kaisadinmaa3

Kirkon pitkä varjo

Pelko, epävarmuus ja kapina, niistä on Kai Sadinmaa tehty.

Teksti Jari Tamminen Kuvat Velda Parkkinen

Pappi ripustaa teesinsä Helsingin Tuomiokirkon oveen – jeesusteipillä tietysti. Sama pappi kannattelee nationalistien itsenäisyyspäivän soihtukulkueen vieressä mielenosoituskylttiä, jossa lukee ”Rakasta maahanmuuttajaa”. Poliisi poistaa hänet paikalta turvallisuuteen vedoten.

Kai Sadinmaan elämä ja julkinen esiintyminen poikkeavat totutuista kirkollisista kaavoista.

Torniosta lähtöisin oleva ja Helsingin Kallioon asettunut Sadinmaa on tullut tunnetuksi kritiikistä, jota hän on suunnannut kirkkoa ja yhteiskuntaa kohtaan terrierin innolla. Sadinmaa on profiloitunut toiminnassaan enemmänkin aktivistiksi kuin perinteiseksi papiksi – mahdollisesti tämän takia häneltä myös puuttuu oma seurakunta.

Julkisten esiintymisten lisäksi Sadinmaa on purkanut ajatuksiaan myös kahden kirjan verran. Kirjojen nimeämisessä meno on ollut yhtä provosoivaa kuin muussakin viestimisessä: kolmen vuoden takainen 10 käskyä kirkolle ja hiljattain ilmestynyt Ilmestyskirja lainaavat nimensä ja teemojaan Isosta kirjasta.

Kapitalistista yhteiskuntaa ja kirkon roolia siinä hahmottava Ilmestyskirja alkaa nimelleen sopivasti nykyaikaisella maailmanlopun kuvauksella. Kuvaus on hyvin maallinen, ja ensimmäinen puolisko kirjasta menisikin ihan hyvin yhteiskuntakriittisestä pamfletista. Sadinmaan visiossa me ihmiset itse olemme neljä Ilmestyskirjan ratsastajaa.

”Dystopiakuvauksen kirjoittamisessa meni pitkään, se on aika raskasta tavaraa itsellenikin. Se toivottomuuden kirjoittaminen nosti pintaan myös sen, mikä on minulle kristinuskossa tärkeintä – itseni haastamisen ohella haastan myös kirkon. Kaikki systeemit, joita rakennamme, kääntyvät lopulta meitä vastaan, ja kyse on ikuisesta prosessista. Ihan fatalistiksi ei pidä kuitenkaan heittäytyä”, Sadinmaa kertoo Kallion kirkon kupeessa olevassa kahvilassa. Olemme Sadinmaan kotikentällä, lähellä vastustajan maalia.

”Taistellaan tosissamme, mutta joku keveyskin tässä pitää olla mukana. Että otetaanpas välillä lasi viiniä ja rennosti – muuten sitä nääntyy itsekin.”

Papin puheissa ja teksteissä viitataan rahaan, joka tuntuu nousseen jumalan asemaan. Onko raha tosiaan uusi­ jumala?

”Jumalana se ei ole uusi, mutta sen asema on vahvistunut globalisaation myötä. Raha on päässyt irti suitsistaan, ja siitä on tullut totaalinen jumala. Nyt sillä on kaikki tarvittavat välineet hallitsemiseen. Elämme rahan totalita­rismissa.”

Tuon uuden ukko ylijumalan kasvot ovat värikkäät, ja ne vilkkuvat neonväreissä. Sadinmaa nimeää kaikkialle levinneet logot, tuotemerkit ja brändit riivaajahengiksi.

”Ne ovat erittäin tuhoavan järjestelmän manifestaatioita.”

Sadinmaan analyysissä taloustiede, yhteiskunnallisten ajattelijoiden huomiot ja uskonnollinen liturgia nivoutuvat yhteen.

