainen tai italialainen.

    Eivät maahanmuuttokriittiset vihaa ”arabeja,” mutta islamia vihataan, koska se tuottaa aivan pöyristyttävää hedelmää jo Euroopassakin. Kristitty tai juutalainen arabi on myöskin jo lähtökohtaisesti ja yleistäen ihan erilainen kuin muslimiarabi – sillä arvonsa ja kulttuurinsa ovat niin erilaiset, koska uskonto on eri.

  4. Räsäselle on mieluista esiintyä PA/PLO:n mannekiinina tietämättä mandaatista nimeltä Palestiina ja siihen liittyvästä historiasta sekä kansainvälisistä päätöksistä tuon taivaallista. Päätöksistä, jotka on kirjattu YK:n peruskirjaan sekä ovat kansainvälisen oikeuden vahvistamia.
    Hänelle riittää ”totuudeksi” kaikki se mikä suinkin tukee hänen mielikuvaansa ja ovat yhtäläiset PLO:n ja sen tukijoiden tarkoitusperien kanssa.
    Siispä katsastetaan lyhyesti mitä kansainvälisesti on päätetty brittien hallittavaksi, ei omistussuhteessa, ja myös mitä arabiosapuoli hyötyi yhtenä osapuolena.

    Ottomaanien valtakunnan luhistumisen ja 1.maailmansodan jälkeen v.1919 perustettu Kansainliitto San Remon kokouksessa v.1920 vahvisti juutalaisten itsemääräämisoikeuden keskeisten ympärysvaltojen ylimmän neuvoston päätöksen mukaisesti. Kansainliiton Palestiina-mandaattia koskevan päätöslauselman 1.artiklassa mainittiin: ”Täten tunnustetaan juutalaisen kansan historiallinen yhteys Palestiinaan se ne perusteet joiden nojalla heille luodaan uudelleen kansallinen koti tuohon maahan”.
    24.4.1920 Kansainliiton hyväksymään juutalaisille tarkoitettuun alueeseen kuuluivat myös Golan, Länsiranta, Gaza ja Jerusalem sekä nykyisen Jordanian alue.
    Vuonna 1922 Kansainliitto (YK:n edeltäjä) äänesti päätöslauselmasta, jonka nojalla päätettiin tunnustaa juutalaiskansan historialliset oikeudet perustaa itselleen uudelleen kansallinen koti. Tällöin tunnustettiin jo aiemmin olemassa ollut oikeutus eikä siis luotu uutta oikeutusta.
    Juutalaiskansa valittiin edunsaajaksi. Se sai haltuunsa mandaattialueen brittihallituksen alaisuudessa Palestiinassa. Arabit, jotka asuivat entisessä Mesopotamiassa, siis nykyisessä Irakissa, sekä Syyriassa ja Libanonissa tulivat edunsaajiksi toisella mandaattialueella. Osa siitä oli Ranskan mandaatin alaisuudessa: Syyria ja Libanon. Mesopotamia oli brittihallinnon alaisuudessa.
    Ensisijaisena tavoitteena Palestiinan mandaatissa oli taata poliittiset oikeudet juutalaiskansalle. Myös arabien kansalaisoikeuksien ja uskonnollisten oikeuksien suoja oli turvattu mandaattiasiakirjassa. Mitä tulee kansallisiin ja kollektiivisiin oikeuksiin ja kollektiivisiin poliittisiin oikeuksiin, ne varattiin Palestiinassa ainoastaan juutalaiskansalle koska arabit saivat samat oikeudet ympäröivissä naapurimaissa. Sen vuoksi nykyään on 21 arabivaltiota ja yksi juutalaisvaltio.
    San Remo päätöksen ehdot sisältyivät Sèvres sopimukseen, säilyen muuttumattomina Lausannen sopimukseen v.1923 tapahtuneeseen lopulliseen ratifioitiin asti. Arabit saivat yhtäläiset kansalliset oikeudet kaikkialla muilla Lähi-idän alueilla, siis – yli 96 % :in Ottomaanien aikaisemmin hallitsemasta alueesta.
    San Remo päätöksen ehdot sisältyivät Sèvres sopimukseen, säilyen muuttumattomina Lausannen sopimukseen v.1923 tapahtuneeseen lopulliseen ratifioitiin asti. Arabit saivat yhtäläiset kansalliset oikeudet kaikkialla muilla Lähi-idän alueilla, siis – yli 96 % :in Ottomaanien aikaisemmin hallitsemasta alueesta.

    San Remon päätös on kirjattu YK:n peruskirjaan artikla 80 ja on edelleen voimassa muuttumattona.

    Myöhemmin v.1922 britit saatuaan kylliksi Amin el-Husseinin lietsomista mellakoista erottivat 77% mandaatin arabien valtioksi, silloiseksi Trans-Jordaniaksi, ja loppu jäi juutalaisvaltion alueeksi, rajaksi jäi Jordanjoki. Tämä jako hyväksyttiin, myös juutalaiset hyväksyivät sen, mutta tavoilleen uskolliset arabit eivät hyväksyneet sitä.

    San Remon päätöslauselma ja Palestiinan mandaatin ehdot vastaavat jokaisen Kansainliiton jäsenvaltion jäsenen hyväksymän ja täytäntöön paneman sopimuksen ehtoja vuodelta 1925, johon sopimukseen myös Yhdysvallat sitoutui Ison-Britannian kanssa tekemän erillisen sopimuksen johdosta.

    YK ehdotti v.1947 Israelille jätetyn 23% edelleen jakamista arabeille ja juutalaisille.
    Israel ilmoitti hyväksyvänsä jaon, mutta arabiosapuoli ilmoitti, etteivät he jakoa hyväksy, vaan haluavat ottaa omakseen koko alueen. Heti Israelin julistauduttua itsenäiseksi v.1948 arabit aloittivat hyökkäyssodan Israelia vastaan, mutta hävisivät sen miesylivoimastaan huolimatta.

    Kun jo pilkottua aluetta, jota luullaan kaikenlaisien mielikuvien mukaan suureksi alueeksi, ei kaikkien oikeuksienkaan mukaan suotaisi juutalaisvaltion alueeksi, voidaan selkeästi puhua silkasta antisemitismistä ja tietämättömyydestä. Ei mielikuvilla, joita Räsänen ym. kovasti viljelevät, ole mitään tekemistä historiallisten tosiasioiden kanssa. Kyse on lähinnä muotiasiasta ja diivailusta.
    Myös melkoisen kummallista toimintaa YK ja sen monet järjestöt harrastavat vastoin omaa peruskirjaansa ja EU vaikka sen maat kuuluvat peruskirjan hyväksyjiin.

    Entä sitten ns. palestiinalaiset. He koostuvat monista eri arabiheimoista ja beduiineista.
    Heillä ei ollut mitään vaatimusta omalle valtiolle vuosien 1948-1967 aikana, vaikka aluetta miehitti YK:n päätösten vastaisesti Jordania, jolloin se olisi ollut täysin mahdollista. Camp Davidissa v.2000 tarjottiin sopimusta, jossa luvattiin 95% Länsirannasta, Gazan alueen sekä Itä-Jerusalemin tulevan palestiinalaisvaltion pääkaupungiksi. Mutta eihän se riittänyt Arafatille. Hän kehtasi vielä vaatia kaikkien pakolaisten paluuoikeutta, joka on täysin kestämätön tilanne kansanluvultaan ja alueeltaan pienelle Israelille.
    Jotain tolkkua pitäisi olla ahneudessakin. Mutta eihän Arafat voinut rikkoa omaa peruskirjaansa vastaan.
    Arabiliitto ei puhunut mitään ns. palestiinalaisista ennen -67 sotaa, kaikki olivat arabeja. Sen jälkeen alettiin puhua taktisista syitä ”kansasta”. Mutta Arabiliitto ym. eivät ole kiinnostuneita hoitamaan pakolaisasiaa kuten muut maat ja Israel omiensa on tehnyt.

