Lukuaika: < 1 minuutti

Edicti + Asla Jo


Tapahtuman tiedot


Edictin Joku, jonka luo palata -levyjulkkarit Espoon Sellosalissa helmikuussa!

Kotimaisen alternative-popin huippunimi Edicti julkaisi uuden albuminsa Joku, jonka luo palata 25. lokakuuta. Levyjulkkarikiertue saapuu Espoon Sellosaliin lauantaina 22. helmikuuta. Keikan liput ovat nyt myynnissä nyt!

Albumi sisältää mm. artistin läpimurtosinglen En sitä tarkoittanut. Yhdessä F:n kanssa julkaistu ja nyt jo tuplaplatinarajaa hipova biisi nousi viime kesänä ennätysvauhdilla Suomen kuunnelluimpien kappaleiden kärkeen, missä se viihtyy edelleen.

”Tää albumi on kokoelma kappaleita luottamuksesta, haavoittuvaisuudesta ja rakkaudesta = kanssaelosta” -Edicti

Edictin musiikkia on kuvailtu hoivapopiksi, musiikiksi, joka pitää kuulijastaan huolta. Johanna Kustannukselle syksyllä 2023 sainattu Edicti julkaisi viime vuonna toisen albuminsa Vialla, jolta irrotettiin singlenä muun muassa herkkä Muistanu-kappale.

Illan avaa nopeasti omistautuneen fanipohjan luonut Asla Jo. Tuore artisti kirjoittaa suomikaihopoppia suruista, tyttörakkaudesta, yksinäisyydestä ja aikuistumisesta. Pohjanmaalta kotoisin oleva artisti julkaisi debyytti-EP:nsä Kaikki alko siitä mihin me loputtiin marraskuussa 2024.

Kokonaisuudelta on julkaistu ennakkoon kolme singleä: Poltan mun kotikaupungin, Dementia ja yhdessä Edictin kanssa tehty Ihan vähän vaan.

Taidokas laulaja-lauluntekijä leikittelee musiikissaan suomalaisen sielunmaiseman tulkinoilla ja omakohtaisilla kokemuksilla. Asla Jo on keväällä 2024 kiinnitetty artistiksi sekä laulunkirjoittajaksi Kaiku Entertainmentille.

Kesto n. 2h, sis. väliajan

Konserttiin ei ole ikärajaa.