”Yritän seurata yhteiskunnallista keskustelua mahdollisimman laaja-alaisesti. Evankeliumi tarvitsee rinnalleen paljon muutakin – jos toisessa kädessä on Raamattu, niin toisessa pitää olla Pääoma. ­Koen, että monien filosofien ja tutkijoiden suusta välittyy se Jeesuksen perimmäinen sanoma. Se, mitä Nasaretilainen on puhunut, on peilauspinta, jota vasten näitä muita ajattelijoita tarkastelen.”

Kuvailemalla tuhovoimassaan verrattoman talousjärjestelmän ja esittäessään, kuinka kirkko on integroinut itsensä tuon järjestelmän osaksi, Sadinmaa haastaa kirkon sen perustuksia myöten.

”On tapahtunut järjetön petos: köyhien kirkosta on tullut rikkaiden kirkko. Kirkon ­aarianhan pitäisi olla ilosanoma köyhille.”

Monet puolustelevat kirkon tasapainoilua maailmojen välissä sillä, että mikäli kirkko tekisi ainoastaan diakoniatyötä syrjäytyneiden ja osattomien kanssa, niin mistä kirkko saisi tarvittavat rahat – eli resurssit. Tätä selitystä Sadinmaa ei hyväksy, hän on sillä tavoin mustavalkoinen.

”Niinhän sitä perustellaan. Se on kuitenkin argumenttina ihan sama kuin se, että pitää olla niissä pöydissä, joissa päätökset tehdään. Tietenkin sillä saadaan valtaa, mutta samalla myydään joitain todella keskeisiä periaatteita. Tukemalla epäreilua järjestelmää kirkko vetää ensin köyhiä turpaan ja sitten antaa heille vähän laastaria. Kirkolta puuttuu profeetallinen diakoniatyö, joka tarttuisi rakenteellisiin ongelmiin.”

Vaatimus ikuisesta protestista on esitetty.

”Protestanttisuuden ytimessä on protesti, vastapainona katolilaisuudelle. Katolilaiset kokevat omistavansa totuuden, mutta protestanttiset eivät oikeastaan ikinä voi omistaa totuutta, vaan heidän pitää aina murtaa se totuus. Meidän kirkko on toiminnassaan melko katolilainen.”

Sadinmaan omat protestit ovat johtaneet myös vaikeuksiin. Poliisi poisti hänet itsenäisyyspäivänä 2015 nationalistien ja rasistien soihtukulkueen varrelta.

”Ymmärrän poliisin toimet sikäli, että helpompaahan heille oli poistaa minut kuin suojella minua. Siinä ympärilläni pyöri aika uhkaavan näköisiä tyyppejä, ja minun poistaminen oli helpoin ratkaisu, vaikka se loukkasikin oikeuttani olla paikalla. Tein poliisista valituksen, mutta oikeusasiamies totesi, että se ei johda mihinkään.”

Tuulimyllyjä vastaan kamppailu on kaikessa raskaudessaan kuitenkin osa Sadinmaan olemusta.

”Välillä pohdin, että miksi ihmeessä minun pitää olla jossain kirkossa duunissa, vaikka se on ollut yhtä Via Dolorosaa alusta alkaen. Ehkä minä tarvitsen sen. Psyykeni vaatii valtavan vastustajan, jota en voi koskaan voittaa. Olenko siis itse oma tuulimyllyni?”

Kysymys jää leijumaan ilmaan vastaamattomana. Ehdottomuudessaankin Sadinmaa kuitenkin muistuttaa, että hän pyrkii kritisoimaan instituutioita, ei yksilöitä.

”Meidän pitää löytää protesti ja armo yhtä aikaa, ja sulattaa ne toisiinsa. Pitää olla armollinen myös itselle.”

Kautta aikain valtapelistä, politikoinnista ja kähminnästä syytetyn kirkon herkin kipupiste tuntuu 2010-luvun Suomessa sijoittuvan sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Kirkon omat linjauk­set ja valtion linja ovat erkaantuneet lain myötä, ja tämä erkaantuminen on aiheuttanut järistyksiä, jotka nähdään ja tunnetaan kirkon ulkopuolellakin.