    En osaa ymmärtää sellaisia piirejä, jotka sivuuttavat perusasiat, kuten täysin PA/PLO:n toimintatapoja määräävän islamintulkinnan ja kansallissopimuksen, joka on edelleen voimassa muuttumattomana. Puhumattakaan muiden terroristijärjestöjen peruuttamattomista tavoitteista tai kansainvälisiä päätöksiä velvoittavia valtioita, myös arabivaltioita, jotka ainoastaan kyseenalaistavat päätökset Israelin kohdalla, muualla ei ole väliä miten niitä itse noudattaa.
    Tähän ei löydy kritiikkiä.
    PLO:n peruskirjan artikloiden mukaisesti Lontoossa 20.11.2000 haastateltu palestiinalaisten itsehallinnon opetusministeri Hanan Ashrawi vastasi kysymykseen, miksi palestiinalaiset eivät hyväksyneet Peelin komitean raporttia, joka olisi taannut heille nykyisen Jordanian koko alueen: ”Se ei riittänyt silloin, eikä mikään neuvotteluratkaisu riitä nytkään. Emme ole kuten juutalaiset, vaan me olemme ”Kaikki tai ei mitään -kansaa”. Me haluamme KAIKEN, ja juutalaisvaltion pois Lähi-idästä”, kuten esim. artiklat;
    10.Artikla: Terrorismi ja aseelliset puolisotilaalliset hyökkäykset ovat vapautussodan olennainen osa.
    15.Artikla: Vapauttajien kansallinen velvollisuus on karkottaa juutalaiset ja puhdistaa maa sionisteista.
    Samanlaiset uhkaukset löytyvät muidenkin terroristijärjestöjen kansallissopimuksista.

    Useimmin esillä pidettyä palestiinalaisten pakolaisten ongelmaa tarkasteltaessa tulee myös huomioida, että juuri vuoden 1948 kesän jälkeen alkoi Israeliin tulvia juutalaisia pakolaisia jotka olivat joutuneet lähtemään pakoon ympäröivistä arabimaista. Heitä oli lukumääräisesti noin n.800.000 ja joista noin 500.000 pakeni siihen ainoaan maahan jossa he arvelivat olevansa turvassa. Oli siten myös ymmärrettävää että Israelin mielenkiinto ja kapasiteetti suuntautui ennemmin heidän, kuin vihamielisten arabien asuttamiseen. Näistä arabivaltioista lähtemään ajetuista pakolaisista puhutaan yleisesti huomattavan vähän, vaikka kaikki arabivaltiot myöntävätkin tämän tosiasian tapahtuneeksi. Silti he eivät ole milloinkaan ottaneet puheeksi näiden juutalaisten omaisuuksien palauttamista, hehän joutuivat joko suoraan luopumaan tai myymään pilkkahinnalla kotinsa, irtaimistonsa, työpajansa, kauppaliikkeensä ja ylipäänsä kaiken mikä ei mahtunut kahteen matkalaukkuun. Vastaperustettu Israel sai näin, sotien lisäksi, huollettavakseen puoli miljoonaa siirtolaista joiden huolehtimisesta YK ei ole milloinkaan nähnyt samankaltaista huolta ja vaivaa kuin on tehnyt palestiinalaispakolaisten kohdalla.

    Esimerkkinä päätösten noudattamisesta on Versailles´n vetoomustuomioistuimen päätös, jossa se joutui v.2014 tekemään päätöksen palestiinalaisten valituksesta raitiotien rakentamisesta, tällöin tuomioistuin joutui tarkistamaan kansainväliset päätökset brittien mandaattialueesta ja kenelle kansainvälisen päätöksen ja oikeuden mukaan ns. Länsiranta ja Itä-Jerusalem kuuluu ja tulos oli, ettei palestiinalaisilla ole mitään oikeutta tuohon alueeseen, vaan se on juutalaisvaltion aluetta.

    Erittäin omituisena pidän myös sitä, ettei Räsänen puutu millään tavalla monen brutaalien terroristijärjestöjen brutaaleihin tekoihin ja monen konfliktin aloituksiin, jotka ovat selkeästi kansainvälisten sopimusten vastaisia. Onko tämä ymmärrettävä hänen hyväksymäksi ”demokraattiseksi” ja ”vapautta” kannattavaksi toiminnaksi.

