Tervetuloa juhlistamaan Kalevalan päivää tunnelmalliseen iltaan Sellosalin lämpiöön!
Laulettu Kalevala on yleisönsä mukaanottava esitys, jossa runolaulun lumoon ja tarinoiden tuiskeeseen voi heittäytyä mukaan itse laulamalla tai kuuntelemalla. Karjalais-suomalaista eeposta lauletaan eri kansansävelmillä. Oma Kalevala mukaan!
Esiintymässä on jäseniä Ääniteatteri Iki-Tursosta. Ryhmä on erikoistunut arkaaiseen runolauluun ja kokeelliseen ääniteatteriin. Iki-Turso on perustettu Kalevalan 150-vuotisjuhlavuonna 1999.
Livekonsepti on toinen osa Laulettu Kalevala -hanketta, toisen osan ollessa äänikirja, jota pihla folk alkoi julkaista vuonna 2023. Hankkeen on käynnistänyt kuhmolaissyntyinen tuottaja Mari Pääkkönen.
Kesto n. 1 h 30 min
Laulettu Kalevala -hanke
- Ääniteatteri Iki-Turson laulajat Sellosalissa: Eila Hartikainen, Maari Kallberg, Ilona Korhonen & Anna-Kaisa Liedes
- Visuaalinen suunnittelija: Tatu Rouvinen
- Hankkeen koollekutsuja, tuotanto & julkaisija: Mari Pääkkönen / pihla folk
- Sibelius-Akatemian Kansanmusiikkiäänitteitä 184
Hanketta ovat rahoittaneet vuosina 2021-2023: Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kalevalaseuran säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Niilo Helanderin säätiö & Taiteen edistämiskeskus