Tapojensa mukaisesti Sadinmaa nosti kissan pöydälle ja vihki miesparin heti lakimuutoksen astuttua voimaan maaliskuussa. Tämän kirkko oli nimenomaisesti kieltänyt.

Sadinmaa ei ollut yllättynyt, kun hänen touhustaan tehtiin kantelu Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulille, vaikka hän ei olekaan ainoa rajoja koetellut pappi. Samansukupuolisia pareja on vihitty Suomessa hänen tietojensa mukaan kaikkiaan noin 15 ja pareja vihkineitä pappeja on ehkä toistakymmentä. Sadinmaa kertoo itse vihkineensä kolme samansukupuolista pariskuntaa ja siunanneensa toiset neljä.

”Tuomiokapitulilla taitaa olla melko voimakas tarve rangaista minua. Rangaitsematta jättäminen on julkinen viesti hyväksynnästä ja siitä, että kaikki voivat toimia samoin. Toisaalta, tuomiokapitulia johtava piispakin osallistui juuri ­Kallion kirkossa tapahtuneeseen miesparin avioliiton siunaamiseen, mikä on ihan yhtä radikaalia kuin minun toimintani. Kapituli ja piispat tietävät tämän ja muiden pappien tekemiset, mutta valitsevat olla puuttumatta niihin. Kyllähän kirkossa syntiäkin saa tehdä, se vaan pitää tehdä salassa.”

Sadinmaa uskoo, että kirkon herroja korpeaa erityisesti se, että hänen toimintansa myötä samansukupuolisten vihkimisestä on tullut julkinen asia. Julkisuus vaatii julkiset nuhtelut. Kirkossa monet luottavat poissa valokeilasta tapahtuvan hivuttamisen voimaan.

”Ymmärrän kyllä hivuttamisen, ehkä siten saadaan parissa vuodessa luotua uusi tapa toimia. Peräänkuulutan kuitenkin suoraselkäisyyttä ja kirkon toiminnan haastamista.”

”Tuomiokapituli tekee päätöksen minusta tehdystä kantelusta 13. syyskuuta. Olen hankkinut kolmen istuttavan jalkapuun ja menen Bulevardille Tuomiokapitulin eteen kokouksen ajaksi istumaan jalkapuussa seuranani yksi vihkimäni miespari. Pidämme istunnon aikana mielenosoituksen, performanssin. On loistavaa, että pariskunta lähtee tähän mukaan omilla naamoillaan. Tämä olisi jäänyt pahasti vajaaksi, jos olisin ollut siinä yksin – että taas se sama pappi räyhää itsekseen.”

Kokouksen ajan pappi ja ­vihitty pariskunta kärvistelevät kiirastulessa. Kokouksen jälkeen nähdään, tuleeko tuomio.

”Kapitulilla on oikeastaan neljä vaihtoehtoa. Se voi vapauttaa minut kaikesta. Ja jos se päättää rangaista, niin se voi antaa varoituksen, määräaikaisen virasta erottamisen tai virasta erottamisen. Oletan, että tulee varoitus”, Sadinmaa selittää. ”Se on rangaistus, jolle voimme hakea muutosta hallinto-oikeudesta. Ja me tulemme sitä hakemaan.”

Valta ei koskaan tule ilmaiseksi. Mikäli kirkko haluaa olla kimpassa valtion kanssa ja nauttia jatkossakin veronkanto-oikeudesta sekä muista aseman tuomista eduista, sen pitää hyväksyä myös lasku. Kirkolla on tietysti myös vapaus olla välittämättä valtion ohjailusta, mutta se tarkoittaisi erityissuhteen loppumista myös muilta osin.

”Tässä joudutaan punnitsemaan kirkon ja valtion suhde juuriaan myöten.”

Sukupuolineutraali avioliittolaki on lyönyt kiusallisesti kiilaa kirkon ja valtion väliin, mutta eivät ongelmat siihen lopu. Mikä kirkon ja valtion järkiliitossa pohjimmiltaan mättää?