  5. Apartheidistä ja boikotista muutama sananen.
    Etelä-Afrikassa v.1953 säädettiin laki-apartheidlaki, jonka mukaan kaikki julkiset tilat ja palvelut, esimerkiksi puistonpenkit, hiekkarannat ja odotustilat, tuli eritellä roduittain.
    Mustille ja valkoisille oli muun muassa erilliset koulut, sairaalat, paikat linja-autoissa, ravintolat ja käymälät. Myös seka-avioliitot oli kielletty.
    Valtion parlamenttiin ei saanut yksikään musta osallistua eikä äänestää.
    Mustilta kiellettiin pääsy valkoisten opistoihin ja yliopistoihin.
    Lain tarkoituksena oli pitää maan ei-valkoinen väestö täysin poissa valkoisten asuttamilta alueilta.
    Etelä-Afrikan hallitus oli perustanut reservaatteja jo vuosina 1913 ja 1936 tarkoituksenaan erottaa mustat ja valkoiset eri alueille.
    Mikään näistä ominaisuuksista ei toteudu Israelissa, väite on täysin outo ja tosiasioiden vastainen
    Boikotit vaikuttavat kaikkein eniten palestiinalaisiin, jotka joutuvat niiden seurauksena työttömiksi. Palestiinalaiset saavat israelilaisyrityksiltä saman palkan kuin juutalaisetkin, samat edut jne. Palestiinalaisjärjestöillä on edelleen peruskirjoissaan tavoite tuhota Israel, vihapuheista ja opetuksista Israelia ja juutalaisia kohtaan ei ole luovuttu kouluissa, päiväkodeissa ja moskeijoissa.
    Kurdit ovat maailman suurin kansa ilman omaa valtiota, miksei heille ajeta samalla tarmolla omaa valtiota, heitä sorretaan muun muassa Turkin, Irakin ja Iranin toimesta. Missä on boikotti näitä valtioita kohtaan? Muslimit tappavat myös jatkuvasti toisiaan, missä boikotti?
    Miten voidaan luulla että yksipuolisella tunnustamisella saadaan rauha? Palestiinalaiset eivät halua neuvottelupöytään eivätkä he voi ikinä tunnustaa Israelia juutalaisvaltiona, ja tätä linjaa Israelin boikotoijat tukevat, boikotoiden samalla rauhaa israelilaisten ja palestiinalaisten välille. Vaikka uskonnollisella ajattelulla ei ole länsimaisessa ajattelussa paljon sijaa, niin Lähi-idässä se (islam) on vahvasti mielipiteitä muokkaavaa, uskonnollinen ajattelu löytyy aina taustalta, se on arabeilla mukana myös poliittisessa ajattelussa. Rauhaa ei saada yksipuolisesti, boikotilla et edistä rauhaa, etkä tuo osapuolia yhteisen neuvottelupöydän ääreen, mikä on ainoa paikka jossa päätöksiä voidaan tehdä, kahdenkeskisissä neuvotteluissa.

  6. Israelin arvosteleminen ei välttämättä ole antisemitismiä, mutta jos se ei perustu tosiasioihin ja tasapuolisuuteen vaan ennakkoluuloihin ja asenteisiin, se ei ole kaukana siitä. Arabimaissa Israelin vastustaminen liittyy saumattomasti antisemitismiin, esimerkiksi Hamasin ja PLO:n perussopimus on antisemiittinen dokumentti, joka leimaa juutalaiset syyllisiksi mm. molempiin maailmansotiin, Ranskan ja Venäjän vallankumouksiin, kommunismiin ja kapitalismiin ja ylipäätään kaikkiin maailmassa käytäviin konflikteihin sekä tuomitsee kaikki rauhanaloitteet juutalaisvaltion kanssa turhiksi.
    Antisemitismin nousu Euroopassa ajoittuu tilanteeseen jolloin Israelia vastaan hyökätään boikottikampanjoin, jotka perustuvat Israelin demonisointiin. Boikottikampanjat toimivat ikään kuin katalysaattorina, joka muokkaa yhteiskunnan yleistä asenneilmapiiriä suuntaan, jossa myös avoimen antisemitistiset asenteet ovat muodikkaita.
    KUA:n Alkuperä merkkaa-kampanja, jossa ”Is¬rael-vas¬tai¬suu¬des¬ta tehdään hu¬ma¬ni¬taa¬ri¬nen hy¬ve, joka fa¬naat¬ti¬suu¬des¬saan ruok¬kii an¬ti¬se¬mi¬tis¬ti¬siä asen¬tei¬ta.
    Lähes kahdentuhannen vuoden ajan Eurooppa on ollut juutalaisia kohtaan suunnattujen vainojen ja vihan tyyssija. Juutalaisia vastaan suunnatut syytökset surmattujen ei-juutalaisten lasten veren käytöstä erilaisissa rituaaleissa ja muut mitä halpamaisimmat syytökset ovat johtaneet väkivaltaan, pogromeihin, gettoihin ja tietenkin myös kuolemanleireihin sulkemisiin. Kahdeksankymmentä vuotta sitten, 1930-luvulla, antisemitismiä pidettiin kunniallisena asiana eikä sitä vastustettu juuri lainkaan.
    1960-luvulla, kuuden päivän sodan jälkeen, esiin pulpahti antisemitismin uusi muoto, joka salli antisemiittien ottaa käyttöön vanhat tapansa: he eivät voineet olla ”antisemiittejä”, mutta he pystyivät olemaan ”Israelin vastaisia”. He iloitsivat, kun ranskalainen kenraali de Gaulle puhui juutalaisista ”ylpeänä ja määräilevänä kansana”, ja pitivät näitä sanoja jonkinlaisena virallisena sanktiona, vihreänä valona.
    Tuosta hetkestä lähtien ”Israelin vastaisuudesta” tuli hyvin nopeasti valtasuuntaus.
    Eurooppalaiset poliitikot, diplomaatit ja lehtimiehet ovat tehneet parhaansa tarttuakseen kiinni kaikkeen sellaiseen, mikä suo heille mahdollisuuden haukkua ja arvostella Israelia. 1930-luvulla käytetyt antisemitistiset termit on otettu uudelleen käyttöön, mutta tällä kertaa niillä kuvataan Israelin valtiota. Kun ”palestiinalaiskysymys” nousi pintaan, siitä tuli välittömästi pyhä asia Euroopassa; ei ollut mitään väliä, millaisia arvoja tai hallitustapoja se kannatti. Kun näytti siltä, että juutalaisia oli mahdollista syyttää ”natsimaisesta käyttäytymisestä”, mahdollisuuden ei annettu valua hukkaan.
    Tänä päivänä Israelia kohtaan tunnettu viha on Euroopassa yksi kaikkein hallitsevimmista ja laajimmalle levinneistä tunteista. Antisemitististen termien käyttö Israelin arvostelemiseksi on tavallista, normaalia ja ”poliittisesti korrektia”. ”Palestiinalaiskysymyksen” puolesta taisteleminen ”rauhan” nimissä on ainoa taistelu, joka kykenee kokoamaan yhteen poliitikkoja niin oikealta kuin vasemmaltakin.
    Mitä tahansa Israelia vastaan suunnattua terroritekoa kuvataan lähes yksimielisesti ”vihankierteen” ja ”israelilaisen myöntymättömyyden” seuraukseksi. Sillä ei ole mitään merkitystä, että historiallisesti juuri palestiinalaiset ovat olleet myöntymättömiä. Eurooppalaiset diplomaatit kritisoivat välittömästi Israelin terroristihyökkäyksiin kohdistamia reaktioita ”ylimitoitetuiksi”. Palestiinalaisten tekemiä hyökkäyksiä ei kritisoida koskaan.
    Kun Israelin vastaiset ryhmät kampanjoivat Israelin boikotoimisen puolesta ja tunkeutuvat väkivaltaisesti israelilaisia tuotteita myyviin liikkeisiin, ainoat tällaista toimintaa vastaan suunnatut syytökset kuullaan juutalaisjärjestöjen taholta.
    Eurooppa on jälleen kerran valinnut pelkuruuden ja rikoskumppanuuden. Euroopan hallitukset ja Euroopan unioni ovat suurimmat palestiinalaiskysymyksen ja palestiinalaishallinnon tukijat. Ne ovat myös suurimpia pahimpien Israelin vastaisten liikkeiden tukijoita Euroopassa ja Israelissa. Itse asiassa ne rahoittivat palestiinalaisten Israel-boikottia (BDS, Boycott, Divestment and Sanctions) jo paljon ennen kuin tekivät päätöksen, joka tekee siitä nyt virallisen.
    Tänä päivänä Eurooppa on maanosa, jossa poliitikot ja teknokraatit tukevaa tilaa, jota Abba Eban nimitti ”Auschwitzin rajoiksi”. Ei ole epäilystäkään, etteivätkö ne toivoisi samanlaisia lopputuloksia, jotka saavutettiin Auschwitzissa, vain keinot ovat toiset.
    Juutalaisvastaisuudesta on tullut tabu, joka on eristetty rasisminvastaisuudesta.
    Sananvapauden nimissä Suomessa voidaan niin vapaasti kiihottaa yhtä kansanryhmää vastaan. Muuhun rasismia koskevaan uutisointiin nähden media on jättänyt tämän tapauksen hyvin vähälle huomiolle.

