koulu copy

Juhlittu koulu on julmuuden resepti

Jos koululaisten ja opiskelijoiden omat halut, tunteet ja tarpeet otettaisiin vakavasti, koko järjestelmä luhistuisi.

Teksti Lauri Punamäki & Pontus Purokuru Kuva Annika Pitkänen

Koko 2000-luvun ajan mediassa ja kasvatuspiireissä on juhlittu koululaitoksen menestymistä kansainvälisessä kilpailussa. Esimerkiksi Pasi Sahlberg vyöryttää kirjassaan Suomalaisen koulun menestystarina (2015) valtavan määrän tilastoaineistoa PISA-tuloksista ja oppilaiden korkeasta osaamistasosta.

Tilastovetoinen juhliminen on tuntunut erikoiselta. Sillä ei ole ollut mitään tekemistä koulukokemusten kanssa; kyselyiden mukaan kouluviihtyvyys on Suomessa matalalla tasolla muuhun Eurooppaan verrattuna.

Myös Sahlberg mainitsee kirjassaan ohimennen, että TIMSS- ja PISA-tutkimusten mukaan ”suomalaisten oppilaiden motivaatio ja sitoutuminen koulunkäyntiin ovat huolestuttavan alhaisia”.

Suomen Akatemian rahoittama Mind the Gap -tutkimushanke on selvittänyt viime vuosina, että lähes puolet Helsingin 12-vuotiaista on kyllästynyt tai väsynyt kouluun. Tutkimusta johtanut professori Katariina Salmela-Aro on kulkenut haastatteluissa kertomassa, että koululaiset ”kokevat merkityskatoa”.

Julkisessa keskustelussa huono kouluviihtyvyys on leimattu kulttuuriseksi piirteeksi, ikään kuin oppilaat pitäisivät koulua vastenmielisenä vain, koska niin on Suomessa tapana. Pää­asiana on pidetty, että oppilaista löytyy kilpailukykyä, jolla voitetaan muut maat.

Kouluampumiset ja pahoinpitelyt ovat jäävuoren äärimmäinen huippu, kun puhutaan pahoinvoinnista, jota kouluun liittyy. Suurin osa kouluun liittyvän väkivallan seurauksista ilmenee näkymättömillä tavoilla, kuten masennuksena, syömishäiriöinä, yksinäisyytenä ja vetäytymisenä.

Olemme itse nähneet ja kokeneet koulussa väkivaltaa aikuisten seisoes­sa vieressä, ulos sulkemista, kiusaamista, nolaamista, lasten ja nuorten kilpailuttamista toisiaan vastaan, ulkonäöstä ja elintavoista moralisoimista, käskyttämistä kurin vuoksi, pahoinvoinnin ohittamista ja vähitellen murenevia elämiä. Keskustelu kouluviihtyvyydestä ei tavoita tätä todellisuutta.

Vangit ovat esimerkki ihmisryhmästä, jonka alamäki alkaa koulussa. Tanja Äärelä haastatteli 2012 valmistuneessa väitöskirjassaan nuoria vankeja, jotka kertoivat, että erityisesti yläkoulussa koulupäivät muuttuivat rangaistuskeskeisiksi. He kokivat, että opettajat luokittelivat oppilaita hyviin ja huonoihin, minkä jälkeen oppilaita kohdeltiin tämän hierarkian mukaan.

Koululaitos pystyy käsittelemään ongelmia edelleen lähinnä yksilöpsykologisoinnin kautta. Puhutaan herkästä oppilaasta, epäsopivasta opettajasta ja yksittäistapauksista. Esimerkiksi koulukiusaamista ei juuri käsitellä koulujärjestelmän sisäsyntyisenä ilmiönä.
On julmuuden resepti laittaa päivästä toiseen suuri joukko samanikäisiä lapsia tai nuoria hierarkkiseen laitokseen muutaman aikuisen kontrolloitavaksi. Koulussa traumatisoituvatkin oppilaiden lisäksi opettajat, joiden työ on jatkuvaa taiteilua hermoromahduksen partaalla.

Koululaisten kielteisiä kokemuksia ei välttämättä kielletä, mutta ne latistetaan yksilötarinoiksi.

Viime vuonna otettiin käyttöön uusi opetussuunnitelma, jonka tarkoitus on ”vahvistaa oppilaan aktiivisuutta, lisätä opiskelun merkityksellisyyttä ja mahdollistaa onnistumisen kokemukset”. Vaikka vastaavia arvoja on korostettu suunnitelmissa jo vuosikymmenten ajan, voi kysyä, kuinka paljon koulun perustavat, arkiset käytännöt ovat muuttuneet.

Riikka Hohti kuvaa luokkahuonetta käsittelevässä etnografiassaan Valta ja tieto koulun todellisuuksissa, kuinka koulun arkitilanteissa oppilailta vaaditut tehtävät ovat sellaisia, ettei niitä voi lukea opetussuunnitelmasta. Koulussa selviäminen edellyttää ennen kaikkea tottelevaisuutta, tunteiden hallintaa ja mukautumista. On oltava aktiivinen oikealla tavalla oikeaan aikaan ja muuten kärsivällisen passiivinen.

Kauniista arvopuheista huolimatta koulun peruskäytäntö on oppilaiden kontrolloiminen. Kontrolloimisen tavat luonnollisesti muuttuvat aikojen myötä. Karttakepillä kuria pitävästä kersanttiopettajasta on siirrytty yrittäjyyskasvatusta toteuttavaan konsulttiopettajaan. Tavoite on edelleen oppilaiden muokkaaminen taloudellisesti tuottaviksi ja hallinnan sisäistäviksi kansalaisiksi.

Koulun prioriteetteina eivät ole oppilaiden kokemukset, lasten hyvinvointi tai väkivallan estäminen, vaan oikeanlaisen käytöksen ja kovien ”oppimistulosten” tuotanto.

Seuraukset ovat nähtävillä. ICCS- ja Mind the Gap -tutkimusten perusteella näyttää siltä, että suomalainen koulujärjestelmä kasvattaa olosuhteisiin kyynisesti alistuvia nuoria.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Mitä sä täällä teet

2 vastausta artikkeliin ”Juhlittu koulu on julmuuden resepti”

  1. Työskentelen yläkoulussa opettajana ja luin tämän jutun sellaisen päivän jälkeen, jolloin kurinpito sai jälleen mieleni pintaan sen ristiriidan, joka on kontrollin ylläpitämisen ja todellisen, merkityksellisen oppimisen välillä. Olen vakuuttunut siitä, että motivaatio-ongelmiin koulussa on syvennyttävä, jotta homma pysyy jokseenkin järkevänä. Se, että kouluviihtyvyys ja sitä kautta motivaatio koulunkäyntiin on vähentynyt, johtunee varmasti osaltaan kouluinstituutiosta ja sen vuorovaikutuksesta ja sopeutumisesta muun yhteiskunnan sekä kulttuurin muutoksiin. Koulussa on edelleen paljon piirteitä, jotka ovat saaneet innoituksensa Preussin armeijan järjestelmästä ja teollisen yhteiskunnan massatuotannon fordistisista tehostamispyrkimyksistä.

    PISA-huuma tuntuisi olevan jo vähän menneen talven lumia. Kriittiset äänensävyt ovat selvästi lisääntyneet. Tämä on hyvä, sillä koulun, opettajien ja opettajankoulutuksen hehkutus meni jo vähän yli jossain vaiheessa. Kyllä kehittämistarpeita on ja koulu on ollut konservatiivinen uudistetuista opetussuunnitelmista huolimatta. Kaikkein kyseenalaisinta on ollut opettajankoulutuksen hehkuttaminen aineenopeopetuksen näkökulmasta. Koulutushan koostuu puolen vuoden teoreettisista kasvatustieteen opinnoista ja puolen vuoden jokseenkin käytännöllisistä opinnoista. Kevyet ovat eväät siis.

    Kirjoittajat maalaavat varsin synkän kuvan koulusta. Koulun syytä ovat niin masennus kuin yksinäisyys, koulutodellisuus koostuu jatkuvasta kilpailusta, väkivallasta, syrjinnästä, ulossulkemisesta ym. On aivan totta, että koulussa muodostuu erilaisia kilpailuasetelmia ja lasten sekä aikuisten parissa on kiusaamista. On kuitenkin suoraan sanottuna valheellista jättää koulutodellisuuden kuvaus tähän. Koulutodellisuus on myös toveruutta, heikomman auttamista, kavereita, oppimisen intoa ja mahdollisuuksia toteuttaa itseä. Valitettavasti toisten kohdalla painottuvat negatiiviset tekijät. Tämäkin tiedostetaan koulun aikuisten keskuudessa ja ongelmien ratkomiseksi tehdään päivittäin töitä.

    Kirjoittajat väittävät myös, että vankien alamäki on alkanut koulussa. Tämä on absurdi väite. Useat ihmisen kehitystä tutkineet pitkittäistutkimukset ovat yhtä mieltä siitä, että ratkaisevinta tämän kaltaiselle kehitykselle ovat ihmisen varhaisimmat vuodet, ei niinkään kouluikä, sekä geenit.

    Oppilaiden oppimismotivaatiota tutkittaessa on todettu, että osalla oppilaista koulumotivaatio romahtaa noin parin kouluvuoden jälkeen. Yksi selittävä tekijä löytyy kilpailusta. Toiset huomaavat menestyvänsä koulussa ja toiset jäävänsä jälkeen tai olevansa epäsuosittuja. Koulu ja mm. sen arviointiasteikot edesauttavat omalta osaltaan lasten vertailua toisiaan kohtaan. Toisaalta koulu ei ole ihmisten välisen kilpailun juurisyy. Myös kiusaamista esiintyy koulun ulkopuolella. Kouluissa uudistetaan arviointia vähemmän vertailevaksi ja opetussisällöissä painottuu yhteisvastuu sekä solidaarisuuden merkitys, jotka eivät välttämättä muualla yhteiskunnassa tule yhtä lailla esille.

    Kirjoittajat toteavat, että opettajista on tullut yhä enemmän kilpailua kiihottavia konsulttiopettajia, jotka ovat huolestuneita talouskasvusta. Itse en ole tällaisiin opettajiin juuri törmännyt. Sen sijaan olen tavannut paljon opettajia, jotka ovat aidosti huolissaan vaikeaa vaihetta elävistä lapsista ja nuorista.

    Koulussa pärjäävät parhaiten tietynlaisella persoonallisuudella varustetut lapset. Esimerkiksi ekstroversio korreloi jonkin verran korkeiden arvosanojen kanssa. On totta, että koulussa pärjäävät mukautuvaiset ja tunteitaan hallitsevat ihmiset. Tämä ei kuitenkaan päde vain koulumaailmassa, vaan sama pitää paikkansa yleisesti elämässä, ainakin vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen puitteissa.

    Koulua voi ja tulee kehittää instituutiona sellaiseksi, että sen rakenteet tukevat nykyistä paremmin motivoitumista ja yksilön vapauksia. Koulun ristiriitainen tehtävä on pakottaa lapset ja nuoret vapautumaan. Kirjoittajat viittaavat erilaisiin lähteisiin, mutta käyttävät niitä melko heikosti väitteitään tukevasti. Minusta tämä kolumni lankeaa vasemmisto/anarkopopulismin puolelle. Kolumni sai minussa aikaan jopa vihastumisen tunteita, kun kirjoittajat toteavat, että koulun prioriteettina ei ole lasten hyvinvointi ja väkivallan estäminen. Joko kyse on tarpeettomasta provosoinnista tai kirjoittajat ovat aidosti kujalla siitä, mitä koulussa todellisuudessa tehdään. Koulu on keskeinen paikka, jossa mm. opetellaan konfliktien hallintaa, koitetaan oppia katastrofaalisesta historiasta, opitaan kohtaamaan erilaisuutta ja pitämään itsestä huolta.

    1. Olen kiertänyt Suomea ”hyvän koulun perässä” lapsen takia (hyvä koulu = keskittyy opettamiseen toisarvoisten asioiden sijasta). Ikävä kyllä suurin osa kouluista on armottoman vanhoillisia ja sairaita. Yhdessä koulussa rehtori lopulta laittoi kaikkien luokkien oppilaille kyselyn opetuksesta, tuntiviihtyvyydestä yms. Saman kunnan ala-asteen opettajat tiesivät yhden oppilaan kiusaamisesta puuttumatta asiaan; saatoin poikani kanssa tai vuorotellen oppilaan kouluun ja kotiin 3 kk. Kun opettaja kuuli tästä, hän kertoi sen lapsen isälle, sitä en tiedä muuttuiko koulussa mikään tämänkään jälkeen. Vielä tänäkin päivänä, nyt kun poikani on aikuinen, hän muistuttaa minua mitä hän oppi valittamisen seurauksista koulussa, vielä pahempaa kyykytystä (pääkaupunkiseudulla oppilaat puolustivat toisiaan opettajan mielivaltaa vastaan). Toki on matkan varrella ollut, kuten työelämässäkin, yllättäin muutama hyvä (150%) opettaja, mutta liian harvassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *