Lukuaika: < 1 minuutti

Kimmo Pohjonen & Eric Echampard (FR)


Tapahtuman tiedot


Harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen ja ranskalainen rumpali Eric Echampard soittivat ensimmäisen duokonserttinsa keväällä 2001. Pitkän yhteistyön myötä tiiviiksi yksiköksi hioutunut kaksikko luottaa improvisaation voimaan ja luo musiikkinsa konserttitilanteessa. 24 vuotta myöhemmin heidän innostuksensa palata yhdessä konserttilavoille on vain kasvanut entisestään. Paljon on tapahtunut sitten edellisen kiertueen, joten odotettavissa on yllätysrikas ja riemukas jälleennäkeminen.

Kimmo Pohjonen (s. 1964) on yksi niistä harvoista artisteista, joka on onnistunut luomaan sävellyksillään ja näkemyksellisillään projekteillaan oman genren. Pohjosen tapa soittaa ja tuottaa uutta ääntä harmonikastaan voidaan pitää maailmaanlaajuisesti hyvin poikkeuksellisena. Tämän johdosta Pohjonen on esiintynyt säännöllisesti viimeiset 30 vuotta omilla projekteillaan ympäri maailmaa merkittävillä maailmanmusiikin, jazzmusiikin, elektronisen ja taidemusiikin festivaaleilla.

Eric Echampard (s. 1970) on ranskalainen rumpali, joka innovatiivisellaan soittotyylillään on ollut mukana näyttämässä uutta suunta rumputyöskentelylle eurooppalaisen jazzmusiikin kentällä. Klassiset lyömäsoitto-opinnot menestyksekkäästi suorittanut Echampard on samalla luottanut omaan vaistoonsa ja pysynyt koko ajan avoimena populaarimusiikin laajalle kirjolle omien siitä runsaasti vaikutuksia.

Echampard näyttäytyi ensimmäisen kerran saksofonisti François Corneloupin ja kitaristi Marc Ducretin kiertueilla Suomessa vuosina 1999-2000. Kimmo Pohjonen tutustui häneen tuolloin, ja siitä syntyi ajatus yhteistyöstä ranskalaisrumpalin kanssa. Vuodesta 2001 duona soittaneet Pohjonen ja Echampard ovat esiintyneet n. 50 konsertilla ympäri Eurooppaa.

Kiertueen tuotanto: Vapaat äänet, compagnie aime l’air

Yhteistyökumppani: Kumu drums