    Persianlahden arabivaltioita kuten Qataria, Bahrainia, Kuwaitia, Saudi-Arabiaa ja Yhdistyneitä Arabiemiirikuntia yhdistää paitsi satumainen rikkaus, myös nihkeä suhtautuminen pakolaisiin. Yksikään Persianlahden arabimaa ei ole allekirjoittanut YK:n vuoden 1951 pakolaissopimusta, joka velvoittaa suojelemaan maahan saapuvia turvapaikanhakijoita. Siksi he eivät vastaanota juuri ollenkaan pakolaisia, vaikka heillä olisi siihen hyvät edellytykset.
    YK:n rasismia, ihmisoikeuksia ja syrjintää käsittelevä konferenssi, neljäs laatuaan, järjestettiin Sveitsin Genevessä huhtikuussa 2009. Ensimmäinen tällainen kokous pidettiin Genevessä vuonna 1978. Viimeisin ja ehkä mieleenpainuvin konferenssi järjestettiin Durbanissa, Etelä-Afrikassa vuonna 2001.
    Geneven kokouksen on tarkoitus arvioida Durbanissa asetettuja tavoitteita.
    Durbanin konferenssissa ei puututtu todellisiin ihmisoikeusrikkomuksiin. Sudanissa arabit pitävät mustia orjinaan, ja Iranissa bahai-uskoiset ovat jatkuvan syrjinnän kohteena. Sen sijaan, että näitä todellisia ongelmia olisi puitu, osallistujat keskittyivät sionismin ja Israelin arvostelemiseen vertaamalla Israelia apartheid-ajan Etelä-Afrikkaan.
    Osana YK:n vuoden 2006 uudistuksia ihmisoikeuskomissiosta tuli ihmisoikeusneuvosto. Nimenmuutoksesta huolimatta sen toiminta-ajatus ei näytä muuttuneen. Kaksi kuukautta ennen konferenssin alkamista sen ennusmerkit muistuttavat erehdyttävästi vuoden 2001 Durbania. Järjestelykomitean varapuheenjohtajia olivat Iran, Venäjä, Pakistan, Kuuba ja Kamerun. Nämä maat eivät tunnetusti ole eturintamassa taistelussa ihmisoikeuksien puolesta. Osassa Kamerunia orjuus on hyväksyttävää, Pakistanin pohjoisilla alueilla pakkoavioliitot ovat laillisia ja kunniamurhia katsotaan sormien lävitse, kun taas Iranissa naisten ja uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksia poljetaan ja viljellään todellista rasismikuvaa teokraattisen johdon taholta juutalaisvaltiosta.
    YK:n asema yleismaailmallisten ihmisoikeuksien soihdunkantajana on vuosien saatossa kokenut useita kolhuja. Rasisminvastaiset päätöslauselmat ja ihmisoikeuksien nimissä pidetyt puheet ovat aivan liian usein keskittyneet Israelin haukkumiseen – todellisten ongelmien kustannuksella.
    Rasismin kaapua pyritään monenmoisilla konsteilla ja mielikuvakylvyillä asettamaan Israelille, mutta samalla ummistetaan silmät todelliselta rasismilta, jota löytyy jokaiselta mantereelta mitä suurimmassa merkityksessä niin tänä päivänä kuin menneen historian aikana, eniten Israelia vastustavien maiden sekä niiden päämääriä tukevien taholta.
    Nykyisin sama tahti jatkuu vedoten arabitahojen tarkoituksellisesti muodostamiin taktisten syiden mielikuviin, joilla ei ole muuta yhteyttä historian kanssa kuin yhtymäkohdat natsismiin ja siihen liittyvillä juutalaiskuvilla.

