Knipin oma trio vahvistettuna jousitriolla lähtee Kuinka Vangita Perhonen -konserttikiertueelle maaliskuussa. Myös artistin uraa käsittelevä saman niminen kirja julkaistaan elokuussa.
Zachris ”Knipi” Stierncreutz on laulaja-lauluntekijä, jonka melankolisen tyylin tunnistaa jokainen suomalainen popmusiikin kuuntelija. Yli kolmenkymmenen vuoden urallaan hän on kirjoittanut satoja lauluja niin itselleen, Egotripille kuin Suomen eturivin pop-artisteille.
Maaliskuussa alkavan Kuinka Vangita Perhonen -konserttisalikiertueen kokoonpanossa Knipin kanssa soittavat Jussi Liimatainen (kosketinsoittimet), Anssi Maasalo (basso), Klaara Pyrhönen (alttoviulu), Iiris Pyrhönen Koivula (viulu) ja Elina Susiluoto (sello).
Konserttien teemana ovat inspiraatio, luovuus ja laulunteon eetos – miten lauluntekijä houkuttelee inspiraation esiin?
– Lauluntekijän työn luonne on pitkä ja monipolvinen, tavallaan hyvin toisteinen, mutta silti tekijälleenkin aina yhtä selittämätön, pieni ihme. Taiteilijana olen joutunut myöntämään, ettei luovuutta voi pakottaa, Knipi kertoo.
Elokuussa ilmestyvässä kirjassaan hän pohtii samoja asioita toisesta näkökulmasta. Tommi E. Virtasen kirjoittama elämäkertateos Knipi – Kuinka vangita perhonen etsii tietä luovuuden syntylähteille. Samalla se kertoo merkittävän lauluntekijän taipaleesta, Egotripistä ja tekemisen eetoksesta, kun elämäntehtävänä ja tavoitteena on tehdä aina vain parempia lauluja.
Kahden taiteilijasuvun vesana Knipi on saanut verenperintönä sekä kuvataiteellista että musikaalista lahjakkuutta. Ratkaisu ryhtyä popmuusikoksi ja lauluntekijäksi ei ollut helppo, vaikka Knipi tiesi jo varhain, ettei muuta vaihtoehtoa ollut.
Kesto n. 1 h 15 min, ei väliaikaa
Konserttiin ei ole ikärajaa.