Naiset, joita ajattelen öisin
Mia Kankimäki
Alexandra David-Néel kirjoitti vuonna 1914 kirjeessä: ”En usko vapaaseen tahtoon. Seuraan vain polkua, joka eteeni avautuu.” Viesti meni aviomiehelle, kunnolliselle rautatieinsinöörille. Hänen rahoittamansa reissun piti kestää vuoden, mutta porvarisvaimon roolia vierastanut David-Néel Alexandra vietti matkallaan 14 vuotta.
David-Néel on vain yksi kiehtovista hahmoista, joista Mia Kankimäki kirjoittaa kirjassaan Naiset joista uneksin öisin. Buddhalaisuuteen hurahtaneen belgialaisnaisen sitaatti on kohtalouskoinen – ehkä aviomies nielisi poissaolon paremmin, kun matka esitettiin kohtalona – mutta kirja ei tyydy tähän selitykseen. Se pyrkii tuomaan kontekstia poikkeuksellisten ratkaisujen taakse.
Se, että naiset lähtivät 1800-luvulla tutkimusmatkailijoiksi tai 1500-luvulla taiteilijoiksi, näyttäytyy yhtä paljon erikoisena poikkeuksena kuin ymmärrettävänä yrityksenä pyristellä vapaaksi sukupuolelle asetetuista rajoitteista.
Yorkshireläiselle Isabella Birdille kunnollinen kotielämä toi mukanaan unettomuutta, päänsärkyjä, selkäkipuja, ihottumaa ja kuumetta, mutta kun hän 1800-luvun jälkipuoliskolla kiipeili Kalliovuorilla, kivut olivat poissa. Sisko sai kirjeen, jossa Bird ilakoi: ”On sääli, ettet voi nähdä minua tällaisena, näin luontevana, vapaalla jalalla ja valmiina mihin tahansa.”
Naiset joista uneksin öisin on jatkoa Kankimäen teokselle Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, joka palkittiin vuoden matkakirjana ja joka oli myös Kanava-tietokirjapalkintoehdokas. Ensimmäinen mielikuva 2013 julkaistusta kirjasta oli hämmennys: Onko kyseessä Eat, Pray, Love -henkinen, länsimaisen ihmisen itään sijoittuva valaistumistarina? Vai lukeneen kirjoittajan sukellus vieraan kulttuurin historiaan ja sen marginaaliin sysättyihin hahmoihin?
Se on molempia. Ja vielä jotain muuta. Välillä Kankimäki kirjoittaa lyhyitä kirjeitä esikuvilleen, välillä hän tuskailee omaa naistenlehtihaastatteluaan.
Yksi Kankimäen vahvuuksista on lokeroinnin välttäminen. Kirjailija liikkuu luontevasti tietokirjakonventioiden, omakohtaisen matkakirjakerronnan ja kaunokirjallisen ilmaisun välissä. Naiset joista uneksin öisin on helposti lähestyttävä teos, josta voi halutessaan napsia osasia sieltä täältä.
Kirja on jaettu kolmeen osaan: Afrikkaan, Tutkimusmatkailijoihin ja Taiteilijoihin. Kunkin alta löytyy erikseen otsikoituja kertomuksia naisista – niistä, joista Kankimäki uneksii öisin, kun haluaa löytää seikkailijan myös itsestään.
Nykyaika ja menneisyys limittyvät kirjassa jatkuvasti, eikä Kankimäeltä puutu itseironiaa. Hän kertoo miltei saavansa raivarin Serengetissä, kun majapaikassa ei olekaan toimivaa nettiä. Toisaalla Afrikassa hän myös miettii, pääseekö kirjoittaessa pakoon eksotisoivaa otetta ja kolonialisoivaa katsetta.
Ei kirjailija päästä yönaisiksi kutsumiansa hahmojakaan aina helpolla. Lukijaa muistutetaan paitsi heidän uteliaisuudestaan ja rohkeudestaan, myös heidän rasismistaan, naisten äänioikeuden vastustamisesta ja leijonien armottomasta lahtaamisesta. He olivat aikansa lapsia siinä missä Kankimäkikin, joka matkustaa apurahoilla, käy joogaretriitissä ja luomukahvilassa.
Kirjasta muodostuu ovela jatkumo, jossa me luemme naisesta, joka kirjoittaa naisista, jotka kieltäytyivät elämästä kuten naisilta odotettiin.
Mia Kankimäki: Naiset, joita ajattelen öisin
Otava 2018, 447 s.