  7. Kommentoijilta on tainnut jäädä artikkelin pointti huomaamatta: se että 1930-luvun saksalainen tai 2000-luvun hollantilainen ja suomalainen sekä anti-semitismi että anti-islam muistuttavat toisiaan kuin kaksi marjaa.
    Ja että ihan siitä riippumatta, uskooko kahden valtion, yhden valtion vaiko nykyiseen apartheid-systeemiin Israelissa, on aika ironista, että nmykyinen Israelin äärioikeistolainen hallitus liittoutuu niiden samojen eurooppalaisvoimien kanssa, jotka 1930-luvulla olivta kärräämässä heidän kansaansa leireille.

  8. Nykyisin mielikuvien kannustamana ja historiasta tietämättömänä harrastetaan syyllistämistä, apartheidin määritteen vastaisesti, kohdistaen Israeliin.
    On helppoa muodinmukaisesti samaistua toisiin tietämättömiin. Sama koskee alueen historian tuntemusta ja siihen liittyviä kansainvälisiä päätöksiä. Pitäisi muistaa, että samaisen kansainvälisen foorumin päätös aluejaoista koskien arabeja, ei yksikään arabivaltio ole protestoinut heille itselleen tehtyä valtiojakoa, mutta ainut, johon kuorossa monet, joskus tietämättömyyttään, antisemitismiä kannattavat yhtyvät, on juutalaisvaltio.
    Eikä edes tiedetä miten ennen Israelia itsenäisyytensä saaneet arabivaltiot ovat säännön mukaisesti kieltäytyneet noudattamasta juuri niitä päätöksiä ja sopimuksia joista nyt pyritään Israel saattamaan vastuuseen tai syytetään niiden rikkomisista.
    Jospa joku edes sen verran keskittyisi ottamaan selvää edes 1900-luvun aluehistoriasta ja ajattelemaan syitä nykyiseen tilanteeseen niin ei luulisi enää esittävän moisia juttuja, joita nykyisin ”suurella rintaäänellä” metelöidään.
    Pakolaiskysymys on sellaisille täysin kadoksissa. Luullaan sen aiheutuneen juutalaisvaltion syntymisestä. Mutta kyse on juutalaisten suhteen samasta oikeudesta omaan valtioon kuin vastapuolella arabivaltioissa. Koko pakolaiskysymys olisi jo aikoja sitten hoidettu jos arabivaltiot olisivat olleet halukkaista siihen. Mutta heidän, pääkohdin islamiin perustuvaan käsitykseen aluehallinnasta, tarkoituskaan ei ollut ratkaista vähimmässä määrinkään aiheuttamaansa ongelmaa, vaan siitä tehtiin taktinen ase juutalaisvaltiota vastaan, eikä sitä olla heidän puoleltaan edes ajateltu ratkaistavan, vieläkään, vaikka heillä on ollut alusta lähtien maata yllin kyllin ja pääomaa sen poistamiseen.
    Tästä palestiinalaiset saisivat syyttää aivan oikeutetusti tämän tilanteen ylläpitäjiä eli muslimivaltioita ja siihen liittyviä laittomia terroristijärjestöjä.
    Luulisi nykyaikana jo tällaisenkin yksinkertaisen asian olevan selvää.
    Mutta edelleen viljellään perättömiin kuvitelmiin pohjautuvia väittämiä ja hyödylliset idiootit seuraavat perässä lammaslauman mukaisesti. Siksi meteli asian tiimoilta on tällaista eli paremminkin populismia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *