Muutakin kuin pyramideja – tietokirja monipuolistaa kuvaa maailman väkirikkaimmasta arabivaltiosta

Egyptin historia – Kleopatran ajasta arabikevääseen

Andrei Sergejeff

Kuvamme historiallisista aika­kausista ja eri maista ovat usein stereo­typioiden värittämiä. Sadat erilaiset populaarikulttuurituotteet toistavat kuvaa muinaisen Egyptin kukoistuksesta pyramideineen ja faaraoineen. Todennäköisesti useampi suomalainen sukupolvi on imenyt Egypti-kuvansa Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisestä. Sen sijaan modernista Egyptistä kertovaa kirjallisuutta ei ole luettu samanlaisella into­himolla, vaikka esimerkiksi ­Nobelin kirjallisuuspalkinnonkin napanneen Naguib Mahfouzin (1911–2006) kaikki viisi suomennettua teosta ovat maailmanluokan kirjallisuutta.

Tietokirjallisuuden puolella tilanne on tätäkin heikompi, sillä ajanlaskun alun jälkeisestä Egyptin historiasta ei ole kirjoitettu suomeksi yhtäkään kokonaista yleisesitystä. Keväällä julkaistu Andrei Sergejeffin Egyptin historia on tällainen, mutta lisäksi se on myös ensimmäinen suomeksi kirjoitettu modernin arabimaan historiaa kokonaisuudessaan esittelevä teos. Ei siis ihme, että arabimaat näyttäytyvät suomalaiselle lukijalle monoliittisena kokonaisuutena, vaikka todellisuus on varsin kaukana tästä.

Sergejeffin kirja ohittaa muinaisen Egyptin ja ottaa lähtökohdakseen faraoi­den Egyptin vallan murtumisen noin 600 eaa. Jo toisessa luvussa hypätään 600-luvulle, joka on nyky-Egyptin kannalta keskeinen murroskohta. Tuolloin Arabian niemimaalta ponnistaneet paimentolaiset yhdistivät voimansa ja valloittivat Egyptin, ja siinä sivussa myös ison osan nykyistä Lähi-itää ja Pohjois-Afrikkaa edeten 700-luvulla aina Espanjaan asti. Seuraavina vuosisatoina valta vaihtui Egyptissä useaan otteeseen, ennen 1900-lukua maata hallitsi aina ulkopuolelta tullut eliitti. Egyptiläiset itse omaksuivat asteittain valloittajien kielen ja ara­bien mukanaan tuoman uskonnonkin, isla­min. Toisaalta Egyptissä elää vielä tänäkin päivänä merkittävä koptikristittyjen vähemmistö, joiden määrä on eri lähteiden mukaan jopa toistakymmentä prosenttia koko väestöstä.

Sergejeffin Egyptin historia alkaa vetävästi mutta taantuu keskivaiheilla eri hallitsijoiden, sotien ja keskinäisten kahnausten väliseksi luetteloksi. Tämä lienee pitkälti säilyneiden lähteiden määrittelemää. Siitä voi kirjoittaa, mistä on lähteitä. Sen sijaan 1200–1500-luvuilla Egyptiä hallinneiden mamelukkien aikakaudella kukoisti historiankirjoituksen traditio, mikä jätti myös toisenlaisia lähteitä tämän päivän historiankirjoittajille. Näitä lähteitä myös Sergejeff hyödyntää ja piirtää mielenkiintoisesti esiin keskiaikaisen Egyptin yhteiskunnan eri aspektit.

Kirjan loppu on hieman kiirehdityn oloinen, sillä Hosni Mubarakin valtakausi ja Muhammad Mursin nousu Egyptin johtoon käsitellään harmillisen lyhyesti. Egyptin nyky­tilanteesta, niinkin sekava kuin se tällä hetkellä on, ja ehkä tulevaisuudestakin olisi voinut kirjoittaa muutaman sivun. Mainitut heikkoudet ovat kuitenkin vain pieniä epämääräisyyksiä muuten kirkkaassa kokonaisuudessa. Egyptin historia monipuolistaa merkittävällä tavalla kuvaa maailman väkirikkaimmasta arabivaltiosta ja antaa eväitä sen nykytilanteen ymmärtämiseen.

Esko Juhola

Andrei Sergejeff:

Egyptin historia – Kleopatran ajasta arabikevääseen

Gaudeamus 2019, 432 s.

Kommentoi Facebookissa
voima
  • 18.9.2019