Päätoimittajat väittävät journalismin olevan demokratian asialla, vaikka toimittajien työolot ovat kaikkea muuta kuin demokraattiset.
Teksti Pontus Purokuru Kuva Ninni Kairisalo
Suurten suomalaisten mediatahojen päätoimittajat allekirjoittivat 1. maaliskuuta julkaistun yhteiskannanoton, jonka mukaan ”eettisesti kestäviin periaatteisiin sitoutuneen ammattimedian” tehtävä on kirkas. Kannanoton mukaan toimitukset ovat ”demokratian ja sananvapauden tukipilareita”.
Tukipilarit eivät itse ole kovin demokraattisia tai vapaita. Tämä selviää Journalistiliiton kautta syksyllä 2015 levitetystä toimittajakyselystä ja siihen liittyvistä haastatteluista.
”Aamulehdessä oli eniten sitä, että jos kirjoitin jutun, niin päälliköt jopa kirjoittivat sen uusiksi. Järjestelmä tuntui osin oikeistolaiselta totalitarismilta”, kertoo eräs pitkän linjan toimittaja.
”Toimitukset eivät ole homogeenisiä. Toimittajissa on kaikki yhteiskunnan piirteet muuten, mutta päällikkötoimittajissa näyttävät korostuvan oikeistolaiset ja keskustalaiset.”
Toimittajan väite pitää paikkaansa. Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari julkaisi vuonna 2014 suomalaisen eliitin rakenteesta tutkimuksen Vallan sisäpiirissä. Sen mukaan Suomen joukkotiedotuseliitistä puolet kannattaa kokoomusta.
Toinen kyselyymme vastannut toimittaja kuvailee, kuinka lehden päätoimittaja ja toimituspäällikkö voivat sanella toimittajien palkat mielensä mukaan, jos työntekijä ei ole tarkkana. Jos palkka-asian vie pääluottamusmiehen tietoon, voi päätyä toimituksen silmätikuksi.
”Tämä on tehnyt useista toimittajista kilttejä lampaita ja sopuleita, jotka tekevät työnsä hiljaa ja nurisevat hiljaisuudessa, kuinka heitä kohdellaan.”
Kolmas sanoo, että hänen toimituksessaan ideointi jää määräaikaisten ja kesätoimittajien harteille, koska vakituiset työntekijät ”on saneltu hiljaisiksi myötäilijöiksi”. Toimituksessa tehdään vain juttuja, jotka päälliköt esittävät ja hyväksyvät.
Joskus toimittajakin saa ideansa läpi, jos hän keksii neutraalin ja kaikkia koskevan juttuaiheen.
”Mutta se ei saa johtaa negatiiviseen valoon vaikkapa paikkakunnan suurinta työnantajaa”, vastaaja täsmentää.
Toimittajakyselyssä kokemuksia kerättiin kahdeltakymmeneltä toimittajalta. Vastaajat olivat toimineet erilaisissa tehtävissä Helsingin Sanomista ylioppilaslehtiin, kaupunkilehdistä pieniin paikallislehtiin ja maakuntalehdistä iltapäivälehtiin. Mukana oli myös freelancereita.
”Toimitukset ovat täysin hierarkkisesti järjestettyjä organisaatioita, joissa poikkeuksetta esimiehet ohjaavat voimakkaasti työn journalistisia valintoja ja painotuksia”, sanoo eräs vastaaja ja tiivistää samalla kyselyn yleisen linjan.
Päätoimittajien lisäksi uutispäälliköt, toimitussihteerit ja tuottajat toimivat portinvartijoina, joille rivitoimittajien ja freelancereiden on myytävä juttuideansa. Ideoiden läpimenoon vaikuttavat pomojen asenteet, maailmankuvat ja henkilökemiat.
”Jos kemiasi synkkaavat toimituspäällikön tai päätoimittajan kanssa, jutut menevät läpi, niistä innostutaan ja niitä kehitellään peräti yhdessä. Jos kemiat ovat huonot, kaikki on nihkeää, jutut tyssäävät joustavaan seinään.”
Eräs toimittaja kertoi, että päätoimittaja kielsi suullisesti koko toimitusta käsittelemästä erästä kaupunkipoliittista asiaa myönteisestä näkökulmasta. ”Perustelut olivat, että aiheen käsittelystä tuli runsaasti palautetta.”
Toisen vastaajan mukaan on käynyt niinkin, että jos juttu on käsitellyt lehden oman konsernin tulevaisuutta, että päätoimittaja on seisonut selän takana ja katsonut, että toimittaja kirjoittaa jutun oikein.
Valtaosa toimittajista kokee kuitenkin, ettei heitä varsinaisesti sensuroida tai kuriteta ”vääristä” valinnoista. Pikemminkin toimittajat sensuroivat itse itseään, sillä he ovat yleensä sisäistäneet hallitsevat arvot, asenteet ja käsitteet.
”Jonkinlaisen sisäisen herruuden kautta ne toimivat, ja mikseivät toimisi, kun media-alan tilanne on mikä on. Jos et suoraan ole yt-uhan alla, kaikki vaihtoehtoiset työpaikat ovat, ja pian voi olla sekin, jossa olet tällä hetkellä. Tämä tuottaa kusisukkaista, munatonta journalismia.”
Erään taloustoimittajan mukaan pääsyy huonoon journalismiin Suomessa on ajanpuute ja sen taustalla oleva tuotantopaine. Juttuja ”pitää vaan yskiä ulos nopeasti”, ja niiden pitää tuottaa nopeasti klikkauksia.
”Se vaikuttaa tosi paljon myös sisältöjen valintaan ja vahvistaa olemassaolevaa hegemoniaa, koska sen ulkopuolelta on aina vaikea kirjoittaa. Se vaatii aina enemmän aikaa ja perustelemista”, toimittaja sanoo.
Yleensä toimittajien kiireestä huolehditaan sen vuoksi, että nopeus tekee alttiiksi virheille. Ehkä suurempi ongelma on, että kiire tekee sovinnaiseksi.
Työtä media-alalla määrittävät omistautuminen, yrittäjyys, pätkätyöt, suhteellisen matala palkka, pitkät työajat, jatkuva itsensä päivittäminen, epätasa-arvo ja epävarmuus. Toimittajaksi tuleminen edellyttää pitkäjänteistä, epävarmaa ja matalapalkkaista tai ilmaista työtä nuorena.
Pitkän prosessin läpäissyt henkilö voi nousta esimiesasemaan todisteltuaan toimittajan hyveitä jokaisessa työuran vaiheessa. Lopulta ympyrä sulkeutuu: uusien toimittajien juttuideat menevät läpi, jos ne vastaavat esimiehen sisäistämiä asenteita ja vielä henkilökemiat osuvat.
Jos journalismi on demokratian ajuri, miksi sitä tehdään olosuhteissa, jotka muistuttavat lähinnä harvainvaltaa?
Purokuru on kirjoittanut tietokirjan Luokkavallan vahtikoirat yhdessä Emilia Kukkalan kanssa. Teksti perustuu tietoihin, jotka Purokuru ja Kukkala ovat keränneet kirjaa varten. Kirjan kustantaja Into Kustannus Oy on Voimaa kustantavan Voima Kustannus Oy:n sisaryritys. Julkkaribileet Mascotissa 8.4. klo 18 alkaen.