”Tämä nykyinen valtionkirkkomainen tilanne ei ole eduksi valtiolle eikä kirkolle. Tietty etäisyys olisi hyväksi molemmille, ja liian läheinen suhde valtioon esimerkiksi tukahduttaa kirkon profeetallisuuden.”

Valtaa ja auktoriteetteja kyseenalaistanut ja pilkkanaan pitänyt Jeesus Nasaretilainen on tosiaan omituinen oppi-isä tosiasialliselle valtionkirkolle.

”Rooman keisari Konstantinus osti kirkon 300-luvulla antamalla sille etuoikeuksia. Nyt meidän kirkkomme suurin pelko on julkisoikeudellisen aseman menettäminen, joka on väistämätöntä. Nytkin tapellaan jostain avioliitosta, mutta miksi. Sehän on yhteiskunnallinen instituutio, joka on tullut kirkolle merkittäväksi vasta joskus 1400–1500-luvuilla – sitä ennen asia oli kirkolle yksi paskan hailee. Avioliiton teemassa roikutaan, koska pelätään, että sen myötä menetettäisiin valtaa.”

Sadinmaan mukaan Nasaretilaisen opit on kirkossa kaikin mahdollisin keinoin peitetty ja halvaannutettu. Jeesus on vangittu ja kuohittu kirkon seinälle, koska hän on niin haastava, vaarallinen ja pelottava kapinallinen.

”Mitä kirkossa on jäljellä siitä maailmaa muuttavasta voimasta, joka hänen opissaan on? Pelkät kuoret. Potentiaalia olisi, mutta pelko estää sen toteutumisen. Kirkko myötäilee ja kosiskelee vaikka pitäisi kapinoida ja protestoida.”

Pelko on teema, johon Sadinmaan ajatukset kiertävät toistuvasti. Hänen ajatuksissaan pelko pitää kansalaiset nöyrinä ja ruodussa.

”Pelko saa ihmiset huutamaan rajoja kiinni ja uuneja auki”, hän tiivistää.

”Pelko on pahin syöpä, joka meitä riivaa, ja sen voittaminen on avain vapauteen. Auttaa ehkä ajatella, että ei kuolema ole pahin asia – me kaikki kuitenkin lähdemme täältä vuorollamme. Pahempaa on se, jos menettää itsensä pelolle.”

Pelko on tietenkin osa ihmisen elämää ja tulee olemaan vastakin, mutta sille ei pitäisi antaa valtaa.

Sadinmaan Ilmestyskirjan raken­ne mukailee klassista saarnaa. Kirjan alussa maalataan pimeys ja helvetti mahdollisimman synkillä väreillä, minkä jälkeen tarjotaan se valon ­välähdys.

”Kyllä minulla on pieni usko, että joskus tulee aika, kun karhut ja lampaat voivat yhdessä käyskennellä laitumella ja lapsi leikkiä kyykäärmeen kololla. Haluan uskoa siihen mahdollisuuteen, mutta miten ja milloin ja missä ovat sitten niitä kysymyksiä – ehkä tästä maailmasta ei tule valmista ­koskaan.”

Kädessä oleva risti on peräisin Keski-Amerikasta, El Salvadorista. Se viittaa arkkipiispa Oscar Romeroon, joka murhattiin vuonna 1980. Romero oli kovaääninen heikompien puolustaja aikana, jolloin kuolemanpartiot riehuivat suurvaltapolitiikan ja kylmän sodan ristiaallokossa kärvistelleessä maassa.
Kädessä oleva risti on peräisin Keski-Amerikasta, El Salvadorista. Se viittaa arkkipiispa Oscar Romeroon, joka murhattiin vuonna 1980. Romero oli kovaääninen heikompien puolustaja aikana, jolloin kuolemanpartiot riehuivat suurvaltapolitiikan ja kylmän sodan ristiaallokossa kärvistelleessä maassa.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *