Brutaalisti EGS

Tuskin koskaan ovat graffitit olleet yhtä hovikelpoisia Suomessa kuin nyt.

Tuskin koskaan ovat graffitit olleet yhtä hovikelpoisia Suomessa kuin nyt. Edellinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki hehkutti niitä, ja luvallisia graffitiseiniä pystytetään eri puolille maata.

Aiheesta ilmestyi hiljattain myös tutkimus, Luvallinen graffiti Helsingissä. Graffitit ovat haastaneet yhteiskunnan keskusteluun tilasta ja sen hallinnasta.

Samalla ne ovat venyttäneet typografian rajoja. Yksi typografisiin kokeiluihin erikoistunut taiteilija on suomalainen EGS. Hän varioi teoksissaan kolmekirjaimista nimimerkkiään ja luo niistä abstrakteja muotoja. Kansainvälistä mainetta niittänyt taiteilija on saattanut nimensä betoniseinien ohella lukuisten gallerioiden seinille. Nyt myös kirjan kansien väliin.

3 Letters -kirjassa on vähän tekstiä, mutta paljon kuvia. Kirjan jälkeen ihminen nimimerkin takana ei välttämättä ole sen tutumpi, mutta teokset puhuvat puolestaan.

Kuten taiteilijan tuotanto, myös kirja on rosoinen. Päällystämättömälle paperille painetut mustavalkokuvat ovat lähes brutaaleja. Värien puute ohjaa huomion muotoihin ja juuri siihen, mitä EGS on hionut äärimmilleen – typografiaan.

Mika Helin: Luvallinen graffiti Helsingissä. Helsingin kaupungin tietokeskus 2014. 137 s.

EGS: 3 Letters. Spray Daily 2014. 160 s.

http://bit.ly/1khkO1c

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *