Yhtä suurta metaforaa

Yhtä matkaa

Leena Tamminen, Kari Paukkunen

Suomen Kansallisteatteri

Junavaunu on Kansallisteatterin Suuren näyttämön kokoinen, ja sen ainoat matkustajat ovat Aino (Seela Sella) ja Asko (Puntti Valtonen). Vanhan naisen ja keski-ikäisen miehen kohtaamiselle on anteliaasti tilaa. Luminen maalaismaisema pilkahtelee junan ikkunoista. Tässä lavastuksessa liikkuva videokuva on oivallinen tehokeino. Ollaan menossa häihin ja hautajaisiin, isojen asioiden äärellä siis.

Vaikka arkinen tilanne voisi hyvin olla totta, liikutaan enimmäkseen maagisen realismin ulottuvuuksissa. Musisoiva konduktööri (Safka Pekkonen) ottaa nopeasti matkanjohtajan roolin ja ohjailee tilanteita mystisesti kuin ikiaikaisten eeposten lautturi. Edetessään hitaasti kohti määräasemaa tulee – niin kuin elämässä aina – mutkia matkaan. Miksi juna joutuu pysähtymään ja sähköt katkeavat? Keitä ovat uhkaavat kyytiin pyrkineet, terroristeja kenties? Ollaanko jo perillä?

Kahden kulkijan yllättävä kohtaaminen junassa tuottaa inhimillistä lämpöä, huumoria ja pohdintoja, joita elämänmatkalla tarvitaan. Esitys tavoittelee myös jännitysnäytelmän sävyjä, mutta kunnollista käännettä ei tapahdu. Katsoja joutuu pettymään, ja osa kysymyksistä jää avoimiksi. Kuka tietää, onko mahdollista tehdä matka uudestaan?

Näytelmäkirjailija Leena Tamminen on tehnyt vuosia yhteistyötä Seela Sellan kanssa, ja tämäkin esitys luottaa tähtinäyttelijän vahvaan lavakarismaan. Sellan valloittava olemus kärkkäänä ja pisteliäänä eukkona täyttää kyllä isonkin lavan. Silti kolmen hengen esityksen voisi helposti nähdä soveltuvan pienemmälle estradille, esimerkiksi intiimiin klubiympäristöön. Kiertäväksi esitykseksi se onkin omiaan: Kansallisteatterin ja Tampereen Työväen teatterin yhteistuotantona toteutettu Yhtä matkaa nähdään syksyllä Tampereella Eino Salmelaisen näyttämöllä.

ROOLEISSA: Seela Sella, Puntti Valtonen ja Safka Pekkonen
Ohjaus Kari Paukkunen
Lavastus Martti Aiha
Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
Videosuunnittelu Jonathan Miller
Valosuunnittelu Lari Palander
Äänisuunnittelu Tuomas Fränti
Musiikki Safka Pekkonen
Tuotanto Tuotanto Kulttuurikone / Kari Paukkunen

 

Kommentoi Facebookissa
Tuula Sipilä