Teksti Jari Tamminen
Egs tekee graffiteja eteläafrikkalaisiin slummeihin, Ulan Batorin viemäreihin ja albanialaisperheiden kotioviin. Vastalahjaksi tuodaan kirsikoita.
Pian kolmenkymmenen vuoden ajan uraa tehnyt Egs on mahdollisesti kansainvälisesti tunnetuin suomalainen graffititaitelija. Hänen perinteitä kunnioittavaa graffitiaan näkee niin Mongolian pääkaupungin Ulan Batorin kuin Albanian Tiranan kaduilla. Lisäksi Egsin abstrakteja karttatypografioita esitellään gallerioissa Suomessa ja maailmalla.
Miehen teoksia yhdistää se, että ne sisältävät aina vain ja ainoastaan kirjaimet e, g ja s – sekä tietty innostus matkustamiseen.
”Olen ikäni katsonut karttoja. Aikana ennen internetiä kävin esimerkiksi Akateemisessa katsomassa matkakirjoista minkälaisia metrokarttoja oli Soulista, Kairosta tai Tokiosta. Tein mielikuvitusmatkoja”, taiteilija kertoo.
Egsistä kehittyi reissaaja, joka on kiertänyt maailmaa ristiin rastiin. Tänä vuonna Egs on käynyt muun muassa Albaniassa, Kosovossa ja Virossa. Lokakuussa hän käy maalaamassa Art Stena -taidefestivaalilla Pietarissa.
”Olen kiinnostunut kulttuurista ja historiasta. Löytöretkeily, eli mahdollisuus matkustaa, tavata uusia alan harrastajia ja nähdä paikoista uusia puolia pitää mielenkiintoa graffitien tekemiseen yllä.”
Eri kohteissa suhtautuminen graffitiin muuttaa taiteen tarkoitusta.
”Esimerkiksi Albanian Tiranassa ei oikeastaan ole graffitia juuri ollenkaan, eikä siten sen vastaisuuttakaan. Siellä minulla ei ole mitään syytä tehdä teosta kapinallisena eleenä. Haluan että taide reagoi ympäristöön ja ehkä ilahduttaa joitakin”, Egs kertoo.
”Graffiti on aika lailla ympäristötaidetta. Olen itse yrittänyt löytää erityisesti paikkoja, jotka ovat ikään kuin unohdettuja ja joilla on historia. Olen kiertänyt paljon esimerkiksi entistä itäblokkia. Samalla dokumentoin ja taltioin gentrifikaation kohteena olevia paikkoja.”
Myös muut dokumentoivat Egsin maalauksia.
”Tein Ulan Batoriin esikaupungin viemäriin jemmaan graffitin, ja kuva siitäkin löysi tiensä internetiin.”
Egs työskentelee yhdessä yhteisöjen kanssa. Hänellä on ollut tapana matkoillaan pyytää ihmisiltä lupaa maalata heidän talojensa seiniin, muureihin tai vaikka oviin. Usein lupa on hellinnyt helpolla ja monesti myös naapurit ovat innostuneet.
”Tiranassa maalasin tänä kesänä pari viikkoa ja ainoastaan kerran minulle sanottiin ei – ne ihmiset olivat juuri muuttamassa pois siitä talosta. Kaikki muut tykkäsivät ajatuksesta ja tarjosivat kahvia tai olutta tai kirsikoita siinä maalaamisen ohessa”, Egs kuvailee.
”Oli tärkeää olla hyvissä väleissä sen yhteisön kanssa. Mikäli olisin mennyt sinne yön tunteina, niin he olisivat voineet kokea sen tungettelevana, jopa pelottavana. Oli hauskempaa selittää paikallisille, mistä tässä on kysymys. Lapsista oli hauskaa katsoa, kun setä maalaa.”
Toiset kohtaamiset ovat odottamattomia ja järkyttäviä. Egs kävi taannoin maalaamassa eteläafrikkalaisessa townshipissa eli slummissa. Pieni poika istuskeli vieressä katsomassa työskentelyä. Maalauksen valmistuttua Egs antoi pojalle muutaman maalilekan.
”Jos hän vaikka olisi innostunut koristelemaan asuinympäristöään”, Egs perustelee.
Autossa matkalla pois paikalta tuli kuitenkin nuhteita ja valistusta paikallisilta maalaajilta: tölkit menivät imppaukseen.
Matkoilla on tullut vastaan kurjuutta ja tuloerojen aiheuttamia kuiluja.
”Etelä-Afrikassa tuli ajoittain vaivaantunut olo. Vaikka olin siellä mielestäni hyvällä asialla, niin kuitenkin minä olin se, jolla on varaa tulla sinne, tehdä taidettani ja poistua hyvillä mielin. Ne ihmiset jää sinne. Mun maalaukseni, jotka sinne jäävät, eivät joudu taistelemaan jokapäiväisestä selviämisestään.”
Egsin työskentelytapaa voisi määritellä yhteisölliseksi taiteeksi, tai performanssiksi.
”Välillä olen sitä mieltä, että graffiti on taidetta ja välillä että ei ole. Eihän kaikki öljyvärimaalauskaan ole taidetta. Graffitikin voi olla välillä enemmän itseilmaisua kuin taidetta. Taiteena se on lähempänä ympäristötaidetta ja performanssia, ja taideteos on aina muutakin kuin se lopputulos.”
Monien mielestä galleriaan siirretty graffiti menettää luonteensa graffitina. Jos graffiti on useiden tekijöiden summa, jonka muodostavat sekä maalaamisprosessi, ympäristö että itse maalaus, niin pelkkä maalaus gallerian seinällä ei oikein täytä määritelmää.
Tämä ei kuitenkaan ole ongelma Egsille. Hänen niin Suomessa kuin ulkomaillakin nähdyt galleriateoksensa ovat muuta kuin katutaide: äärimmäisen abstrakteja tutkielmia kartoista, jotka aina pitävät muassaan ne kirjaimet e, g, ja s.
Hanke alkoi sattumalta tehdystä huomiosta työhuoneella.
”Maalasin jotain mustetyötäni ja huomasin, että sehän näyttää kartalta. Silloin syntyi ajatus kokeilla maalata maailmankartta, jossa säilyisi typografia. Se on ajatus, mitä olen viimeiset pari vuotta tutkinut. Olen sittemmin perehtynyt karttoihin paljonkin”, Egs selittää.
”Siihen liittyy sekin, että aika lailla kaikki konfliktit maailmassa johtuvat kartoista ja siitä, kuka kartan on piirtänyt. Voimakkaampaa viivan vetoa ei olekaan kuin se, että piirtää maan rajat.”
Galleriateoksia ei erota kaduille maalatuista pelkästään karttateema. Myös muotokieli on tyystin erilainen.
”Yritän aina sovittaa teoksen paikkaan. Jos alustana on ruosteinen metalliseinä, niin siihen sopii kromi tai kupari. Jos alustana on harmaantunut betoni, niin siihen sopii vaikka yksi kirkas väri, vähän sen mukaan, mitä haluaa tehdä. Eivät ne kaduille maalatut teokset istu galleriaympäristöön. Mietin sitten, että miten toisin ne kirjaimet, abstraktin typografian ja ekspressiivisen ilmaisun galleriaan niin että se näyttää hyvältä siellä.”
Tärkeintä oli, että teokset sopivat ympäristöönsä eivätkä näytä siltä, että ne olisi repäisty pois paikoiltaan.
”Ettei tule sellaista tuntua, että afrikkalainen kylä on raahattu sirkukseen Belgiaan. Galleria on erilainen ympäristö, mutta jatkan sitä kolmen kirjaimen tutkimista. Olen myös toistaiseksi rajannut väripaletin tyystin mustavalkoiseksi.”
Egs: 3 Letters. Spray Daily 2014. 160 s. (Arvostelu täällä)
